Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 23. heinäkuuta 2025
Vastannut ei Matti mitään, siiman selvitteli seikkaperäisesti, pani onkehensa uuden lieron, siihen sylkäisi ja viskas veteen alakuloisena kulmiltansa, sitten vasta verkalleen hän virkkoi: »Taitaa lempi riivata ei lempo, sattua voi vielä sotkus vyyhteen.» Eikä everisti ymmärtänyt, katsoi vain kuin miestä mielipuolta.
Ulla lähti päättävästi liikkeelle. Kulettiin, kulettiin joku matka, niin jo muuana tunsi paikat. Ulla sylkäisi kämmenelleen, uudisti koko konstinsa. Joo, kohta ollaan tiellä! Niin oltiinkin. Kyllä se oli tuo Ulla erinomainen! Ja kaikki marjansa he jakoivat Jumalalle ja Ullalle, jolle antoivat päältä osan ja loput kumasivat kivenkuoppaan roskineen päivineen.
Taunoa suututti, hän sylkäisi, viskasi kirjan uunin päälle mokoman, veti saappaat jalkaansa ja rupesi laittamaan kuntoon siimoja lähteäkseen päivällisen jälkeen eräitä polakoukkuja laskemaan. Ja hän muisti, että nyt oli viides päivä heinäkuuta, haki esiin Runebergin, luki siitä muutaman runon eikä ajatellut koko äskeistä roskakirjaa. Jouti uunille...
Sitten tulivat päivät, jolloin opettajat alkoivat häntä syrjäyttää ja toverit karttaa hänen läheisyyttään päivät, jolloin täti kielsi häneltä tavanmukaiset aamutervehdykset, koskei hän muka ollut terve päivät, jolloin pidettiin perheneuvotteluja suljettujen ovien takana, jolloin palvelijat eivät enää olleet hänen toivomuksiaan kuulevinaan ja jolloin tuontuostakin joku ohikulkija sylkäisi hänen ovelleen.
Vedä, vedä! ja samassa vetäisi poika ahvenen maihin. Sillä lailla! Me sitä Heikin kanssa vasta oikeita kalamiehiä ollaan ... me ei ongitakaan salakoita ja särjensinttejä. Pthyi! sylkäisi Heikki urhoollisesti lieroon ja heitti taas ongen järveen. Heti kohta alkoi viedä kohoa. Nosta, nosta! Vapa notkistui, Heikki nosti, kala jutusi tullessaan, mutta tulihan kumminkin.
Jouko näki muiden poikain poistuvan sill'aikaa, kun yksi heistä teki jotakin temppuja kiven ympärillä. Poika otti oman veitsensä ja muiden poikain veitset, sylkäisi teriin, pisti ne maahan kiven ympärille ja loihti jotakin hiljaisella äänellä.
Hänellä oli hämärä aavistus siitä, että se oli päivän rusko, joka jo hiukan punaili huoneiden päätyjä. Hän vihelsi ajuria, mutta ei niitä kuulunut. Unhotti samassa, minne oli mentävä, ja kulki jonkun kadun poikki, jonka perällä näki kirkastuvia pilviä. Horjahtaen seinää vasten seisahtui hän tuijottamaan eteensä, sylkäisi ja jatkoi taas matkaansa.
Lahvartin Risto kynsi korvuksiansa, sylkäisi kolme kertaa ja meni kiirein askelein metsäaituukseensa, jossa hän sieppasi kirveen käteensä ja rupesi sitomaan risukimppuja. Keväinen aurinko paistoi palavasti hänen selkäänsä, ei tuulen löyhkäkään väristellyt lehtiä; pian siis valui hiki Riston poskia myöten.
Käänti kehäänsä muutaman pulikkavälin, sylkäisi suustaan mustan sylen, pyyhki hihalla huuliaan ja virkkoi tultavan »noin kello seihtemän seuvussa.» Neitoset olivat juuri takana, ja hän tahtoi heidän kuultensa kysyä jotakin. Mikä on tuo hovi tuolla mäellä? Mies viivytti vastaustaan niin kauan, että neitoset ehtivät jo piipun taakse. Vokkolan hovi. Saako tällä kiikarilla katsoa?
Päivän Sana
Muut Etsivät