Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. heinäkuuta 2025
Ja sinäkin, pieni kaupungin tyttö, tervetultuasi Santaniemeen! sanoi hän sointuvalla äänellään ja suuteli Helkaa otsalle. Meidän täytyy heti alusta tulla hyviksi ystäviksi, muista se! Vilpoinen oli tuo suuri hämärä porraskäytävä ja seinillä kummalliset maalaukset; täällä saattoi olla vilu keskikesälläkin.
Ilman muita tapahtumia päättyi jumalanpalvelus sievästi ja me lähdimme ulos kirkosta. Minä sain taaskin istua kelkkaan ja ajaa niin kotia kohti. Mutta ennen kuin sinne ehdimme, tapasi minun kauhea vilu. Minä aloin huutaa kelkassa ja pyysin, että saisin juosta; vaan kun äitini nosti minun maantielle seisomaan, niin enpä voinutkaan seisoa oikealla tavalla, jalkani olivat melkein turtana.
Toisenkin insinöörin kädessä vapisi kahvikuppi niin että emäntä sanoi hymyillen: »Kylläpä todellakin on insinööreillä vilu, kahvikupit vapisevat käsissä kuin ennen meidän satavuotisen muorin.»
Mikä merkillinen tunne saattoi tuon emännän noin sääliväisesti kohtelemaan köyhää? Oliko se Jumalan sallimasta että köyhäkin voisi elämän toivoa säilyttää ... ja kun Miinankin oli niin vilu?... Sannalle ei se muuten selvinnyt, kuin Jumalan sallimaksi hän sitä ajatteli.
Vilu viljalle tulevi, karjoille olo kamala, outo ilman lintusille, ikävä inehmosille, kun ei konsa päivyt paista, eikä kuuhuet kumota. Hauki tiesi hauan pohjat, kokko lintujen kulennan, tuuli haahen päiväyksen; ei tieä inehmon lapset, milloin aamu alkanevi, milloin yö yrittänevi, nenässä utuisen niemen, päässä saaren terhenisen.»
Hänen oli kovin vilu, vaikka mökki oli lämmin. Hitaasti kului yö, joka tunti oli Leenalle pitkä, mutta hän ei tahtonut herättää Junnoa, joka makasi suruttomana makeassa unessa. Aamu tuli vihdoinkin, ja nyt oli Leenan palava. Hänen päätänsä ja koko ruumistansa poltti. Ja Junno raukka, hän istui vuoteen ääressä itkien.
Vilu ja pelko alkoi värisyttää, eikä tahtonut riittää uskallusta mennä ilmoittamaan, sillä jos isä suuttuu, niin ei tiedä miten selälle käypi. Sen Kalle tiesi varmaa, että isä suuttuu, eikä olisi tahtonut ensiksi näyttäytyä, vaan ei kuulunut äitiäkään liikkuvaksi. Musti tulla kuhnusteli Kallen luokse ja ikäänkuin kummastelemalla katsoi silmiin, että mikä pakko siinä on seistä ja itkeä.
Sitten tempasi kuppinsa taas ja ammenti siihen kattilasta lientä, toi sen Tapanille ja sanoi: "Ryyppikäähän tuota niin kuumana kuin kärsitte, niin kyllä vilu pakenee, vaikka olisi ijankaikkinen routa povessa."
Tääll' ennen aamun koittoa taas sulhosi jo näät!» Ja tytär tulee, hiljalleen hän astuu äidin luokse, ei enää sulosilmistä nyt kyynelvirrat juokse, mut kylmänä kuin tuuli yön kätensä tervehtää, kuin taivaan pilvi valkea on vilu poskipää.
Surun kyllä tunsi luonto, kyyneleitä oli maa hikoillut, kyyneleitä oli taivas vuodatellut runsaammin kuin ihmiset milloinkaan. Senpätähden murheellinen heiltä myötätuntoisuutta ja lohdutusta sai. Siiri itki siksi kuin sydän tuntui vallan tyhjältä, ja vilu ruumista pöyristeli. Väsyneenä hän sitten palasi kotiin jälleen. Se oli siis ainaiseksi särkynyt, heidän lämmin, ihana ystävyytensä.
Päivän Sana
Muut Etsivät