United States or Norfolk Island ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutt' tuulosen vilppahan Hän tuntee torninsa aukosta Ja uimalintujen kuulee Jo lentoon lähtevän hän. Käy aalto, sen kuulee hän, Ja sua, Oihonna, hän kutsuu näin: "Sä joudu lapseni; päivän Mä kuulen ääniä jo." Ja aaltojen neitonen Tuo säde viileä vuoriston, Lähestyi kuuntelevaista: "Mä tervehdin, isä, sua.
Tainnu, tainnu, Tuonen neito, Valhe-unta ällös nähkö!" Yöt ja päivät valvoi Kalmatar nuorukaisen vieressä tämän nukkuessa. Ummistuneita silmiä hän yhäti lemmellä katseli ja kalpealle poskellensa levisi vienon rusohohteen vivahdus. Mutta nuorukainen heräsi ja tuulosen lailla pakeni poloinen pois. Ja taas lauloi Manalan neito: "Jospa oisin sirkku pieni Jota armas kuuntelevi!
Halme tuolla Metsälammen puolella rehoitti niin mustanpuuheana ja lupaavan näköisenä, ja se lainehti tuulen hiljaisesti humistessa puiden latvoissa; näyttipä siltä kuin tuo laiho olisi ymmärtänyt tuota tuulosen ystävällistä hyminää ja kumarrellut sille.
Suurten pojat ne miks' ei muista Isäin tapoja, miksikä he Vihaa kantavat, josta Rauha Morvenin häirääntyy? Neito linnassa on; sen tähden Gall on jousensa unhottanut, Rurmar laulanut siitä, Eestä taistellut Klesamor. Shelman immelle kenpä kelpaa, Laakson kukkanen, ken sinut saa? Tuulosen sulotuokse, Hengittää sua kenpä saa? Viimein katkesi vaitiolo.
Mieluisasti kääntyy katsojan silmä tuonne joelle, varsinki kun se rasvatyynenä loistaa laskevan auringon valossa ja sorsaparvi äänetönnä lipuu riippakoivujen ja leppien varjostamaan lahteen joen toisella puolen, tai kun sen pinta värähtelee hopeanhohtavana vienon tuulosen puhaltaessa ja jono "kolmilaitoja" täysissä purjeissa kulkee ohitse.
Nää aallot outoja heille on, tään tuulosen kuiske tuntematon ja kumma on kukkien tuoksu ja helkkinä haaviston. Ei uutta se oo, on vanhaa vain, mut vanhaa, mikä on uutta ain kuin vierivän virran juoksu ohi rantojen viljavain! Tää laulu on laulua keväimen, tää aalto on aaltoja nuoruuden, joka ulapan tuulissa nousi ja nyt vyöryvi lahtehen!
Hän tuli ulos ja seisoi tuvan ovella ja silmäili yön rauhallista lepoa; hän katsoi tähtitaivasta ja korkeita tuuheita haapoja, kun niiden lehdet pienimmästäki tuulosen hengähdyksestä nuokkuivat. Kaikki myllärilän ikkunat olivat valaistut, ja tänne kaikuivat toisinaan soiton säveleet.
Notkea kuin nuori wesa, keweä kuin aamusumu, kirkas kuin nousewa aamunkoi ja lempeä kuin kesäkuun tuulosen hengähdys, oli hän; olipa niinkuin hän olisii ollut yli kaikkien kuolewaisien.
Ja vaikka hän vaatisi elämäs taas, niin kulkeos riemulla kuolemaas ja julista virsillä Jumalaa, kun kaunis niin oli maa. Oi, kiitos sa Luojan armollinen joka hetkestä, jonka ma elin, kun annoit sa ruumihin tervehen ja syömen mi sykähteli, kun annoit sä tervettä kättä kaks, kaks silmää sieluni ikkunaks, ja hengen herkän ja avoimen joka tuutia tuulosen.
Mutta kun Andrén paha henki tuli hänen päällensä, niin silloin oli taivas ja maa yhtenä sekasortona, ja tässäkin sekasorross' oli keskus ja tämä keskus "Olen minä!" Mutta henki kulkee kulkujansa. Ei kukaan tiedä, mistä hän tulee tai kuhunka menee. Tuulosen liekan lailla kiirehtää hän kautta maailman, kautta kansojen, maiden, kaiken kautta virtavi se, laskihe polvilleen.