United States or Guatemala ? Vote for the TOP Country of the Week !


Istuimme kuve kupeessa kiinni ja minä kurkotin muka paremmin nähdäkseni, niin että jouduin aivan häneen nojaamaan. Hän luki heteitä: "Yksi ... kaksi ... kolme ... neljä... "Ai miten monta!" kuiskasin kun unessa, ajattelematta mitä puhuin. "Ja yksi emi", ilmotti hän. Minä huokasin, nojaten nyt jo aivan hänen syliinsä. Hän oli lämmin, hänen mielensä hehkui. Minä haaveilin: "Yksi ainoa emi..."

Jo elokuun alussa sain tohtori K:lta kirjeeseeni vastauksen, missä hän m.m. ilmotti heti kirjeeni saatuaan toimittaneensa minulle Shpalernajaan viltin ja tyynyn, joista kuitenkaan ei tyynyä otettu vastaan.

Elina pysähtyi ja katsoi minua syvästi silmiin ja vähän ihmeissään hän sanoi: "Sano minulle: saattaisitko todellakin tyytyä läpi koko elinaikasi istumaan tuolla Holtin konttorissa taikka olemaan tämmöisen pienen seudun lääkärinä?" "Saattaisinpa kyllä ainakin jälkimäistä", vastasin avomielisesti. Elina alkoi taas käydä eteenpäin ja hänen katseensa ilmotti miettimistä.

Mutta tuskin olin päässyt kotiin ja heittäytynyt pitkäkseni kun oveni taakse ilmestyi herra, joka soitti kelloa ja ilmotti minua vaadittavan viipymättä "erittäin tärkeissä asioissa" saapumaan pankkitirehtööri Norrménin asuntoon. Minä koetin tiedustella mikä se erittäin tärkeä asia oli, mutta lähetti ei sanonut siitä tietävänsä muuta kuin että asia oli "erittäin tärkeä".

Helppo oli ne saada irti ja oitis hoksasi Saku ehdottaa: Montako poikaa meitä on... Yksi ... kaksi ... kolme ... neljä ... Vesa viides ... Vikki kuudes ... minä seitsimäs...! Seitsemän poikaa. Hän luki nyt tynnörin vanteet ja ilmotti: Joka pojalle tulee vanne ja sitte ajetaan niitä kepin kanssa pitkin tietä. Oitis olivatkin vanteet irrotetut ja tynnöri lautoina. Ja nyt alkoi iloinen kulku.

Vielä esimerkki: Jos Kerttu koetti Hanneksen vaatimuksia arvaillen käyttää jotakin sanaa, jota säätyläiset käyttivät, saattoi se ensi kerralla onnistua mainiosti. Hän huomasi selvästi, että Hannes salavihkaa katsahti häneen ja tyytyväisesti hymyili. Mutta toisen kerran taas vaikka Kerttu käytti juuri samaa sanaa, Hannes torui, heristi sormea ja ilmotti, ettei oppi ja sivistys ole mitään ihmisten matkimista, sekä otti esille sen kauhean ikävän vieraskielisen kirjan, josta vaivaloisesti parin tunnin aikana käänsi Kertulle vanhoja viisauden lausuntoja, kuten: § 1.

Voi, kuin nyt ajattelen näitä ihania talvi-päiviä länsimaakunnassamme, sen kosteata ilmaa, sen jääniljakalla peitettyjä maanteitä, sen lumettomia kankaita, sen synkkiä metsiä, sen mustanpuhuvaa merta ja sen kummallisia, päivän valasemia pilven hattaroita taivaalla, kuin ajattelen näitä hiljasia iltaseurusteluja tuvassamme, jota lamput valasivat, jota siivous ja mielevyys kirkastivat, jossa ystävällisyys ja rauha vallitsivat, kuin muistelen käveleväni edestakaisin odottaessani Elinaa tulevaksi lukemiseemme ja kuin ajattelen hänen sitten astuvan sisään ovesta siivona ja sievänä, raittiina ja talvi-ilmasta vilustuneenakin sekä puettuna punaruutukkaiseen hameesen kuin muistan hänen monta ilosta leikkipuhettaan taikka ajattelen hänen tuossa istuvan ja kuuntelevan suuret mielevät silmät siirollansa, posket punahehkussa ja suu puoleksi avonaisena, sekä ihmetellen ja innostuen siitä, että hän nyt ensi kerran sai katsella vaihtelevaan, ihmeelliseen runomaailmaan, kuin nyt ajattelen näitä niin aavistamattoman ihania iltapäiviä, jolloin ilmassa oli joku salanen, juhlallinen lämpö, kuin muistelen, kuinka nämät tekokuvaelmat pakottivat häntä, vaikka hän oli niin harvapuheinen luonnostaan, kumminkin ilmottamaan sydämmensä sisimpiä tunteita, kuinka joku silmän katsahdus tai punahehku kasvoilla tai joku käden liikenne, joku äänen värähdys tai joku sananen vaan ilmotti hänen mielensä syvästi kaipaavan sitä rakkautta ja alttiutta, jota hän tavallisesti kätkieli lyhyellä, tylyllä käytöstavallaan, sekä näytti koko sen hellän kauneudentunteen ja sen sanomattoman uskollisuuden ja totuudentunnon, joka vallitsi hänen sydämmessään kuin muistelen näitä iltaseurusteluja sekä meidän monia kävelyjämme päivällisen perästä, jolloin palavalla innolla puhuimme kaikesta, jonka olimme lukeneet, ikäänkuin olisimme eläneet niitten tapauksien läpi oi, silloin näyttävät nuo kauniimmat runokertomukset, kuin koskaan ovat innostuttaneet mieltäni, minusta olevan vaan sen todellisen elämän himmeitä kuvia, jota silloin elelimme, ja silmieni edessä seisoo olento, joka näyttää tuhat kertaa kauniimmalta kuin maailman suurimmat runoilijat ovat mahtaneet luoda, olento, jonka tunteminen on aina oleva minun suurin häviämätön onneni.

Seuraavana aamuna Richard kutsuttiin Franskan Philipin luo keskusteluun, jolloin jälkimäinen, useaan kertaan lausuttuaan suurta kunnioitustansa veljeänsä Englannin kuningasta kohtaan, hyvin kohteliailla, vaan erehtymättömän selvillä sanoilla ilmotti hänelle, että hän valtakuntansa etujen tähden oli järkähtämättömästi päättänyt palata Europaan, koska hän, heidän vähentyneisiin sotavoimiin ja keskinäiseen eripuraisuuteen katsoen, kokonaan epäili vastaisesta menestyksestä heidän yrityksellensä.

Hän söi hyvällä ruokahalulla panematta ollenkaan merkille, mitä oli tuotu; meni makuulle ja nukkui kelpo lailla näkemättä unia. Ainakaan hän ei seuraavana aamuna muistanut mitään unta nähneensä. Hän heräsi kepeänä ja iloisena, jokseenkin tyytyväisenä itseensä. Hän oli tehnyt päätöksen; maksoi emännälle, mitä tällä oli saamista, ilmotti aikovansa matkustaa pois ja laittoi tavaransa kuntoon.

Ruoka jäähtyi. Jo laski päivä. Jo tuli äiti levottomaksi. Isää kiukutti, kun ei päässyt jo syömään. Annia suututti turha huuteleminen. Hän ilmotti kuin suuttuneena: No eikä kuulu... Mitä siitä enää huutaakaan! Ja silloin iski rouvan päähän kuin salama kauhea ajatus... Hän kalpeni äkkiä, näytti aivan haamulta ja sai vain puolikuiskaamalla sanotuksi hätäytyneenä: Pappa! Vallesmanni hämmästyi.