Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
"Niin, se on todellakin totta." "Minun ruumiini ei kärsi rasvaisia, herra tohtori, mutta minä syön niitä niin kovin kernaasti ja minun tavallani paljon. Miten korjata tämä virhe? Ruumiini ei siedä rasvaisia aineita, sehän on selvä." "Jos kreivinna suvaitsee, niin kirjoitan pienen lääkemääräyksen." "Kyllä, rakas tohtori, minä kiitän teitä.
"Nyt on kummalliset ajat. Jabaster kuollut!" "Hyvin merkillinen tapaus." "Kuka nyt pääsnee ylimmäiseksi papiksi?" "Minä en luule, että siihen virkaan asetetaan ketään!" "Syöttekö illallista tänään herra Ithamarin luona?" "Syön." "Niin minäkin. Mennään yhdessä. Kuningatar on aikaan saanut hänen anteeksi-antamuksensa. Hm! se on kummallista." "Todellakin. Hoetaan, että Abidan on paennut."
Smith katseli sinne mistä ääni tuli. "Oh yes", vastasi hän ja kääntyi taas pois. "Onko sinun jano?" kysyi Signe, tarjoten maitoa. "Mihinkä tää korkeasukuinen herra lähtee näin varhain?" kysyi hän. "Kalaan lähden syön illallista täällä mutta eikö this narri-käki pian mene?" kuiskasi hän katsahtaen lukkariin. "I do not like him".
Yksi balkongilla varustettu akkuna, josta näkee Darron laksoon, laskee viilistyttävää iltatuulta huoneesen; ja täällä syön minä kohtalaisen iltaiseni, hedelmiä ja maitoa, ja käyn perheen kanssapuheesen osalliseksi.
Syötyäni panin mieleeni ilman kenenkään muistuttamista, että jos toisten kirkkoon menen, niin syön lähtiessäni kylliksi, etten tarvitse kirkossa syödä ja syömisellä häiritä omaa hartauttani ja rikkoa toisten kirkkorauhaa.
Me kuljemme kaikki kuin sumussa täällä ja kuulemme ääniä kuutamo-yön, me astumme hyllyvän sammalen päällä ja illan on varjoa ihmisen syön. Mut ääntä jos kaksi yhtehen laulaa yön helmassa toistansa huhuilevaa ja varjoa kaksi jos lempien kaulaa, se sentään, se sentään on ihanaa! Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin? Mitä on tämä hiljaisuus?
Tämä on ensimmäinen päivällinen, jonka syön jälleen poikamiehenä. Siksi pyysin sinua tulemaan. Ja lapset? Hän vei lapset mukanaan. Nyt oli Soisalo kiikissä. Hän ei ollut ollenkaan tottunut tämäntapaisia tuokiotiloja hoitamaan.
"Suus kiinni!" sanoi Jäätehinen vihaisesti. "Tahdon sanoa sinulle että tuommoisen nulikan minä syön suuhuni, tunnenkin oikein kelpo ruokamaittia. Jaha, kolme arvotusta! No, mikä on se, kuin on sinulla, mutta ei ole minulla?" "Kymmenen vuoden ikä", vastasi Matti Reipas. "Todellakin, sitä ei käy kieltäminen. No, mikä on se, kuin on minulla, mutta ei sinulla?"
Kurki ylös kurkisti, Pahan äänen parkasi: "Köyhält en ma varasta, Löydän ruokaa muualta, Metsästä syön marjoja, Karpaloita suolta." "Kanssasi en inttämään Rupea nyt vähääkään," Lausui pääsky "riemuksi Olen ma, en ristiksi Ihmisille, sanoman Tuon suven armahan." Missä viivyt sinä oottamani? Missä astut sinä armahani? Valkea, miss' oot vaeltamassa? Missä, kultani, oot kulkemassa?
»Seitsemässä minuutissa minä syön!» vinkaisi hän innokkaasti omalla tavallaan, joka tällaisessa tapauksessa sai vielä kummemman värityksen. »Ei, mutta viidessä kun syöt, niin tuossa on käsi!»
Päivän Sana
Muut Etsivät