Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Laine kuohuu laineen perästä, pursi nousee ja laskee, ja Anna tuossa asemassaan, purje ja koko etupuoli venhettä ne kiinnittyvät yhdeksi kokonaisuudeksi, samaksi olennoksi, jota minä johdan ja vien tuonne siintävän ulapan perille kohti jotain kaukaista kalliosaarta tai valkoiselle paistavaa merimerkkiä pitkän etäisen niemen nenässä. Joskus särkyy iso laine kokkaan ja pirskahtaa perään saakka.
Nää aallot outoja heille on, tään tuulosen kuiske tuntematon ja kumma on kukkien tuoksu ja helkkinä haaviston. Ei uutta se oo, on vanhaa vain, mut vanhaa, mikä on uutta ain kuin vierivän virran juoksu ohi rantojen viljavain! Tää laulu on laulua keväimen, tää aalto on aaltoja nuoruuden, joka ulapan tuulissa nousi ja nyt vyöryvi lahtehen!
ANEMOTIS. Näin lepäjä, kaunis poika! LYDIA. Nuku nurmen vehreällä! DAFNE. Unohda ulapan viimat! NAIDION. Viini voimas vahvistavi.
Jo oli outo, ennen tuntematon tuores ilma vähän aikaa vastaan tuoksahdellut, niinkuin sulan veden henki, kun hän eräänä iltana yht'äkkiä näki kallioiselta kukkulalta edessään aavan, lumisen ulapan, jommoista ei ollut koskaan ennen nähnyt. Hyvin kaukana oli matala maa kuin metsän ranta, mutta kahden puolen sitä ei näkynyt muuta kuin lunta ja taivasta.
Veri purskahti, ja orja suistui halaistuin otsin mereen, jossa valkoinen kuohu muuttui ruusunpunaiseksi hänen verestään. Purjeet pullistuivat ja laivat kiitivät pois yli ulapan. Myrsky-yö vetäytyi jälleen Pohjanmerelle. Laivankannella seisoi kalpea impi, pitäen jäykin käsin pitkästä, liehuvasta tukastaan kiinni, ja hänen silmänsä paloivat kuin tuhovalkea pimeänä yönä. Meri ärjyi. Myrsky vinkui.
Nään tuolta aavan ulapan ja aallot hyrskyharjat ja mielessäni vaihtelee niin kummat kuvasarjat: nään kuinka toiset riemuiten he laskee seljemmäksi ja kuinka kuolon kauhistus saa posken kelmeäksi.
Hetkinen sen perästä kohtasi heitä näky, joka vaikutti sen, mitä ei koskaan ollut tapahtunut Aa-vuonon asukkaalle, nimittäin että hän kokonaan unhotti puolistunnin olevan käsissä pitkin koko ulapan laitaa oli valaiden purskuttaminen ja lokkien vainoominen täydessä käynnissä.
Ja onpa kuin lämmön jo noustessansa myös auringon kultainen kehrä sais ja onpa kuin laulajan suortuvilla se leikkis ja kohta ne kultoais, ja huuruten lämpee jo vuorten rinta ja kauniina kiiltävi ulapan pinta kai ihmeitä kalpean laulajan rukous loi? Niin, rakkaus ja usko ne ihmeitä tehdä voi. En tiedä, miksi nyt tuntuu niin, kuin mieleni ilmoihin ikuisiin ja elämän sieluhun vaipuis?
Hän vain oli kuin yksin jätetty... Tämä paalu, jota vasten hän seisoi tässä rannalla, kiven murut, pienet hiekkajyväsetkin olivat kadehdittavia, onnellisempia kuin hän. Ne jäivät tänne, mihin jäi kaikki ilo, koko onnellisuus, josta hän lähti osattomampana kuin tuo höyrylaiva ulapan äärellä...
Lyygia säpsähtää: ulapan suulla kohoaa kuin porttina valtavan korkea kallioseinä, saari, joka nousee varmaankin, siltä tuntuu heistä tällä hetkellä, kymmeniä syliä pystysuorasti veden syvyydestä: niin omituisesti suurentaa illan autere korkean kallion hahmoa. »Katso, Böcklinin Kuolleiden saari, mokomakin», sanoo Muttinen matalasti. »Minä pelkään», vastaa Lyygia hiljaa, ja värähtää sitä oudommasta kauniin näyn ja kammon onnesta, kuta lähemmäksi he tulevat mustaa kallionseinää.
Päivän Sana
Muut Etsivät