United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ahasveruksesta on tosiaankin tullut suuren valtakunnan kuningas, nimittäin koko sen avaran salon, mutta se salo on nyt kukoistavana maana, jossa pellot, niityt ja kylät ihastuttavat matkamiehen silmää.
"Tuota toivoin tuon ikäni, katsoin kaiken kasvinaian soivaksi Tapion torven, metsän pillin piukovaksi, kulkevaksi metsän kullan, saavaksi salon hopean näille pienille pihoille, kape'ille käytäville. "Toivoin kuin hyveä vuotta, katsoin kuin kesän tuloa, niinkuin suksi uutta lunta, lyly liukasta lipua, neiti nuorta sulhokaista, punaposki puolisoa.
Ihmiset olivat niin kovia. Heillä oli kiviset sydämet. Hän, tuo nuori, lempeä munkki yksin, näytti olevan hyvä. Vartia nukkui, tie oli vapaa! He hiipisivät hiljaa täältä pois. Soihtu sammutettaisiin, he pääsisivät portille kenenkään huomaamatta. Portin takana aukeni vapaiden maailma, ja ennen kuin kukonlaulu olisi kuulunut, olisivat he jo siintävän salon sylissä...
Mutta salon hiljaisuus painoi niin raskaasti eikä antanut lepoa, ja kohta kiirehti mies taas pois maailmaa kiertämään. Vieri kuukausia, vieri vuosia, ennenkuin hän taas palasi erakon luo. Hopeasäikeitä oli ilmaantunut ruskeisiin kiharoihin ja katse oli väsynyt ja surullinen. "Väsynyt olen erakko. Joko sallit minun jäädä luoksesi lepäämään?" kysyi mies. "Mitä löysit ihmisten seassa?" kysyi erakko.
Alkoi purskahtain valitukseen Peleun poika, vaipui surmahiset kädet vasten ystävän rintaa, ähkyen äänteli hän kuin leijona leiskuvaharja, jolt' erämies salon sankeikost' on ottanut pennut, tuskassaan tulisess' ylen myöhään saapumisestaan; rientää rotkojen kautta se etsien jälkiä, että ryöstäjän saavuttais, vihanriehuva on pedon rinta: 322 noin hänen myrmidonit syvin voihkein virkkavan kuuli: "Tuult' oli siis sana, jolla Menoitios-sankarin mieltä Peleun luona ma lohduttaa koin päivänä lähdön, ett' osasaaliineen pojan kuulun pois muka saatan, Troian voittajan ett' Opoeis on ottava vastaan.
No autettava kai se on, vaikka mikä olkoon, touhusi Pekka ja aikoi mennä salon varassa. Elä mene sillä lailla, kielsi Matti. Anna toinen pää tänne ja mene sitten, kun me työnnetään, ja kun pääset hyvästi kiinni, niin ärjäise, kyllä me vedämme takaisin.
Onpa maata muuallaki, tarhoa taempanaki juosta miehen joutilahan, virattoman viiletellä, käyä halki kämmenpääsi, poikki pohkealihasi, sinisen salon sisässä, korven kuulun kainalossa. "Käpy- on kangas käyäksesi, hiekka helkytelläksesi, tie on tehty mennäksesi, meren ranta juostaksesi Pohjan pitkähän perähän, Lapin maahan laakeahan.
Mieleni minun tekevi, Aivoni ajattelevi, Mieli mennä metsolahan, Metsän tyttöjen tyköhön, Salon piikojen pihoille, Havulinnan liepehille, Juomahan salon simoa, Metsän mettä maistamahan, Heitän poies heinäkengät, Kaskivirsuni karistan, Panen talvitallukseni, Sykysyiset syylinkini.
Puhelus selveni pian, että oli erityinen syy entisten lisäksi, joka tänään oli koonnut väkeä kirkolle. Pastori Heikki Salon, pitäjän oman kasvatin, piti tänään saarnata kotikirkossa. Hän oli vanhan suntion poika, kirkon juurella syntynyt ja kasvanut, tuttu kaikille pitäjäläisille. Vaimoväki valmistihe saarnaan hartaasti läpikäyden kaikki hänen elämänsä vaiheet.
Ei tiennyt se kalpea nainen että sydänvertaan ei voi kukaan kahta kertaa antaa. Se voimakas nuori nainen, joka oli sydänverensä antanut, värisi tuskasta, suuresta, syvästä tuskasta. Ja hän tunsi kuinka hänen elämänsä virtasi pois. Sillä sen elämä on ijäksi mennyt, joka sydänverensä antaa. Eikä siitä ollut mitään hyötyä kenellekään. Ei mitään. Salon sydämmessä oli erakon mökki.