Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Kaikki oli vielä aivan samoin kuin sinä iltana satakolmetoista vuotta sitte, jolloin olin vaipunut pitkälliseen uneeni. Seisoin hetken puhumatta paikoillani ja katselin huonetta. Seuralaiseni katseli salaa minua pelon ja säälin sekaisella uteliaisuudella. Ojensin käteni ja hän tarttui siihen hänen hennot sormensa vastasivat hiljaa puserrukseeni. Vihdoin hän kuiskasi: »Eikö olisi parasta, että lähtisimme pois täältä?
Alina oli ikäänkuin lähempänä häntä, kun hän sai heitä katsella ja puhutella. Mutta Henrik ja Uuno puolestaan tunsivat, että he olivat vaan Alinan tähden jotakin tuolle "pehmeä-lihaiselle" vieraalle ukolle. Ja ukon suru tuntui heistä vähän epäkohteliaalta. Minä säälin Johannesta, mutta minun täytyy sanoa että jotakin niin epämiellyttävää kuin tuo vallesmanni, olen harvoin nähnyt.
Me kävelimme esimerkiksi Aleksanterinkatua ja katselimme ohimennen puotien lasi-ikkunoista sisälle. Silloin minä niinkuin sivumennen mainitsen: Johan niillä on täälläkin noita suuria laseja. Mutta olivat ne kaksi kertaa suurempia, joita näin Tukholman puotiloissa, siellä käydessäni. Silloin hän hieman naurahtaa, hymyilee pilkan ja säälin sekaisesti ja alkaa: Mitä lie ollut sielläkin.
Hänen hurjin kostonhimonsa oli yhtynyt hänen lemmekkään sydämensä hellään säälin ja hempeisin toiveisin eroittamattomasti, niin kuin synkän virran tummat aallot sekaantuvat toisen kirkkaampiin laineisin. Jokainen intohimoinen halu, joka tähän saakka oli nukkunut hänen sielussaan, oli valloillaan ja kohotti korkealle ääntään, halki erämaan öisen pimeyden.
Nyt hän oli yksin, nyt hän sai itkeä rauhassa. Häntä palelsi, hän kietoi saalin ympärilleen, heittäytyi pitkälleen sohvalle ja nyyhkytti. Vakuutti kyllä itselleen, että hän oli onnellinen, ettei hänellä ollut mitään syytä itkeä, muuten hän vaan kun oli paha mieli, ja kun täytyi itkeä. Oikeastaan hän itki omaa taitamattomuuttaan, omaa kykenemättömyyttään, niin sitähän hän itkikin.
Pelosta vielä vapisen. Jos viel' on Taivaissa säälin pisaraa niin pientä Kuin kitin silmä vain, niin tilkka siitä, Jumalat ankarat, te mulle suokaa. Yhäkö unta? Oikein valveill' olen, Mut sisässä se on ja ulkopuolla, Ei kuviteltuna, vaan tunnettuna. Mies päätä vailla! Posthumuksen vaatteet!
Siellä lausuttiin kristittyjen hyväksi joku säälin sana: »Eivät he ole polttaneet Roomaa miksi siis vuodattaa niin paljon verta? miksi saada aikaan niin paljon tuskaa ja vääryyttä? Eivätköhän jumalat vain tule kostamaan viattomien puolesta?» Sanoja »innoxia corpora!» toistettiin yhä useammin.
Kun ma muistan muinaistasi, silloin, Maa, sinua säälin, silloin itken itseäni, taivon pilvihin pimenen, muistan muotosi tulisen, ainehesi alkuhehkun, henkesi valon väkevän, sielusi siniset liekit; kasvoi niistä kaunis vilja, nousi korttehet koreat, sanajalkojen jalous, aarnipuiden aatelisto, kaikki itsesi ilosta, lämmöstä povesi päivän.
Ja hän kohotti äkkiä päätään, loi silmänsä Eugeniin, ja katsoi häneen liikkumatta, suurin silmin, antaen päänsä painua taaksepäin. Kaikki kova ja ilkeä oli hänestä kadonnut; Eugen näki vain pienet, kalpeat lapsen kasvot ja suuret, rukoilevat silmät... Sama ahdistava säälin tunne, jota hän äsken oli tuntenut, valtasi hänet taas vielä suuremmalla voimalla.
Minä säälin häntä ja rakastin häntä, jota kumpaakaan en tohtinut hänelle näyttää, ja hänen kärsimisensä musersi minun sydäntäni; mutta hän ei sanonut ainoatakaan myötätuntoista sanaa, vaan oli kylmä ja hiljainen aina viimeiseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät