Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. heinäkuuta 2025
Vestinus katkaisi hetkeksi puheensa, korotti pikarinsa ja joi. "Mitä kirjeessä oli?" kysyi Senecio. "Kirjeessä oli: »kummoisen härän minä uhraan, mustan vaiko valkean?»" Tämä kertomus olisi varmaan herättänyt jonkinlaista huomiota, jollei Vitellius äkkiä olisi häirinnyt mielialaa.
Ja turhaan lempeetä silmääs sun nyt etsivi huokaava henki, ijäisyyden mustaksi kuiluks kun on tiede jo muuttanut senki. Voi kuinka se sentään raskast' on ero tehdä kaikesta siitä, mikä lassa on onnemme talveton ja kun kenkään tuosta ei kiitä. Omatunto mun sentään palkitsee ja siinäpä kyllin on mulle, vaikka maailma tuhma mun tuomitsee, kaikk' uhraan, totuus, mä sulle!
Kun katsovat tähdet maailmaa, mun uneni yöhön puhkeaa. Minä herään syksyyn härmäiseen ja vuoden ensi kylmyyteen. Ja edessä talven ja hallan ja yön minä uhraan mun sieluni salaisen työn. En herää ma kevään aurinkoon, minä herään syksyn suuteloon. Suo päivän mennä ja toisen tulla, ei ole kiirettä mulla! Ah, Ikarus sa oot, et enempää! Sun allas ammottavat aavat syvät.
Vähän ajan perästä ojensi Lygia hänelle virkistävää juomaa, ja silloin tarttui hän hetkeksi hänen käteensä ja kysyi: "Oletko siis sinäkin antanut minulle anteeksi?" "Olemme kristittyjä. Me emme saa kantaa vihaa sydämessämme." "Lygia," huudahti nuorukainen taasen "olkoon jumalasi kuka hyvänsä, niin uhraan hänelle hekatombin siksi, että hän on sinun jumalasi."
Toiset voisivat sinulle uhrata poikiensa hengen sekä omansa minä sinulle uhraan myös perheeni kunnian". "Ystäväni, isäni", sanoi nuori päällikkö, puristaen Torkil'ia vasten rintaansa, "mikä halpa kurja minä olen, mikä kunnoton pelkuri, kun minussa on halua käyttää tää uhrauksesi hyväkseni!"
Tok' itseäsi säästä! Luoja lakins rikkojaa ei kostamatta päästä. Kuolon salaisuuden Luoja ihmisiltä sulki: Uskallatko koettaa sä saattaa sitä julki? Wäinämöinen. Rohkeutta rinnassani sanasi ei kaada: Kaikki pitää uskaltaa, jos suurta tahtoo saada. Tieteelle mun sydämeni rinnassani sykkää. Sille uhraan elämäni: Venhe ulos lykkää! Kuoleva Soturi.
Sun tuntematon sukus ompi ja heimosi maineeton: Sunlaisest' ei sikiöstä kaunottaren voittohon! Mut on kuni nuorukaisen tuli valtais taivainen, Niin leimuvan kirkas hohde sen lentävi kasvoillen. Sun, immyt kaunokainen, tytär linnan kuulakkaan, Sun voittaaksen' veren' uhraan sen viimeiseen pisaraan! Matalaisessa mökkisessä Mies kalpea askartaa, Kylm ympärill' on, vaan hällä, Sydän hällä se leimuaa.
Tuo mitätön kynäntöherrys on aina herättänyt minussa vastenmielistä inhoa. Ja miksi minä saastuttaisinkaan omia ihanteitani, kun voin pitää niitä puhtaana, nauttien niistä ihan yksin. Mutta nyt ne ovat uhrattavat. Minusta tuntuu tosiaan, kuin olisin äiti, joka laskee nuoret tyttärensä aviomiesten käsiin. Mutta minä uhraan ne sittekin, uhraan ne vapauden alttarille.
Silloin ratsasti nuorukainen täydessä asepuvussa esille forum'ille. Hänen nimensä oli Marcus Curtius. Kaikki katselivat, kaikki kuuntelivat häntä, kun hän huusi: "Säilyttääkö kaupunki jalompia aarteita kuin aseita ja urhoollista rakkautta? No, ne minä uhraan maanalaisille jumalille!"
Vielä palaa Väinö, pyhät vuoret puhdistaa, vanhat haltijat entiseen valtaansa asettaa. Lahoo, ränstyy, mätänee käsin tehty kuva, sadat vuodet seisoo jumalain puu ja jos kerran kaatuu, jo toiset juurestaan versoo. Sinulle uhraan, ainoani annan, viimeiset aarteeni eteesi kannan.
Päivän Sana
Muut Etsivät