United States or Switzerland ? Vote for the TOP Country of the Week !
On huomattava, että kun yhteiskunnassa kehittyi valtio, syntyi myös perkeleiden valtio hallituksineen. Helvetissä on vuoria, mäkiä aarniometsiä petoineen, haisevia rämeikköjä, soita ja järviä. Ei puutu kaupungit ja linnoituksetkaan "helvetin baabelista". Tietysti on siellä käsin koeteltava pimeys tuli ja tuska. Kasvit ovat surkastuneet ja koko luonnon on sammumaton tuli hävittänyt.
Mitä enemmän hän sai valtaa, sitä korkeampaan paikkaan hän minutkin kohotti, ja minulle yksistään hän uskoi omat salaisuutensa. Minä tulin sinun ja hänen väliinsä ja ryöstin sinut häneltä. Me pidimme asian salassa ja tieto kohtasi häntä aivan äkkiarvaamatta. Se tuska, jonka se synnytti niin umpimielisessä miehessä oli varmaan kauhea; viha, joka silloin syttyi, on leppymätön.
Mutta kun en sellaista onnea voinut saavuttaa enkä päästä korkeammalle, kuin littoskiven huipulle, niin silloin syttyi sanomaton tuska rinnassani; minä vääntelin yksinäisyydessäni itseäni, enkä aina muidenkaan aikana voinut hillitä tuskaani.
"Mitä hän tekee", kysyi hän sitten. "Hän istuu yhä äänettömänä samassa asennossa puujakkarallaan selkä oveen päin käännettynä ja pää käsien varassa. "Hän ei vastaa minullekaan mitään. "Hän ei ole tähän saakka liikahtanutkaan. "Olen luullut, että tuska ja suru ovat saattaneet hänen päänsä sekaisin.
»Kun kuulen jostakin kuolemantapauksesta tai sairauskohtauksesta, etenkin Porvoossa», kirjoittaa hän kerran palattuaan maalle, »niin valtaa minut aina sanoin selittämätön tuska ja levottomuus hänestä, hänen terveydestään, hänen elämästään, tuosta kalliista elämästä, jota tahtoisin suojata ja säilyttää omani hinnalla.
Sinä et voi minua vahingoittaa ja Kamenski, sen tiedän, ei ole niin tarkka". Hän meni sisään talliin, joka oli likinnä naisille määrättyä tupaa. Sen ovi aukesi ja Amalia astui ulos. Kauhistus ja tuska kuvautui hänen muuten niin kauniissa kasvoissansa. Hän kysyi muutamilta sotamiehiltä, jotka seisoivat ulkopuolla, missä komendantti oli.
Lybeckerin tuska kasvoi myöskin, hän tahtoi päästä tytöstä eroon miten hyvänsä. »Hänhän on ihan hullu!» virkkoi hän. »Pitäkää hänestä huolta.» Ja hän riuhtasi itsensä irti, hyppäsi hevosen selkään ja ratsasti pois. Alli nousi.
Painoin armaani sydämelleni ja näyttääkseni, että ymmärsin häntä, kuiskasin minä: poikani, poikani! Samalla muistin pienen tyttöseni *hänen* tyttösensä ja päätökseni jäädä elämään oli tehty. Mutta tuska oli sietämätön ja ymmärrykseni himmeni, ei yhden kerran, ei, monta kertaa tulevien vuosien kuluessa. Nyt olen ollut jo monta vuotta terveenä.
Itsestään selvä seikka on se, että Robertin luonne sellaisissa oloissa oli synkkä ja alakuloinen. Vähemmänkin tuntehikas luonne olisi kärsinyt siitä, että kaikkialla saisi osakseen kylmää ja epäluuloista kohtelua, hänelle siitä koitui todellinen kärsimys ja hermostuttava tuska, aivan kuin hänen sieluunsa päivät pääksytysten olisi pistelty tuhansilla neuloilla.
Tämä on ennen kaikkea ujoudesta kasvavaa epävarmuutta, tämä kummallinen ihmiskammo, jota potevat paljon useammat kuin tavallisesti luullaankaan. Se on tuska, joka on katkeroittanut jo monta elämää, se on elämän vaikea este. Sillä se tekee todella mahdottomaksi kaiken lähestymisen. Kenet tämä epävarmuus on vallannut, hänet on tuomittu yksinäisyyteen.