Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Vielä elon syksysiltä vainioilta, Koska uneksuen takasin hän katsoo Samotulle tielle kohden entisyyttä, Aina tämä ihanainen ilta Hymyvänä helavalkeana loistaa Hälle muiston riutuvasta kesä-yöstä. Oi mi hetki toki!
Vimman tielle olen käynyt, polkeissani sydämmiä jalkojeni alla, mutta enhän taida enään kääntyä takasin, ellen tee itseäni narriksi; en taida enkä tahdo. Tehty on tehty. Kas: uneksuen lepää hän ystävänsä helmassa, ja uneksuen ystävän käsi leikitsee hänen vienon päänsä ympärillä. Tämä kenties ravistelis poveani tuikeasti, ellei olisi nyt sisustani terästetty. Canzio!
Palvelijat tottelivat käskyä, ja avatusta ovesta tuli neljä jättiläisen kokoista palvelijaa komeoissa, kullalla kirjaelluissa ruskea-samettisissa pukimissa ja kreivillinen kruunu kultaisissa knapeissa. Kunnioittavaisesti lähestyivät he kreivi S:t Audème'ä, joka nyt juuri aukasi silmänsä ja uneksuen, ihmetellen katseli ympärillensä.
Mutta kaukana armahaisistaan Isä vieraassa maassa, kodistaan Uneksuen istuu työssä yksinään, Kaipio kun saapi mielen ikävään, Kunnes äkin ääni outo herättää Unelmista mielen: »Teille kirje tää.» Postintuoja menee menojaan.
Ilma on täynnä kaikua ja suhinaa, valo vaalenee vaalenemistaan, viimein jääpi ainoastaan hohtava reunus valkoisille vuorihuipuille, ja yö tulee uneksuen hämynsä kanssa, muutamine vaaleine tähtineen siellä täällä taivaan kannella. Tämmöinen yö on ihana mustalaiselle. Tuli leimuaa ja räiskyy.
Metsän huminassa käyskelevi Alat', impi unelmiss', Katsahdellen silmäll' riutuvalla Sineyteen korkuuden. Mitä mietiskelee kelmee neito, Uneksuen laaksossa? Miksi riutuen hän katsahtelee Sineyteen korkuuden? Eipä pääsnyt täällä kenkään käymään Sydämmensä kammioon, Sieltä virtasi vaan lemmen liekki Taivaallisest' säteillen. Pian toki Kalman kylmä tuuli Liekin tämän sammutti.
Vapaaherra oli kiini kivettynyt. Neiti ei ollut häntä huomannut, vaan astui ajatuksissaan eteenpäin. "Arvo!" lausui hän uneksuen. "Helmi," vastasi vapaaherra. Neiti säpsähti, hän näki herran. Heidän katseensa kohtasivat toisensa. Olipa kuin outo, käsittämätön voima olisi sitonut heidät paikalleen; siinä silmän tähysti, sanaa sanomatta, äärettömässä onnessa.
Mutta kasken partahalta vuoren juureen Mäel kaatuvalla seisoo vielä metsää, Kuusistoa, armahtamaa kirveen terän, Seisoo kuni partahinen sankarlauma Alaskatsahdellen tappotantereesen, Jossa joukko veljeksiä, uneksuen Kuolon unta, maahan kaadettuna makaa.
Oi hetki, mi, juuri tullessa kuoleman yön, äkkiin temmasi peloittavan enkelin huulilta tuomiotorven pois ja lausui: »olkoon vaikeus uusi!» Niin lausui autuuteni hetki ja valkeuteni astui ylös ihanaksi päiväkseni, eilen uneksuen houri minä, kurja. Vimman aatos!
Päivän Sana
Muut Etsivät