Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Ja hän otti, tuo puolihullu, taikuuden sokaisema naisparka, kaksi oljenkortta, asetti ne ristiin lattialle, polki siihen ja sylkäisi. Kas niin, virkkoi hän riemuiten, nyt ei enää haittaa, vaikka mainitsinkin Jumalan nimen. Onneton, hän ei tiennyt mitä teki.
Niin arveli myös ukko Wittkin. Hän sylkäisi kouriinsa. Nyt alotti Swart tanssin. "Ei niin liukkaasti, naapurin-emäntä, vitkaan ja arvokkaasti, jalat kauniisti ulospäin ja hieno käännös!" Nyt Juhani riisui takin yltään, pani hattunsa kallelleen ja meni pois Fredrika Schultzin luo: "No koetetaanpas mekin!" Riika oli valmis, laski kätensä Juhanin olkapäälle, tasoitti huiviaan ja esiliinaansa.
Nyt tuli pitempi vaiti-olo. Kaisa vain ujosteli. Mutta jo huomautti taas Antti: »Eikä tämä ole nuoruudenkaan hullu niin kuin monet tyttöletukat ovat!» »Ei!» murahti Jussi ja sylkäisi pitkän tupakkasylen. Puhetta jatkui. Nyt vasta huomasi Kaisa, että olisihan sitä pitänyt, asiaa edistääkseen, vieraita pyytää yöksikin. Hän kysyi äkkiä: »Missäs te olitte yötä?» Se oli kysymys!
Welli sylkäisi vihassa, kirosi minkä ehti naisraukkaa, pyöritti hevosensa kolme kertaa ja ajoi sitte edelleen. Vanhapiika oli ensimäinen onnettomuuden enne. Metsänvartijan pihalle jäi Tahvo seisomaan hevosen luo, ja isä astui tupaan, tervehti talon väkeä ja sanoi tänä iltana virkun mullikan juosseen häneltä kadoksiin, jota hän nyt kävi täältä hakemassa.
»Perkeleen kitupiikki!» virkahti Esa Mikon mentyä, sylkäisi mustan tupakansylen ja lähti omaa tietänsä. Mikon poistuttua alkoivat muutkin häntä panetella ja noitua tavalla, joka ilmaisi mökkiläisten yleistä vihaa häntä kohtaan. Mutta kun useilla oli hänelle pikkuisia, menneentalvellisia syömävelkoja, niin se lie pitänyt heidän kielensä Mikon läsnäollessa aisoissa.
Kaikesta, mitä Joju metsässä näki, sai hän ilon aihetta, mutta marjat jäivät poimimatta. Kun sattuivat kävelemään sileän nurmikon poikki, heitti hän kuperikeikkaa, ja toisinaan hän viskasi polulla olevan kuusenkävyn varpaillaan ilmaan. Väliin hän otti pienen kiven, sylkäisi siihen ja heitti sen menemään semmoisella vauhdilla, että vinkuna ilmassa kuului.
»Tphyi!» hän sylkäisi, »en totta tosiaan, en tässä matoisessa maailmassa...! Juoppo, sika ja muuta ... ihan kuin äitini! Lempoko minua lie siihen villinnytkin?» Hänen tunteensa Sannaa kohtaan olivat niin kummalliset. Hän inhosi ja rakasti, ajatteli ettei hänen ja Sannan välillä vielä saisi ollakaan kaikki lopussa.
Hehkuva viha leimahti tytön silmissä. »Ketkä? He kyläläiset ketkäs muut?» Ja hän sylkäisi. Boleslavin valtasi omituinen kummastuksen ja tyydytyksen sekainen tunne. Tässä oli siis joku, joka otti osaa hänen vihaansa, jonka kohtalo oli sekottanut samaan taisteluun, mikä hänellä itsellään oli kyläläisiä vastaan taisteltavana. »He ovat vihamielisiä sinua vastaan kyläläiset niinkö?»
Herra esimies, sanoi vallesmanni, minulla olisi tätä ilmoitusta vastaan tehtävä se muistutus, että summa on aivan liian pieni. Mitä! Pieni! Ja herra tyhjensi kiivaasti suunsa pikanellista, jonka sylkäisi kauaksi luotaan. Sen tietää jokainen, että pieni se on. Joka lautamies sen saattaa sanoa. Pieni on, todistettiin yksimielisesti.
Näin tuon omin silmin, kun mies kirkosta tuli ja sylkäisi: »Luulin saavani Ristuksen ruumista ja verta, niin annettiinkin vain pelkät luut». Se oli minulle tuttu mies. Se se elämää on. Onpa se pappi, missä se semmoinen on? Ukko ei vastannut siihen, lieneekö ollut hiukan vähäkuuloinen, taisi olla vähän jotenkuten omituinenkin, kun itsekseen myhäili ja naurahteli.
Päivän Sana
Muut Etsivät