United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Siellä kanssa äityeni, armahani, harmahani eleleisin yksin vain tuuditellen tuskiain; puhtehilla syksy-illan lohdun langat kehrättäis, kuuhut kultais pirtin sillan, sirkat yötä ylistäis; hiljaa honkain huminoiden, hiljaa lahden laulun soiden äidin armaan sylihin pääni raskaan painaisin, hiljaa kulkis kutrejani käden vienon viihdytys, sammuis poltto poskiltani, verten kiiman kiihdytys, vaipuis aallot valtimoiden, tyyntyis tyrskyt unelmoiden, himon kosket hiljeneisi, synnin häivät hälveneisi, sammal surun lammen sais, hanki syksyn hautoais.
Joskus tuli hänen käskynsä aivan viime hetkellä, sillä eräskin kari oli niin likellä prikin ylälaitaa, että aallon murtuessa sitä vastaan tyrskyt lensivät kannelle saakka kastellen meidät likomäriksi. Valoisassa yössä näimme nuo salakarit yhtä selvään kuin päivällä ja se kai teki tilamme vielä tuskaisemmaksi.
Tyynellä sitä tarkastellessa, ei luulisi ikinä vallin yli pirskahtavan pisaraakaan vettä sataman sisään, mutta myrskyn mellastaessa kierittelee meren voima siitä ylitse hyvänkin metrin pituisia, puolen paksuisia paaden palasia, kuni villalepeitä; ja veden tyrskyt saavat usein sammumaan vallin päässä kolmen miehen korkeudessa palavan lyhdynkin tulen.
Tyynnytä verien tyrskyt, sammuta sytö sydämen, sido suonet suihkamasta, valtimot valittamasta, laskimot lorittamasta, otsasuonet ourumasta!
On tähdissä säädetty niin. Kuin aron beduiini eteen oven ma istahdin. Suru syöpyy unelmiini. Mut voin elää kuitenkin. Ilta All' ikkunani, edessäin käy meren virran vuo. Sen kesästä ma kesään näin. Niin monet päivät peräkkäin miks nyt sai mieleen tuo: nuo aallot viel' ei ehtineet oo yöhön ulappain, nuo tyrskyt viel' ei tyyntyneet kun ma jo rauhan sain? Kesäyö
Laulan, laulan laiha piika, Vieritän veretön lapsi; Laulan rannan laiturilla, Vieritän vesikivellä, Johon kaikki aallot käypi, Veen tyrskyt tyyräjävi, Minun raukan laulellessa, Kurjan kuikerrellessani.
Nuorukainen katseli hetkisen veteen, meloen hiljalleen takaperin, ja jatkoi sitte toisella sävelellä: »Kosken rannalla kotini seisoo, ja vaahto se seinään lyöpi. Maailman koskissa jalkani kastuu, sen tyrskyt ne kasvoille lyöpi.» Kuulijat katsoivat hämmästyneinä toistensa silmiin: se laulaa itsestään!
Ei upota aaltoon Siis laiva voi tää! Se sadasti ollut Jo myrskyissä on. Se tottunut tuulten On taistelohon. Jo sadasti hyrskyt Siit' aarteita vei. Sit' uhkasi tyrskyt, Se uponnut ei! On aikoja ollut, Kun laivan jo tään On särkyvän luultu All' uhkaavan sään. On aikoja ollut, Kun maailma ties: Nyt hukkuu se laiva Ja sen joka mies.
Sen toverit näyttävät vartioivan sen lepoa, toisinaan kuitenkin sille hieman kumartaen, sillä nekin kykenevät kuntoa kunnioittamaan. Huomenna on jo meri melkein hiljaa. Sen tyrskyt ovat tauonneet myrskyn mentyä.
Kun ma laululle las'eme, Virrentyölle työnteleme, Laulan tyrskyt tyyntymähän, Meren vaahet vaipumahan; Tyrskyt laulan tyynysiksi, Meren vaahet vaippasiksi. Kun ma laululle las'eme, Virrentyölle työnteleme, Laulan aallot ahveniksi, Vaahtipäät valaskaloiksi, Siioiksi meren siveret, Meren luotoset lohiksi.