Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. kesäkuuta 2025
Povi korskeana, Uhkaavana, armiaana kuitenkin, Ylöskohosi ja monen synkeänä Ihasteena täällä, toivotonna ain. Kuni päivän paistees kirsikkainen valmis, Hehkui ihanainen suu, ja kuin tuo hattara Tuolla kalveana paisuu taivahalla, Niinpä Atalantan poski pyöreä Lempeästi paisui, kajastaen kauvas. Hänen silmäns terä tummansininen, Kuinka tyyni, jalo! toki syvyydessä Hohti lemmen liekehtivä aarnio.
"Kyllä, äiti", vastasi Henriette, joka keskusteltuansa Fennefos'in kanssa oli vaipunut syvimpään alakuloisuuteen; hän vavisten läheni äitiä, sanoakseen hyvää yötä, vaikka aurinko oli vielä korkealla taivahalla. "En tahdo sanoa sinulle hyvää yötä, ja ilman illallista saat olla", sanoi äiti sulkien oven.
Loihe tuosta laulamahan, sanaköyttä suoltamahan. Lauloi hetken, maa järähti, lauloi toisen, vuori vonkui, kalliot kaheksi lenti, tähet keikkui taivahalla. Tuli tuiski kalliosta, sähkö vuoresta sihisi talviselle taivoselle Lapin yöhön loistajaksi päivättömän paistajaksi, iloksi ihalan illan kansan kurjan kaitsijaksi. Lapinmaassa mainittihin tulia Revon tuliksi.
Vaan nyt on Verna poissa, Yletty taivaasen, Siell' Luojan kukastoissa On lilja valkoinen. Ei siellä myrskyt pauhaa, Ei siellä huolta näy, Ei siellä puutu rauhaa, Ei silmä itkuun käy. Mutt' taivahalla illoin Kun loistaa tähti tuo, Niin siskosiinsa silloin Hän sinisilmät luo. Nyt onni taivahainen On hällä ihanin, Nyt saanut on hän vainen Jo hohtosiivetkin.
Kuuhut kulki taivahalla kuusten lomitse kurkistain kansa se kasvoi kuusten alla, käköset oksilla kukkui vain. Läksi puut ylenemähän, vesat nuoret nousemahan, kasvoi kuuset hukkalatvat, lautui lakkapäät petäjät. Kalevala.
Oi! jos voisin olla suuri, uljas Niinkuin vuori, jonka valko-otsa Ain' on yhtä pilvetön ja kirkas, Yhtä korkealla taivahalla, Sieltä tyynest' aina alas katsoo Pientä, pilvellistä vuoriryhmää! Niin mä silloin aattelin, ja: katso! Taivas välähti ja tulta iski, Tanner vankka vavahteli Herran
Mustat, veren pallistamat pilvet sen taivahalla yhä ylitsemme kiirii, toinentoistaan kaahaten kuin hurjat kotkat ja korpit. Kauhistuksen henki vallitsee, luonnon rakennot syrjähtyvät ja moni halpa, kaino tyttö ennustaa tulevista päivistä. Järistys läpi sielun tunkee, sielua kuvottaa, ja se rupeaa tuskissaan tirkistelemähän ulos ruumiinsa peitteestä. Oi mitkä aijat! ANIAN. Mutta kerro mitä näit.
Päivän Sana
Muut Etsivät