Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Omaisuus on kadottanut arwonsa, laki on unhotettu ja sorrettu, ihmishenki ja yksityisen omaisuus owat tulleet sotajoukon leikkikaluksi; pereellinen elämä on sen pilkkana ja ylenkatseena; rehellisyys ja kunnia owat tulleet nauruksi: miekka, tuli ja wesi ja häwyttömyys turmelewat ja raatelewat kaikki. Sinä et woisi rakastaa minua, Anna, jos minä woisin nähdä tämän kaiken ja olla jouten.
Kas tässä kättä, kansani, sä joukko tarmokas! Sun kanssas tahdon toimia ja kuolla puolestas, jos ai'ot pelkäämättä vain sä käydä taistohon, ja luoda silmäs vapauteen ja hengen valohon. Ei nykyai'an sortaja voi saada laulajaa, sen kunnian saa sorrettu ja oikeus sen saa ja jalo hän, ken kansoaan vain hiukan auttaa voi: hänelle suista satojen myös siunausta soi.
KITKA. Ah siellä, siellä kaikki seitsemän, Mist' eivät enää voine palata; He Manattaren ovat saaliina! Sun poissa ollessas on Syöjätär Tääll' elon iki runsaan leikannut. LALLI. Niin kuulin matkallani kerrottavan, Mut uskoa en sitä uskaltanut. Siis ovat murhatut kaikk' ystävämme, Kotimme ryöstetyt ja uskonto, Jonk' isiltämme saimme periä, On sorrettu!
Ei kannata ryhtyä punnitsemaan Tämän neuvomme syitä muita, Sen lausumme vain hänen kirjastaan: Se myöskin on kirjoja nuita, Joiss' uskottuus vain vallitsee Ja kallista kansaamme villitsee. Ja kansa se vain muka sorrettu on Ja sortajat on muka rikkaat, Tätä virttähän soineet nuoret on Kynäniekkamme toivehikkaat Nyt annamme neuvon semmoisen, Ett' ois tämä moisia viimeinen».
Huudot kuullen, kuoleva nous talonpoika istumaan, kuolon kalma kasvoissansa, pilkan hymy huulillaan. Riemuitkaatte, niin hän huusi, rikoksista riemuitkaa; murrettu on Suomen kansa, sorrettu on Suomenmaa. Riemuitkaatte siitä, että päivän peitti musta yö, riemuitkaatte siksi, kunnes koston hetki vihdoin lyö.
Päivä se paistaa ja lintusetkin laulaa, Minun kulta veäksen jo muien kaulaan. Lumipilvet taivaalla juoksee ja kulkee, Minun kulta muita jo sylihinsä sulkee. Vaan mitä itkenkin ja valitan ja huolin, Vaikk' olen sorrettu kaikilta puolin? Heitän koko Suomenmaan ja lähden Venäehelle, Elän siellä vuotta kaksi, niin on hyvä jällen.
Sorrettu, onneton vaan voipi oikein käsittää mikä rakkaus on, sen voimaa ei paatunut sydän, eikä huolettomuudessa elävä voi käsittää. SAARA. Riittää jo tuota lorua! NIILO. Oma tyttäreni. Kyllä minä ymmärrän sinua. Sinussa on äitisi henki. Minä osasin hänen ajatuksilleen arvon antaa, vaikka en voinutkaan niitä seurata. Sinunkaan tunteitasi en tahdo ruveta tuomitsemaan.
Kauhistuneena ja tuskastuneena tästä varmuudesta lankesi sorrettu kuningatar kiljahtaen, voimatonna Cecilian palveliain syliin. "Laske irti hänet," huusi hurjatar, "sinä olet ainoasti määrätty minun palvelukseeni!" ja kun nainen kuningatarta säälien viipyi, juoksi Cecilia hurjana sinne ja rääkkäsi häntä. Neitonen laski nyt kuningattaren hiljaa lattialle ja asettihe yhteen nurkkaan huoneessa.
Hän, joka Tukholmassa oli saarnannut täpösen täysille kirkoille, hän ei täällä voinut täyttää pientä kappeliakaan, ja hänen edessään istui vanha, sivistymätön työmies, joka järkähtämättömän tyvenesti pani hänet ankaran arvostelun alaiseksi. Loukattu ylpeys katkeroitti hänen mielensä, vaan sydämmensä syvyydessä tunsi hän olevansa sorrettu.
Hänelle oli tehty väärin, hän oli kärsinyt, oli sorrettu, ja nyt täytyi Robertin vihdoin saada tietää se! Mielen liikutus oli melkein tukahduttaa viimeiset sanat, ja vaiettuaan lankesi Gabrielle polvilleen tuolin viereen, painalsi kasvonsa nenäliinaa vasten ja puhkesi raivoisaan itkuun. Seurasi hetken vaitiolo.
Päivän Sana
Muut Etsivät