Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Siell' elää kansa niin sitkeä Kuin vaahteren latva nuori; Se kyllin saanut on itkeä, Mut vankkana on kuin vuori; Se orjana ollut on ounaan herran, Se vaivaa nähnyt on toisen verran Kuin Suomi muu, mut murtumaton Ja hilpeä vielä se on.
Ei nimeä tyttärein' Saa kenkään mainita. Isän povessa Lyhyt on elon taru hällä. Minunpa olkoon vaan hänen muistonsa. Kun perille pääsnyt ma oon, Kun hautakumpu päälläni kohoaa, Korvan' ei kuule ihmisääntä, Voittoni kalliin mainita vasta saa." Näin lausuen nous' ylös hän, Pois astui, johtain kädestä poikaansa. Vankkana aivan niinkuin ennen, Salihin jätti hautojen kolkkouden.
Koivuilta lennähti tuuli talon kattoa tuhoamaan, koetteli ponnistaa koko hartiansa väellä räystääsen, ja jospa narahtikin saumanen siellä ja täällä, niin vankkana kumminkin seisoi malkainen katto: sen oli vanha vaari itse muinoin naulannut. Aittaan syöksi tuima tuuli sieltä ja koetti ryskyttämällä saada ovea auki, mutta yhtä turhaan.
Komppaniiat kääntyivät hänen puoleensa, joka seisoi siinä niin vankkana, mutta kukaan ei vastannut. Kuulkaa! huusi kapteeni, kaikki te, jotka palvelette kuningastanne, niin sanon teille mitä kruunu on meille ja me kruunulle. Nähkääs, kuningas on saanut valtakunnan Jumalan omasta kädestä, ja Kaikkivaltias on hänet kerran tuomitseva. Mutta kansalle on kuningas turva ja suoja.
Siell' elää kansa niin sitkeä Kuin vaahteran latva nuori; Se kyllin saanut on itkeä, Mut vankkana on kuin vuori; Se orjana ollut on ounaan herran, Se vaivaa nähnyt on toisen verran Kuin Suomi muu, mut murtumaton Ja hilpeä vielä se on.
Mutta nyt oli toinen, vaikeampi vihollinen noussut vastustettavaksi, nimittäin Ruotsalaiset, nuo ylpeät, meren poikki tulleet. He taistelivat ristillä ja miekalla, he taistelivat sanalla ja heidän valtansa alle sortuivat vähitellen kaikki Suomen heimot. Mutta Saimaanniemen suku seisoi vielä vankkana, se ei peljännyt miekkaa, ei sanaa, eikä ristiä.
Halkeilevat ne vielä silloin tällöin, mutta se on kuin unissaan huokailemista. Joulu juhlista jaloin, sanotaan. Ja jalous kuvastui minulle lasna ollessani aina jonakin suurena, vankkana, leveähartiaisena urhona, melkein jättiläisen kokoisena miehenä, joka pimeyden kupukantta hartioillaan kannatti, ettei se aivan kokonaan saanut muserretuksi maailmaa alleen. Silläkin on osansa joulun jykevyyteen.
Vankkana ja ääntämättä kiiti merimies avantoa ja hengen vaaraa kohden päästämättä hätähuutoa tai pyytämättä apua ihmisiltä, jotka toisen läheisen avannon luona kummastellen ja suu auki näkivät ukko Häggin mäkeä laskevan ja täyttä hojakkaa panevan suurta avantoa kohden. Silmänräpäyksessä oli hän kuormineen kelkkoinensa koskessa jään alla. Tämän nähtyään saivat näkijät äänen.
Mari, joka hädän ja tuskan hetkinä oli niin vankkana seisonut horjumatta, joka niin monta kertaa oli lohduttanut Jaakkoa ja keventänyt neuvokkaisuudellansa ja lujuudellansa yhteistä raskasta taakkaa hän istui tuossa nyt elämän kovuuden murtamana, kukistettuna, ja päästi hädässään tuon epätoivon särkemän äänen.
Vain tuokio, niin liekki tuo on levinnyt, niin kauas singoten, kuin silmä kantaa. Lähetit lentää, viesti viestin jälkeen, nyt, takaisin kääntyy joukot, pois jo käsketyt, on rynnistänyt Hertzen vasten rantaa. Kaikk' esteet murtaa voittokulku tuo, on katkaistu jo sotavoima suuri; päin tunkee Turun urhot, joutuu luo jo Gripenberg, soi hurraa, Hämeen pojat nuo käy kohti rivit vankkana kuin muuri.
Päivän Sana
Muut Etsivät