United States or Saint Helena, Ascension, and Tristan da Cunha ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Mennyt!" huusi Gunhilda ja kalpeni kummallisesti; "mutta sittenhän minä olenkin vapaa!" Mummu oli jo ehtinyt ulos ja puhui nyt ovesta: "herra Jörgen aikoo varmaankin tulla vielä tänne", sanoi hän. "Ohoh, onkohan vielä niinkin," ajatteli Gunhilda. "Mutta sittenpä yritetään!" Viha oli jo taas tehnyt hänen uskaliaaksi. Gunhilda ei ollut tottunut kumartelemaan ketään eikä kovuudellakaan taipumaan.
"Niin", vastasi vouti lyhyesti, vaikka huomasikin, ettei tämä tyttöä ollenkaan miellyttänyt, "tarkoitus on se, että hän kuitenkin sinun saa. Hän ei ole rikas, mutta hän on aatelinen ... no niin, minulla on omat mietteeni asiasta. Muista vaan, että kohtelet häntä kelpo-käytöksellä!" Vouti lähti paikalta, ja Gunhilda jäi äänetönnä ällistelemään.
Ei maar, tuo ei sovi sille, joka voipi saada sellaisenkin tytön, kuin Gunhildan! Ne silmäilyt, joita Gunhilda Bård'iin loi, olivat niin ihmeellisiä, niin lumoavia ja niin kainoutta ja hehkuvia ajatuksia täynnä, että joka kerta kun ne osuivat Bård'iin, tunsi tämä kuuman virin ruumiissaan. Ja Bård pian vaipui niin syviin mietteisiin ja mietelmiin, että hän melkein unohti missä hän olikaan.
Bård'issa oli jotakin joka pakoitti hänen seuraamaan tyttöä; hän oli näkevinään ikäänkuin Gunhilda olisi kääntynyt ja katsellut jälkeensä, tuleeko hän. Jumalan palvelus tuntui hänestä siis kovin pitkältä ja pappi hitaisimmalta nahjukselta, sillä niinkauan oli se hänestä viipyvänä pienimmissäkin toimissansa!
Sitten oli Bård saanut olutta, voimakasta hyvää olutta ja niin se solui lopuksi, että hän ja Signe kihlasivat toisensa sillä välipuheella, että häät pidetään keväällä. Tämä oli tapahtunut eilen illalla; siis samana iltana kuin Gunhilda oli sulettuna kamariinsa. Nyt istuivat Lid'in pojat Bård'in ja vanhusten kera Neset'in isossa tuvassa, juoden ja iloiten sekä jutustellen tulevista häistä.
Ne vetäytyivät kireämmälle ja rupesivat tähtäämään. "Oletko sinä siellä", ähkyi hän. "Kyllä, äiti, mutta älkää pelätkö minua", virkkoi Bård niin lempeästi ja tyynesti kuin taisi. Gunhilda pyyhki silmiään, pudisti päätänsä, laskeutui rahille istumaan ja rupesi kiivaasti itkemään. Anna istui hänen vieressään, hyväillen silittäen hänen päätään ja poskiaan sekä itkien hänen kanssaan.
Vehmaat, muhkeat kasvot, joiden nuorukaisellisesti leppeissä juonteissa esiytyi vähän lempeyttä ja vilppautta; silmät olivat iloiset ja kirkkaat, hymyily hurmaava. Ja Anna sitten! Niin kaunisveristä ja hienoa ei Gunhilda ollut ikänä nähnyt. Hänelle joka oli kammottavien muistojen ja tukalain ajatusten raskauttamana, näytti tuo miniänsä niin sulostuttavalta kuin taivaan enkeli.
Varhain nousi Gunhilda ylös; hänen sydämmensä tykytti, kun hän meni. Kirkossa asettui hän istumaan sellaiseen paikkaan, että Bård ainakin näkisi hänet; sillä hän tiesi nyt ainakin uudessa vaatteuksessaan olevansa kuulun kaunis. Mutta sittekin tunsi hän itsensä raskasmieliseksi ja kummalliseksi.
Nähdessäni sinut tulen minä oikein huumeuksiin; en milloinkaan muistele häntä, jos sinä myönnät minulle lupauksesi." Gunhilda katseli syrjittäin ylös ja naurahteli, jonka tähden Bård arveli hänen tulleen hulluksi. Sitten sanoi tyttö: "Minä en usko sinua, ennenkuin näen". "Kaikkia mitä sinä sanot, tahdon minä tehdä." "Ei kaikkea!"
Mutta heti loi Gunhilda silmänsä alaspäin ja rupesi vakavaksi. "Nyt sinä valehtelet", sanoi hän. "Vaikka paikalla kuolisin", intti Bård vastaan. "Vaiti", virkkoi Gunhilda, "sen mitä nyt sanot minulle, olet sinä jo ammoin kerroin vakuuttanut Signe'llekin." "Ei, sitä en ole tehnyt! sillä tämmöistä rakkautta ei minulla ole ikänä ollut häneen!