Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Mummo, esimerkkiä seuraten, istui myös. Siinä nyt sai leväten katsella tämän mailman menoa ja sen kirjavaa joukkoa, joka levottomuudessaan sinne ja tänne hyöri ja pyöri. Mummo vähän aikaa istuttuaan ja kansan vaellusta tarkastettuaan lausui: "Niinkuin oriit sodassa, juoksevat he synnin vimmassa, vielä juhlina ja sunnuntai-päivinä."
Me siis nähtävästi emme oikein sovi toisillemme, me menemme eri teitä. Ja luuletko sinä että nuo tiet milloinkaan yhtyvät? Sanoppas lystin vuoksi. Eipä se siltä näytä. HAMARI. No, sittenkai se on jokseenkin järjetöntä ja turhaa jatkaa tätä rinnakkaista vaellusta vai kuinka? BERTHA. Tarkoitatko eroa? HAMARI. Niin, kyllä minä tarkoitan eroa.
Suutuksissaan ja pahalla tuulella hapuili Bertelsköld edelleen erämaassa, tietämättä minne meni. Ei häntä se huolettanut, että ruoho oli märkää ja yöilma kolea; milloin sieltä, milloin täältä luuli hän kuulevansa toveriensa äänen. Mutta jatkettuaan tätä työlästä vaellusta, niinkuin hänestä tuntui, lähes penikulman, oli hän jälleen sudentarhan luona, josta hän jo aikoja sitten oli lähtenyt.
Käveltyään jonkun verran Henrik tunsi olevansa kovin haluton jatkamaan vaellusta. Hän istahti hetkeksi tolpalle kadun kulmaan ja katseli lohdutukseksi edes toista katua myöten, ettei näkisi sitä inhoittavan pitkää katua, jota myöten hänen oli kulkeminen.
Kuu tanterelle verityön jo paistehensa luo: vesillä yksin neito sous, jo rantaan ehti, maihin nous. Miks, aave rauhaton, sa sait luo tuonen niittomaan? Käy ruumis ruumiilta hän vait ja kyynelehtii vaan. Vait käy kuin varjo, valvahtui jo vanhus, katsoi, kummeksui. Mut vaellusta seuraten ain' yhä hellemmin hymyili silmä suruinen ja miettiväisemmin; jo sydän aavistanut lie, mihinkä kulki neidon tie.
Gloria in excelsis Deo! lauloi ne kaikki, joita olin tullut liki, niin että kuulla voin ma virren sanat. Seisoimme epäröiden, liikkumatta kuin paimenet, sen ensi kuuntelijat, sikskunnes jyrinä ja laulu loppui. Jatkoimme sitten vaellusta pyhää ohitse varjoin, jotka maassa maaten taas kääntyneet ol' itkuun allapäiseen.
Yksikseen jäätyään hän ei sittenkään pannut maata, vaan nautti yhä suurten tunteiden ja ajatusten vaellusta itsessänsä. Ihmeellistä! Kuinka Kerttu nyt oli häneen rakastunut! Ja rakastunut yhtäkkiä sillä entisellä rakkaudella kaukaa lapsuudesta, jolloin kapteeni häntä opetti ja ankarasti kuritti. Oli yksi ainoa pieni varjo vaan siinä.
Luonto siellä on suurenmoinen ja minä luulen, että minä tulen siellä myös viihtymään; elämä ei olekaan alituista vaellusta auringon paisteessa, eikä kristityn tule valittaa sen tähden, että hänen joskus täytyy vaeltaa pimennossakin. Iloisella mielellä katselen minä tulevaisuuttani, vaikka sitte saisinkin taivaltaa sitä yksinäni.
Jokainen ajatteleva ihminen, jokainen totuudenetsijä on sentähden saanut kokea, että kristillinen siveysoppi juuri järjestellessään ulkonaista elämän vaellusta jättää ratkaisematta hänen syvimmän, personallisimman kysymyksensä: miten minun on elämää ymmärtäminen? miten minun on elettävä? Toisin on laita esoteerisen moraalin. Se alkaa siitä, mihin eksoteerinen loppuu.
Se on kuin kristityn vaellusta kaitaista tietä... Ja nyt sinne ajetaankin rautatietä, niinkuin mitä muuta maailman leveää tietä tahansa. Mutta olkoon menneeksi! ajattelin. Samahan tuo lienee, miten perille tullaan, kunhan kerran tullaan... Kerrotaanhan miehistä, jotka ovat tulisissa vaunuissa ajaneet ylemmäksikin...
Päivän Sana
Muut Etsivät