Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Saa huuto yöhön vaipua, Hääjoukko hyppelee. Ei riemu kuule tuskia, Sen korvat lumpenee. Niin kaunihisti notkutaan Ja soitto kaikuu, kaikuu vaan. Mut kostonhuutoja!... Ne herran orjia. Saa kosto yöhön hukkua, Nyt valvoo rakkaus. On onnellisten seurassa Vaan armo, laupeus. Vaan miksi tanssi taukoaa? Miks soiton kielet seisahtaa? Kirous julma vaan Nyt nostaa kauhujaan!
Haudan hiljaisuus vallitsee siellä kuumana päivänä; mutta auringon laskeuduttua yhdistyy kaikki ne tuhannet eläimet, jotka näissä metsissä asuvat, yhteiseen laulun meteliin, joka aika ajoin hetkeksi taukoaa sitte taas uudestaan alkaakseen. Puoliyötä hallitsee syvä hiljaisuus, joka kestää aina aamukoittoon, jolloin tämä villi meteli taas alkaa."
"Niin on, kuin sanoit", myönsi hän; "meidän täytyy jäädä tähän, kunnes lumentulo taukoaa; syödään nyt ja haetaan uusia pölkkyjä nuotioon." Päivä kului hitaasti; pojat toivoivat parempaa säätä, mutta lunta satoi yhä vain runsaasti, ja sitä tuloa kesti kaksi päivää ja kaksi yötä lisäksi.
Kun se taukoaa elämästä, häviävät nuo ilmiötkin. Jokainen lapsen huomiota kohtaava uusi esine on hänelle uusi sana ja uusi ajatus. Sillä tavoin kohtaa ihminen elämänsä ensi ikävuosina tuhansia uusia esineitä, sanoja ja aatteita. Suljettakoon hän niistä, niin keskeytetään hänen kehityksensä, hänen kasvatuksensa on lakkautettu.
Eilen aamulla se alkoi, ei tosin näin taajaan mutta yhä se vaan tshi, pahenee. Mitä minun on tekeminen? HOFFMANN. Yhä edelleenkin aivastella, siksi kunnes se itsestään taukoaa. Odottakaa siellä. Minä en voi kaumemmin odottaa. Heti paikalla herra tohtori! HOFFMANN. Ohoh! Taitaa olla henki kysymyksessä. Eipä paljon muutenkaan, hyvää päivää! Minulla on tämmöinen kauhea tauti, niinkuin itse kuulette.
Laulaa kanteletta soittaen. Muistan sen hetken, Kun sotaretken Kaukaisen alkoi Niiloseni: Murheen ja vaivan Raskahan aivan Tuopi se minun rinnoilleni; Lempeni ruusu ryöstetty on, Syöstihin surman rannikkohon. Kaikk' on pois multa, Kun on pois kulta, Suru nyt kalvaa sydäntäni. Ulkoa kuuluu telmettä ja hurrausta. Elma taukoaa kuuntelemaan. Telme lakkaa.
Ilon ilmeet katoavat heidän kasvoistansa, nauru taukoaa, lakastuen viimeinenkin hymy vaihtuu jäykistyviin, kelmeneviin huuliin. Ja vaikka hän vaikenee, niin he arvaavat kaikki. He ovat ilmiannetut! Niinkuin otuksella, joka joutui satimeen, aluksi sydän kuoleutuu ja se on hetken hiljaa, niin nämäkin seisovat liikkumattomina.
BAALAK. Jos hyljätään nuo, kuka tyhjän täyttää? On usko kansan, papit uskonnon, Jumalat kansan, papit jumalien. Jos mielist' uskonnon poisjuuritat, Niin papit olemasta taukoaa. Tai eikö myöskin sinun jumalas Puhele pappein kautta kansalle? Tai suorastaanko, välittömäst' astuu Maan päälle hän ja johtaa kansoja? BILEAM. Mun Jumalani saarnaa kaikkialla. Hänelle papit puhkee luonnostaan.
Kun juhlakulkue näyttämöltä poistuu, taukoaa soitto, ja Ester syöksyy temppelistä valkoinen huntu pään yli, kaula ja ranteet helmillä koristeltuna. Ah elämääni! Kurjaa kangastusta! Vain valhekuva turhan unelman! Niin arvaamatta yöhyt synkkä, musta Pimitti multa päivän kirkkahan; Nyt lopun näen onnenhaaveilusta, Näen särkyneenä kauniin maailman.
Veri kiehuu Suoniss' urhon rauhatonna, Huutaa hän vaan vallatonna, Niinkuin toinen torvellaan, Kuusessa mi raikuttaa. Kuluu hetki; huutaminen, Torvi taukoaa, Mutta kellot hevosien Soipi sekavaan. Susi ulvoo! Hirmu valvoo! Vaara uhkaa elukoita! Syöksee päälle, vaan ei voita! Hevot hyppii hirnuen, Tulvaa pojan tulillen. "Nouse!" huutaa puussa toinen, "Riennä tappohon!
Päivän Sana
Muut Etsivät