Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. kesäkuuta 2025
Kun nyt Pekka otti riepupalan ja pyyhki silmistäni kyyneleet, niin olin taas niinkuin en olisi itkenytkään. Vähän vielä näpisteli sormia, vaan en tuosta ollut millänikään. Pekan hyvyys teki minut iloseksi, jotta aloin puhella ja naureskella ja leikeissäni tartuin tormailin Pekkaa partaan. Pekka muka vikisi kun minä vedin, ja se nauruani kutkutteli.
Hywästi jätellessäni sanoi mummo minulle: 'te olette niin kummallinen, ett'en tiedä, mikä te oikein olette; wissiin teitä kalwaa joku ankara murhe. Kyynel walahti silloin silmistäni, mutta minä pyörähdin selin mummoon ja menin samassa owesta ulos.
Nyt minä oikein suutuin, viskasin pois särkyneen pullon ja annoin Joosepille työkkäyksen olkaan. Mutta Herra Jumala, mitä tapahtui! Hän kompastui kiveen, kuukahteli vähän matkaa kallion reunalle ja katosi sitten syvyyteen silmistäni. Minä olin hänelle surman saattanut, tämä käsi on hänet syvyyteen syössyt.
Mutta hän kiersi kätensä minun kaulaani ja kysyi: "Miksi sinä itket, Hanna?" "Itken sentähden, kun neiti on niin pahalla mielellä", vastasin. "Sinä olet hyvä tyttö, Hanna", sanoi hän, pyyhkäsi itse kyynelet silmistäni ja hymyili minulle. "
Sydämmeni alkoi tykkiä ja kyyneleitä alkoi taas, vaikka toisesta syystä kuin äskettäin, juosta silmistäni: saan nähdä häntä jälleen. Ikävä joudutti askeleitani sille polulle, joka vei nopeimmin perille. Sivuutin muutamia kaupungista palaavia talonpoikia, heidän näkemättä. He puhuivat minusta, Raskalista ja fortmestarista; en halunnut kuulla heidän puhetta, kiirehdin sivu.
Mutta tuo mielipuolisuus ei puutu parannuskeinoa, ja minä tunnen, että huikkanen ystävyyttä, kipinä rakkautta parantaisi tuon nais-paran! Tule Fabiani, sanoin minä, tule! Menimme jälleen kannelle. Fabiani erosi minusta miltei hetikohta mitään enempää virkkamatta, mutta minä en päästänyt häntä silmistäni, ennenkuin hän oli mennyt hyttiinsä takaisin. Kolmaskolmatta luku.
Ja nyt esitän muutamalla sanalla oman käsitykseni asioista siihen aikaan. Sinä muistat ehkä että minä tutkiessani paperia, johon nuo painetut sanat olivat kiinnitetyt, erityisesti tarkastin sen vesileimaa. Sitä tehdessäni pidin paperia vain muutaman tuuman päässä silmistäni ja tunsin samalla paperista hienosti tuoksuavan sitä hajuvettä, jota kutsutaan valkoiseksi jasmiiniksi.
"Minusta tuntuu," sanoi hän, "kuin maito enemmän vahvistaisi minua maaten, enkä minä luullut sinun nousevan niin varhain matkasta tultuasi. Aamut ovat välisti kylmänkulpeita," jatkoi hän ikäänkuin poistaaksensa sitä levottomuutta, jonka hän taisi lukea silmistäni, "mutta kun tulee kevät, tahdomme taas pitää pieniä aamupakinoitamme tuolla ylhäällä."
Kun pojat noita keskusteliwat ja yhä katsoiwat häntä kynttiläwalkeallansa, ei Wiklo tohtinut wärwähtääkään. "Mitä me nyt tuolle teemme?" kysyi taas eräs joukosta. "Koska hän minun silmistäni näyttää puutalkolta, niin minä lyön häneltä toisen haaran poikki; sittenpähän huomenaamuna näemme, kuka nilkkuna tulee kirkkoon ja niin saamme tietää ken rullina on ollut."
Siis nähdä häntä, jota himoitsin niin vähän nähdä, nähdä, päättää, etten pois silmistäni koskaan laske. Päätös mik' on se? Aie, teko; vaan mä kärsin, mä kärsin vain. On yhtä: nähdä hänet ja tuta, että kiinni kietoutui jo häneen. Yht' on se ja siksi jää. Erillään hänest' elää sit' en voi ees ajatella, kuolo ois se mulle, ois sielläkin, miss' ikään kuolon jälkeen me liemme.
Päivän Sana
Muut Etsivät