United States or North Macedonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kukaties se, että tuo asia on sattunut niin äkkipäätä. Mutta tästä lähtien oli Bård ihmisten mielestä kummallinen. Varsinkin herätti huomiota se, ett'ei hän enää mennyt Lid'in luokse. Kutkaan muut paitsi Signe eivät arvanneet, mikä tähän oli syynä; mutta tällä tytöllä oli asiasta omat ajatuksensa ja hän oli siis vaiti. Gunhilda oli nyt mahtava ja varsin onnellinen.
Nuo molemmat nuoret seisoivat tuossa kuin nukuksissa. Gunhild kalpeni, löi rajusti ympärilleen tyhjää ilmaa ja pyörtyi. Mikä Jumalan nimessä häneen tuli? "Hän varmaankin tuli liian iloiseksi", sanoi Bård. "Kun hän ei vaan kuolisi", arveli Anna. "Ei suinkaan", sanoi Bård. He laskivat hänet penkille ja valelivat hänen otsaansa kylmällä vedellä.
Kun Bård vihdoinkin astui kirkon-ovesta sisään ja silmäili ympärilleen, tuli hän niin hämillensä, että kasvonsa vaalenivat; sillä niin kaunista, kuin Gunhilda nyt oli, ei Bård ollut milloinkaan ennen nähnyt. Oli ikäänkuin hän olisi samalla kertaa nähnyt sekä Gunhildan että Signe'n: Gunhildan komeana ja lämpimän ihanana sekä Signe'n hellä tunteisena, hiljaisena, tyynenä ja lempeänä.
Kuinka ilkeästi häntä oli petetty, kuinka syntisesti Bård oli hänen nuoruuttaan ja rehellistä rakkauttaan väärinkäyttänyt. Hänessä heräsi viha, joka oli kauhea. Hän antoi Bårdille semmoisia soimanimiä, jotka olivat niin rumia, ett'ei hän itsekään tiennyt, mistä ne hänen suuhunsa tulivat.
Bård otti hänen vastaan; mutta jos vanhukset eivät tätä suvaitse, niin lähtee hän morsiammensa mukana jollekin toiselle paikkakunnalle, missä kukaan ei tunne heitä, ja siellä saavat he sitten omin päinsä elellä siksi, kunnes kaikki vanha on unhotettu. Sillä tavoin voi hän kumminkin voittaa. Oli nyt vaan rupeaminen rohkeaksi, puhuakseen isälleen.
Viimein ei Bård voinut enää mieltään malttaa; hän nousi äänetönnä ja lähti, vaikka pahalla omalla tunnolla, ja tuumasi, että ihmisten pitäisi saada nähdä kenen perään hän meni. Signeä ei hän suvainnut näkevänsä, eipä edes ajattelevansakaan häntä. Kirkon edustalla oli vähäinen joukko ihmisiä, jotka puhelivat keskenään; Bård hiipi heidän välitsensä ja lähti kotia päin.
Kirkon läpi kävi jymähdys, ikäänkuin raskaasta putoamisesta. Bård kavahti ylös, ja tarttui niin lujasti alttariin, että sormien nenissä kirvelteli: "nyt hän tulee!"
"Mutta ... mutta ... Anna? mitä pahaa hän on tehnyt, että hänen täytyy semmoiseen onnettomuuteen tulla?" "Emme voi tietää, jos hän on tehnyt jotain erityistä pahaa; mutta sen tiedämme, että jos Jumala tämän on hänelle lähettänyt, on hän nähnyt sen tarpeelliseksi hänen sielunsa pelastukselle." Nyt ei Bård enää tiennyt mitään neuvoa.
Ei, Bård se ei ollutkaan, vaan Hans Mikkelsen, Ingridin mies; mutta hän oli purjehtinut samassa jaalassa kuin Bård ja toi häneltä terveisiä. Terveisiä häneltä ! Nyt tuli Gunhildiin eloa. Hän juoksi Mikkelsenin luokse, joka vetääntyi taaksepäin.
On muutamia, jotka sanovat, että hän on vaan turhanaikainen loppi; mutta aina hän kumminkin on miehestä käynyt, ja neidonkin lemmen voittanut ... mutta, no niin! Tuon kassapään! Niin kaunista tyttöä en ole milloinkaan nähnyt; hän oli ihan kuin luotu semmoiselle pojalle kuin Bård ... kun ei hän vaan olisi noin mahtava. Hah!