Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. toukokuuta 2025
Luuletko, että runoilija olisi näin runoillut, jos hän olisi sitä mieltä pitänyt, että sielu on sointu ja senkaltainen, että ruumiin himot sitä vaan viettelevät, vaan ei semmoinen, että se itse voi himoja johtaa ja hallita, sekä että se on jotain paljon jumalallisempaa, kuin mitä saattaa sointuun verrata?" "Niin, totta Zey! minustakin näyttää, Sokrates."
Hän ei enää nyyhkyttänyt, hän itki katkeria kyyneliä, ja hänestä tuntui, kuin olisi tänä hetkenä kumeaan sointuun loppunut laulu, jossa kerran väreili kevään ja kesän riemu... Seuraavana päivänä Eugen lunasti jalokivet ja säilytti niitä senjälkeen omissa kätköissään.
Mies kuunteli hyvin tarkkaan ja näytti siksi hetkeksi ihan selviävän, vaikka hänen näkönsä muuten oli humalaisen. Ei se ole sen oma tekemänsä ... se mies ei ole ikipäivinään omia sanojaan sointuun saanut... Tuo laulu on toisen miehen tekemä, ja sitä lauletaan meidän puolessa läämältään ... vanha laulu! Kenenkä tekemä se sitten on?
Kupehesta vuoren laineitansa Laakson helmaan puro juoksuttaa, Sointuun yhtyy kuusten, honkain kanssa, Taivaan sinett' aalto kangastaa, Muiskun suoden äyrään kukillen Eespäin rientää läikkyin, soitellen.
Ihanasti laulaa poika niin myös neito Armaas' syleilyksess' laivan hienoll' kannell'. Joutsen alakuloisesti ääntää, Ihanasti toki; linnut visertelee Rannall' kiistellen ja saaren metsä kaikuu; Meri kaikuu, taivaan kansi kaikuu, Kaikki yhteensulaa sointuun ihmeelliseen, Kaikk' on hyminä kuin Tapiolan linnass', Koska soivat siellä kultakanteloiset.
PRINSESSA. Mä kiitän huolellista kainoutta, joll' eespäin verkalleen hän tietään käy. Vain runotarten suosio ne auttaa, niin monet säkeet, lujaan sointuliittoon. Ja pyrkimys vain yks on mielessään: ett' eheäksi runo pyöristyisi. Ei kasata hän tahdo taruja, jotk' kiehtoin huvittavat, lopulta vain tyhjäin sanain sointuun rauetakseen. Suo hänen olla, veli!
Ja samalla kuuluu toisen luostarin kello vastaavan jostakin laakson yli. Hetken aikaa ne juttelevat siinä niinkuin kaksi uskovaista, jotka ymmärtävät toisensa ja ovat yhtä mieltä elämän suurimmissa kysymyksissä. Vuosisatoja ovat ne kai sillä tavalla ajatuksiaan ja tunteitaan vaihtaneet niitä aina samaan äänilajiin ja samaan sointuun ilmaistessaan.
Niin minustakin, lisäsit sinä, ja minusta tuntuu, niinkuin kaikki muut äänet täällä häiritsisivät ... tai niinkuin tuo meidän kulkusemme laulaisi kehtolaulua koko maisemalle ... kuinka erinomaisesti se sopii tämän ympäristön sointuun ... sen ääni on vain siksi heikko, että se juuri ei pudota lunta noilta riippuvilta oksilta.
Mitä runojen ulkomuotoon ja sointuun tulee, osoittavat edellä olevat otteet, ettei, suurempaa täydellisyyttä enää voi keltään kuolevaiselta vaatia. Joskus runotar tämän leimuavan, "riehäkkään" neron kynsissä vinkuu: "oi", "voi!" ja ähkää: "ah" ja "ooh!" Se ei muuta kuin kuvastaa hengen kiihkeyttä. Vanhoja runouden kulta-aikoja muistuttaa sanasovitus semmoinen, kuin
Päivän Sana
Muut Etsivät