United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Veljet vierivät maailmaan, satoi taaton jo päähän lunta, maammo vietihin alle maan, mutta puutarha Inkerin kukki kaunis kuin ennenkin, siellä asterit, kurjenmiekat, suorat käytävät, hienot hiekat. Kerran yö oli, ukkos-yö.
Kertoipa muinen isävainaa, kuinka hänen poikana ollessaan iltapuhteella kotiväki honkaisehen pirttiin kokoontui ja sai siihen vielä vieraankin kylän miehiä. Oli silloin aikaa kansan kokoon tulla. Ja vieraat vanhan taaton kanssa käsi kädessä lauloivat, toisten kuunnellessa, istuen pirtin pitkillä penkkilöillä, naiset kaikki naurusuulla, miehet mielellä hyvällä.
Lähen surman suun esille, Kalman kartanon oville, suurille sotasijoille, miesten tappotanterille: viel' on Unto oikeana, mies katala kaatamatta, kostamatta taaton kohlut, maammon mahlat maksamatta, muistamatta muutki vaivat, itseni hyvin-piännät." Kuudesneljättä runo
Vasaransa jättää hän ja virkkaa: »Tervetullut.» Käsi kädessä katsovat nyt isä ja poika toistaan. Poika kylpee kyynelissä, Aatun silmä loistaa. Poika! Hänen poikansa! Niin suuri, vankka, ylväs! Tuli takaisin taaton ilo, koko kodin pylväs. Virkkaa: »Tulit parhaaksi! On palje rikki vähän. Painajata tarvitsen, en muuta, työhön tähän.
Souti kerran suovesiä, Souti toisen maavesiä, Kolmannen kotivesiä; Pyllisess' on pyytöpaikat, Ryytissä rysäsiaset, Kalasaunat saarimaalla. Souammako saarimaalle, Saarimaalta manterehen, Manteresta maammon luoksi, Maammon luota taaton luoksi, Taaton luota veikon luoksi, Veikon luota siskon luoksi; Siskoll' on sininen silta, Jossa leikki lyötänehe, Tanssi tallaeltanehe. Läkkäm sikko Suurulahan.
Ja hän matkas monet maat ja meret, saapui Tukholman kautta Turkuun, tapasi hän siellä taaton harmaan: ollut voutina Kuusiston oli tuo jo Hemming-piispan aikaan; vaan nyt vanhana, sokeana seisoi Turun laiturilla, sulki syliin poikansa suuren hän.
Sitten kyllä on: Hyvä toiste tullaksensa, Kaunis kaaputellaksensa, Isän entisen tuville, Vanhan taaton valkamille, Jossa kaikki puut puhuvat, Mäet männyt muistelevat, Elelmistä entisistä, Ihanimmista iloista. Vielä olen tavannut vanhoja, harmajapäitä ukkoja, viiden ja kuudenkin kymmenen vuotisia, jotka poikiansa lapsiksi kutsuvat ja nämät taas vanhaa isäänsä lapsellisesti lähestyvät.
Eljas Iochman oli miesi, papin sälli, teini Turun, varhain tuskan valjun tiesi, tunsi suuren sydänsurun: kadotti hän Annan vienon, Hovin rouvan, Hurtan kyyhkyn, helkanurmen heinän hienon, yksinäisen rinnan nyyhkyn. Eleli nyt taaton koissa, kappalaisen valkohapsen. Oli kodin onni poissa, painoi isää murhe lapsen.
Olin mieki neito muinen, Olin kasvava kananen, Pitkillä ison pihoilla, Oman taaton tanhuilla; Kävin kukkana kujilla, Kajavana kartanoilla. Toisin nyt minun poloisen, Toisinpa tätä nykyä: Sinnes on pihani pitkät, Kunnes pitkät pilven rannat; Sinnes kaiat kaivotieni, Kunnes kaiat kaaren rannat; Sinnes laajat lattiani, Kunnes laajat lammin rannat; Sinnes oikein oveni, Kunnes oikein otavat.
Siitä Matti Laurin poika, Viisas Wiipurin isäntä, Pani Wiipurin avaimet Kultaiselle luotaselle: "Venäläinen veikkoseni, Karjalainen kaunoseni! Jätä vielä heikko henki, Elä murhalla murenna, Ammuit taaton, ammuit maammon, Ammuit viisi veljiäni; Ota kultia kupilla, Hopehia puolikolla, Oman pääni päästimeksi, Henkeni lunastimeksi."