Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. marraskuuta 2025
Ehk'en minä koskaan nähnyt. Se on häipynyt muistostain. Kenties se on syntymässä oma äitini ollut vain. Vai lienenkö unessa nähnyt, sun, toisen ihmisen. Kenties sinut kerran löydän, kenties sua löydä en. Mikä viestisi lie: ilo? tuska? Sitä en minä tiedä lain. Mut, varma on: itseni löytää mina voin sinun kauttas vain.
»Nouse ylös, Regina», sanoi Boleslav. Hänen äänensä sai Reginan vavahtamaan. Tyttö koetti vääntäytyä pystyyn mutta vaipui voimatonna takaisin... »Anna minun levätä», anoi hänen arasti rukoileva katseensa. »Nouse ylös, minä autan sinua.» »Täytyykö minun mennä?» kysyi tyttö, torjuen pois Boleslavin käsiä. Pelko ja tuska vääristivät noita veren tahraamia, villinkauniita kasvoja.
Minusta tyttö oli melkein itkeneen näköinen, vai olisiko uni ollut aamuvarhaalla vielä silmässä. Ei puheltu muusta kuin niistä iloista, joita yhdessä vielä pidettäisiin, jos minä jäisin. Ja minun täytyi lähteä, hevosta pantiin jo valjaisiin! Olisin itkenyt, jos olisin miehuudeltani ilennyt. Mutta koska olin mies, koetin nauraa tuska sydämessä. Iida ei enää nauranut.
Kun sitte tuska tuleepi, Pakko päälle painaneepi, Niin käyvät kärsän päälle, Vinkuupi visainen piippu, Savikärsät sairastavat, Kun on tyhjä kukkarossa, Eipä massit paljon maksa, Kun on massitkin mahona, Kukkarotkin kuulla käynyt.
Sitten hänen silmälautasensa räpähtivät, kalpeiksi valahtaneet huulet alkoivat vavista ja hän katsahti Keskitaloon avuttomin, nurin vierähtänein silmin sitten hän kääntyi sanaa sanomatta ja meni raskain, kolisevin askelin ulos. Sinä hetkenä Keskitalonkin äskeisen oveluuden jäännös luhistui ja hänet valtasi tuska.
Kummallisilta kuuluivat Liisasta nämä sanat, ja tuska ahdisti häntä, kun hän katseli isäntää ja ajatteli hänen synkkämielisyyttänsä, jonka hän luuli lasten kuoleman synnyttäneen. Liisakin oli suuresti surrut lapsiansa, mutta nöyryydellä taivaan tahtoa kohtaan.
Nyt hän näki, että löytyi semmoinen sielun tuska, jota ei mikään elämän parannus voi itsestään liennyttää. Hänen täytyi myöntää, ettei Platossa ollut tähän kylläksi. Plato ei tietänyt mitään neuvoa tämmöiseen tapaukseen. Vaan jollei Platossa ollut tähän kylläksi, ketä muita siis oli tarjona?" "Hän ei tuntenut ketään."
Kuun ohi yössä pilvet purjehtivat vaan kuin rauhattomat varjot vainajien, kuin taivaan korkeata kantta kulkeissaan ne iäisehen sovitukseen viittais tien. Ja on kuin kaiken katoomisen aavistain kuu kuolon suuren sanoman tois maille: ah, ykskään taistelu ja tuska kuolevain ei unhoituksen armoa jää vaille! Kuin malja tulvillansa unen viiniä loistaa kuu. Meri-äiti muistoistansa unen helmaan unhoittuu.
Virkki, mut vimmainen Zeun rintaa viilteli tuska, Harhaa sieppasi pään kiharoista hän kiiltelevistä, julmistuin sydämessään noin valan ankaran vannoi, että Olympoon ei, asumuksiin tähtisen taivaan, tuo paha kaikkien paulojatar ois astuva koskaan. Pään yli viuhauttain jopa viskasi tähtisen taivaan tanhuilt' inhan tuon alas ihmismaille hän suistui.
TUOMAS: Silloin . en minä ... ole ollut ... ikinä onnellinen. TUOMAS: Mutta miksi minä en voi levätä koskaan? Voitko sen minulle sanoa, Pietari? KAIKKIVALTA: Siksi että teillä on aina paha omatunto. TUOMAS: Mutta miksi minulla, on paha omatunto? Mikä se on tuo jäytävän omantunnon tuska, joka ei salli yön lepoa, ei päivän rauhaa minulle? KAIKKIVALTA: Minä en tiedä.
Päivän Sana
Muut Etsivät