United States or Bouvet Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä pelkäät, laps, tule maihin näin! Ne on tuttuja, varjojen häivät, Ja ne nyökkivät meille suopein päin, Kun mailman aavikot jäivät. On tyyni, jo yökin jo unelmoi, On varjoissa äänetön tenho, Kun keväällä värjyvät murheemme toi Jo varjojen saareen venho.
Lieskoina leimusi avaruuden tähti timantteja, kultia kylväen maille, raskaina ilmoihin harmajat huurut hyisistä, himmeistä notkoista nousi, kaaoksen kylmähän rintahan henki hehkuvaa tultansa luojista suurin. Hälveni häivät, kiehuen iti maa, joka jäisenä lepäsi äsken.
Ah, seppelehet Nuo kultaiset Vei iäksi hiipivä halla. Niin, tuttuja nuoret on tuskien, Ja tuttuja murheen on häivät, Mut vastainen vuottavi väikkyen, Ja armaammat eessä on päivät. Vaikk' kuink' olis nyt Elo synkennyt, Pian unhoon varjot jo jäivät. Jos myös nää vuotemme vauraammat Elon riemuja rippehin saavat, Niin varjot herkemmin vaipuvat, Ja hitaammin peittyvät haavat.
Päiväsi on pimeä ja Joulusi on turha. Tehnyt olet tihutyön ja aattehesi murhan. Maalannut et Marjattaa, vaan naista lempimääsi. Siksi niin sydämes sylkyttää ja pyörtymässä on pääsi. Henkesi hiitten oma on, sen peittää Hiiden häivät. Eivät ne koskaan koita sulle elon suuret juhlapäivät.» Joulukellot kaikuvat, ne soivat maalle rauhaa. Taideniekan sydämessä syksyn aallot pauhaa. Mitä tekee mestari?
Sakastista laitettu oli atelieeri aivan, siinä se näki taideniekka monen viikon vaivan. Onnelliset kuitenkin oli hälle nämä päivät, kirkkaus täytti rintansa, oli haihtunehet häivät. Hiidet tulla tohdi näet ei pyhän paikan piiriin, nekin kuin ohi lentelevät, tarttuvat tuuliviiriin. Alla kaarten korkeoiden aatos kohoaapi. Hiljaisessa hämärässä muistot muodon saapi.
Hämärän häivät leviävät kaikkialle tupaan rauhallisesti ja sovittavasti niinkuin lumihiutaleet talvella putoilevat verkalleen peittäen metsän ikimittaiset puut. Kun haihtuu, väistyy ja yksinkertaistuu ulkonainen, herää sisäinen ja alkaa liikahdella vapaasti avartuneilla tiloillaan. Tulee hetki, jolloin säpsähdät.
Souteleisin, jouteleisin lainehia lahden vaan, salmen poikki verkot veisin, paulat kautta korpimaan; siellä kanssa äityeni, armahani, harmahani, eleleisin yksin vain, tuuditellen tuskiain; puhtehilla syksy-illan lohdun langat kehrättäis, kuuhut kultais pirtin sillan, sirkat yötä ylistäis, hiljaa honkain huminoiden, hiljaa lahden laulun soiden äidin armaan sylihin pääni raskaan painaisin; hiljaa kulkis kutrejani käden vienon viihdytys, sammuis poltto poskiltani, verten kiiman kiihdytys, vaipuis aallot valtimoiden, tyyntyis tyrskyt unelmoiden, himon kosket hiljeneisi, synnin häivät hälveneisi, sammal surun lammen sais, hanki syksyn hautoais.