Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Olen saanut puoliväkisin ottaa sen linnanpäällikön keittiöstä... Mitä kuulen minä, vaimo, oletko kerjännyt almuja, beneficia, tyrannien herkkupöydältä? Kautta Jupiterin, luuletko minua koiraksi, joka syön niitä muruja, joita heidän pöydältään putoilee? Sinä nilkutat? Miksi nilkutat sinä? Vastaa minulle, miksi nilkutat?
Ei, nuorra mennä kuolemaan Maan eestä ynnä kuninkaan, Se toista ompikin. Mä olen köyhä poika vaan, syön toisen kannikkaa, Kotoa, ystävää ei oo mull' isän kuoltua, Vaan kaivata en ymmärrä, Mä kasvan päivä päivältä, Soturin poika oonki mä Ei mull' oo vaivoa.
"Miten se on mahdollista?" "Kun teen kovaa työtä, että väsyn ja tarvitsen levätä, niin levähtäessäni teen työtä, kun syön niin teen työtä kun huvittelen itseäni, teen työtä, univuoteellani kun valvon, teen työtä, kun jostakin kärsin, teen työtä, ainoastaan kun nukun, niin silloin nukun." "Oi, sinä Kaisa. Minulla on teiltä niin paljon oppimista. Minun täytyy kuulla se arvoitus.
Ja minä, tarttui Heikki puheeseen minä osaisin jo kyntää, jos vaan jaksaisin auraa nostaa, ja Pentti on sanonut, että minä kyllä jaksan, kun vaan syön ison vadillisen puuroa. Kohta minä sen syön ja sitten minä kynnän niin ison pellon, että kasvaa paljon leipiä, semmoisia leipiä, joita Sanna pyhäksi paistaa.
Hän, Karl Vikberg, oli erityisesti Helsingissä ollessaan muistuttanut minua käymään luonansa Upsalassa... Hitto soi, minäpä koetan ottaa selkoa siitä miehestä. Jos kello kolmeen asti hänet löydän, jään tänne vielä pariksi tunniksi, syön päivällistä hänen seurassaan ja matkustan Tukholmaan vasta kello 5.
"Jahka minäkin syön vähäsen. Tuoppa piimää; voita ja leipää tässä näkyy jo olevan entiseltään. Täytyy lähteä seppää hakemaan." Reeta asetti ruokaa pöytään. "Eikö täältä nyt joku joutilaampi saattaisi lähteä tuollaista asiaa toimittamaan?"
Niinkö katoatkin elostain niinkuin kaikki muu, niin menneheksi? Sieluni miks kauneutesi keksi, sinut jälleen, jälleen yöhön kadottain? Kerran, tiedän, helmaan suuren yön sammuu sydämeni, liioin lyönyt vaan oi näinkö varhain tulee yö nyt, näinkö varhain vaikenitkin, syön?
"Entä kuolet koivun alle, Puun sorian sortumille?" "Pistäyn mä puun rakohon, Koen mennä maan rakohon." "Entä nälkäki tulevi; Mitä siellä syöäksesi?" "Syön mä koivun kuoruisia, Puren haavan kettusia." "Entä turpuvi mahasi, Vatsa paisuvi pahaksi?" "Puhkasen ma puikkosella, Tärähytän tähkäsellä. "Entäkun veri tulevi?" "Veren tulla'ki pitävi." "Entäkun kivistelevi?" "Voitelen ma voikkosella."
"Voi kuitenkin! Jumalan lämpimän ambrosia-ruu'an verosta, jota me halajamme, tarjoatte te vain kylmää ruokaa," puheli nyt Voltaire. "Mutta kun minulla on nälkä, niin syön minä sitäkin, ja lohdutan itseäni sillä, että Mutta kuka siellä niin kovasti puhuu? Kuka?" "Klairon!" huusi vieras-huoneessa joku kovalla äänellä. "Missä Klairon? Minun pitää, minä tahdon nähdä Klairon'in.
"No hyvä," sanoi jättiläinen, "minun vieraslahjani on se, että minä syön sinut, Ei kukaan, viimeksi kaikista kumppaneistasi." Ja hän vaipui raskaasen uneen. Hänen maatessaan ottivat kreikkalaiset teroitetun nuijan, joka oli suuri kuin laivan masto, ja sysäsivät sen yksin voimin hänen silmäänsä. Jättiläinen alkoi hirvittävästi ulvoa, josta muut kyklopit kokoutuivat luolan suulle.
Päivän Sana
Muut Etsivät