United States or Åland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tom, aikaas tarkkaa! pois, ja verhos luo, Kun huhu, joka nyt sua tahraa, haihtuu Ja häväistykses kunniaksi vaihtuu. Tapahtukoon tän' yönä, mitä tahtoo, Kun kuningas vaan pelastuu. Vait! hiljaa! Seitsemäs kohtaus. Huone Glosterin linnassa. CORNWALLIN HERTTUA. Joutuun herranne ja puolisonne luo! Näyttäkää hänelle tämä kirje: Ranskan sotajoukko on maalle noussut. Etsikää Gloster-petturia.
Sua rakastan, vaikk'et sä höyhenillä Koreilla loistakaan; Sun tunnen, vaikkei sielus sävelillä Ilmaise tunteitaan. On verhos tumma niinkuin yö, ja kieles On mykkä niinkuin tää. Et kiiltää voi, et laulaa mutta mieles Halaapi ystävää. Rumaksi mainivat sua, ihmemiellä, Kun mä sua hyväilen, Vaan hellä, vilpitön oot mitäs vielä Ma vaadin, tarvinnen?
Nyt savu kumpaisenkin verhos uuteen värihin, luoden karvankasvun tuolle ja tuolta pois sen pintaa myöten kitkein. Nous ylös toinen, toinen maahan lankes, mut kääntämättä myrkkylamppujansa, valossa joiden heiltä muoto muuttui. Sen, joka seisoi, hahmo haihtui siten, ett' aine liika ohimoihin liikkui, ja kohta korvaa kaks sai posket paljaat.
"Mull' on se soihtu, joka elos' yöhön Luo leimun veriruskean", hän lausui. Sen kuulen vielä, korvissani soi se Läp' unettoman yön ja päivän hälyn. Vihdoinko edestäni, kohtalo, Sä verhos nostat! Isä, äiti, koti! Suloiset sanat! Lausuani oudot. Tää onko unta, unta pettävää? Mun koko sielun' odotust' on, aistit Yhdeksi sulaa: kuuloks. Kello lyö! Kolmas kohtaus.
niin suuri kirkkaus minut ympär' saarsi ja verhos minut hohtehensa huntuun niin taajaan, etten nähdä voinut mitään. »Ain' Rakkaus, tään taivaan autuuttaja, noin tervehtii, kun luokseen ottaa, tehden sopivaks liekilleen näin kynttilätä.» Tajunnut tuskin sanat lyhyet olin, kun huomasin jo, kuinka nousin kaikkein ma yläpuolle entisvoimieni.
Nyt savu kumpaisenkin verhos uuteen värihin, luoden karvankasvun tuolle ja tuolta pois sen pintaa myöten kitkein. Nous ylös toinen, toinen maahan lankes, mut kääntämättä myrkkylamppujansa, valossa joiden heiltä muoto muuttui. Sen, joka seisoi, hahmo haihtui siten, ett' aine liika ohimoihin liikkui, ja kohta korvaa kaks sai posket paljaat.
Täss' suotta rynnäköidä koitat, Vaan viekkaudella immen voitat. FAUST. E'es liina tuo tai jotakin, Mi verhos rinnan kaunihin! Mua vie tuon enkel'-vuoteellen, Niin saisin lemmen-lievikkeen! MEFISTOFELES. No, näyttääksein kuink' altis oon Ma hekkumanne palveloon Viel' iltapäivän kuluessa Olette neiden huonehessa. FAUST. Ja häntä näen ja lemmin? MEFISTOFELES. Ei! Hän naapur'rouvan luokse käy.
niin suuri kirkkaus minut ympär' saarsi ja verhos minut hohtehensa huntuun niin taajaan, etten nähdä voinut mitään. »Ain' Rakkaus, tään taivaan autuuttaja, noin tervehtii, kun luokseen ottaa, tehden sopivaks liekilleen näin kynttilätä.» Tajunnut tuskin sanat lyhyet olin, kun huomasin jo, kuinka nousin kaikkein ma yläpuolle entisvoimieni.
Ja uusi syttyi näkö silmäin mulle, niin ettei ole valkeutta mitään, nyt jot' ei kestänyt ois katseheni. Valoa näin ma niinkuin virran vettä välillä välkkyvätä rannan kahden, joit' ihmeellinen kevätloisto verhos. Elävät nousi säen-parvet siitä ja painui kukkiin kaikkialle, niinkuin rubinit, joita kulta heljä kiertää.
Ja uusi syttyi näkö silmäin mulle, niin ettei ole valkeutta mitään, nyt jot' ei kestänyt ois katseheni. Valoa näin ma niinkuin virran vettä välillä välkkyvätä rannan kahden, joit' ihmeellinen kevätloisto verhos. Elävät nousi säen-parvet siitä ja painui kukkiin kaikkialle, niinkuin rubinit, joita kulta heljä kiertää.