Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. kesäkuuta 2025
Ja hän rukoili kauan ja kauniisti, rukoili, siunasi ja julisti rauhaa. Bårdille jok' ainoa sana teki hyvää. Hän melkein rukoili mukana. "Pam !" kuului hiljaa ja vienosti ylhäältä tornista; se oli kello, joka löi; Bård otti sen kuin vastauksena Jumalalta. Mutta kohta sen jälkeen tornin luukussa kauheasti ulvoi aivan kuin ivalla.
Oliko se niin paha synti, että tuolla vanhalla juonikkaalla ukolla kotona oli sen vuoksi oikeus ajaa tytön metsään? Jos se olisi ollut herra Jörgen, niin ei ukko olisi virkannut sanaakaan ... mutta Bård oli yhtä hyvä kuin herra Jörgen. Ei, sepä hän ei ole. Vouti oli oikeassa, moukka on aina moukka, josko hän sitte muutenkaan oli niin hyvä.
Hänen tiensä eivät ole meidän tiemme ja niin paljon korkeampi kuin taivas on maasta, niin ovat myös hänen ajatuksensa meidän ajatuksistamme ja hänen tiensä meidän teistämme." Bård syöksi raivoissaan ovelle. Mitä hän välitti Jumalan ajatuksista ja Jumalan teistä. Hän tahtoi elää, elää; hän tahtoi elää eikä kuolla!
"Anna minun kuolla tähän, jalkojesi juureen", jatkoi Bård. "Ole hiljaa", sanoi Gunhild, "tuota samaa olet monta kertaa Signelle sanonut". "Enpähän ole, sillä häntä en ole koskaan tällä tavalla rakastanut.
Kun hän kerran oli niin alas antanut itsensä, että semmoista rakasti, sai hän myös itse kestää seuraukset. Nyt hän ymmärsi kaikki. Bård ei koskaan ollut häntä rakastanut. Semmoiset ihmiset eivät voineetkaan rakastaa. Hän oli vaan huvitellut, tehnyt pilkkaa hänestä mutta oikeastaan ajatellut Signeä. Oi semmoista häpeätä, semmoista jumalatonta ivaa!
Nämä yhdessä-olot eivät olleet koskaan pitkiä, mutta sitä enemmän onnellisia; Bård arveli, ett'ei hän niittä voisi elääkkään. Syksy läheni lähenemistään. Bård ja Gunhilda tapasivat yhä harvemmin toisensa. Mutta viimein kuitenkin saivat ihmiset tietoa tuosta lempi-touhusta. Ja silloinpas levisi kaikellaisia puheita ympäri pitäjään. Kukaan ei tajunnut Bård'in mielialaa.
Semmoisten pitäisi antaa mennä menojaan mahtavuudessaan, niin saisivat he nähdä miten hauskaa se on. Noh! mutta mitä enemmän tyttö vastusteli, sitä halukkaammaksi tuli Bård, ja vihdoin kulkea nuuski hän ikäänkuin hupelo eikä osannut ajatellakaan mitään muuta, kuin tuota tyttöä! niin varmaan, täydellä totisuudella, tietysti. Niinpä, tuo oli oikein ilettävää.
Bård'in sydän tykki kuin tuli; veri kihisi hänen korvissaan, ja hänen silmänsä leimusivat tulta iskien niin, että hän näki sivultaan levottomia välkytyksiä. "Gunhilda!" Tyttö juoksi vaan nyt alkoi Bård jo saavuttaa häntä. "Suvaitse minun puhella kanssasi, Gunhilda!" pyysi hän, ja nyt oli hän niin lähellä tyttöä, että siinä ei pakeneminen enää auttanut.
Tuo heikko lyhtyvalo vilkutti hämärästi penkki-riveihin ja jätti suuria, levottomia varjoja, jotka muuttivat muuttamistaan paikkaansa ja milloin hämmentyivät seinillä vallitsevaan synkkään pimeyteen. Vihdoin viimein saapuivat he alttarille. Bård henkäisi syvästi ja tunsi helpotusta. Nyt olivat he perillä. Tässä pyhässä paikassa pitäisi ainakin olla turvassa, varsinkin kun pappikin on mukana.
Varhain nousi Gunhilda ylös; hänen sydämmensä tykytti, kun hän meni. Kirkossa asettui hän istumaan sellaiseen paikkaan, että Bård ainakin näkisi hänet; sillä hän tiesi nyt ainakin uudessa vaatteuksessaan olevansa kuulun kaunis. Mutta sittekin tunsi hän itsensä raskasmieliseksi ja kummalliseksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät