Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. toukokuuta 2025
Sen heinärikkailla niityillä nähtiin lato pian ladon vieressä, täynnä heiniä nyt, sillä niitto-aika oli jo toista kuukautta takaperin loppunut. Ihanalla paikalla seisoi Rytilän kartanon asuinhuone. Sen ylikerrasta oli näkyala varsin avara: kaunis ryytimaa tuuheine puineen meren rantaan asti ja siitä sitten meri saarinensa. Yhdeltä taholta ei silmä maata eroittanut.
Ja samaten kuin kukka, joka ahtaasen kamariin valosasta pihasta muutetaan, kuihtuu, tietämättä kumminkin, että sydämessä on tauti, samate kuihtui Rytilän suuressa hovissa Amanda. Tämä sairaus, jota hän ei itse osannut selvittää, antoi hänen muodollensa kärsivän näön, joka vaikutti katsojassa mieltymystä.
Rytilän ja kaiken omaisuuteni olen minä hänelle antanut; ne olivatkin hänen, sillä ne olivat minun äitini. Valvokaa, ettei rikkaus saa Kaarlea pilata". Näitä sanoja kuuli Konrad, se nähtiin varmaan, sillä omituiseen hymyyn levisivät hänen huulensa, kun sairas puhui omaisuudestaan. Mutta hymy katosi pian, ja vakavalla äänellä lupasi hän tehdä, voimiensa mukaan, mitä veli häneltä vaati.
Siinä vuoteen saman vuoteen, mihin patroni Kaarle oli kuollut ja seinän välissä seisoi lipas, tuo, jonka Matti hyvin tunsi, sillä siitä oli hänelle palkkansa maksettu, kun hän kapteenille ilmoitti, ettei Rytilän nuori patroni enää ollut olemassa. Nyt ei hän enää viipynyt. Hän kulki lippaan luo ja koetti nostaa sitä. Hänen silmänsä säihkyivät ilosta.
Talvi on tulossa eikä Jolsan saarella eletä, ellei ole millä elää". "Ole siitä huoleti..." Ja Konrad meni muutamia askeleita Mattia lähemmäksi, katsoa tuijotti häntä terävästi silmiin ja kysyi kovalla äänellä: "Vaivaisiko salamurha raskaasti miehen omaatuntoa?" "Salamurha!... Herra kapteeni, mitä toki mietitte?" "Temmata pois tieltä velipuoleni pojan, joka kieltää minulta Rytilän maan".
Muistatko vielä erästä Elokuun ehtoota, jolloin sinä töyttäsit minun veneestä mereen, johon epäilemättä olisin hukkunut, ellei Jolsan Matti olisi minua siitä pelastanut? Minä olin tottelematon sinulle silloin, minä olin ylpeä, sillä minä olin Rytilän maan perillinen. Anna minulle anteeksi, että loukkasin sinua.
Ennen aina oli hän, kun vaara uhkasi, sitä jyrkästi silmään katsonut; mutta nyt pakeni hän sitä. Missä olivat Matti ja Leena olleet tähän saakka, elikö Matti vielä? Kysymyksiä, jotka, kun ei kapteeni niihin vastauksia saanut, tekivät hänen yhä levottomammaksi. Aamu-aurinko valaisi seudun, kun hän Rytilän pihalle tuli. Kaikki nukkuivat vielä. Ei! Yksinäinen neiti kulki polkua ylös järveltä päin.
Mutta päivä oli valoinen, yön hoimu ei enää hirvittänyt kapteenia; tunnotonna seisoi hän kuolleen velivainajansa vieressä. Kapteenia vastaan ei provasti saanut, ei niin syyllisyyden varjoakaan. Provastilla ei ollut muuta tehtävää kuin patroni-vainajan testamentin nojassa ruveta kadonneen pojan holhojaksi ja Rytilän väli-aikaiseksi isännäksi.
Palkka, tuo suuri rahasumma, hehkui ukon mielessä. Hän katseli ympärilleen. Valo yhä hohti Rytilän hovista; hän katsoi taivasta, huomatakseen min verran yötä oli kulunut, puolet matkaa Koivistosta oli hänellä ollut myötätuulta; toisen puolen matkaa oli hän vasta-tuulta melonut, ja siihen oli kulunut aikaa, sillä Matti oli, niinkuin muistamme, käsipuoli.
Rytilän sivu siinä ajettiin juuri kuin aurinko alkoi laskea. Vastahan tulioille, jotka kummastellen katsoivat provastia ja kysymyksiänsä tekivät, ei provastilla nyt ollut aikaa mitään vastata. Hän kun Rytilän sivu ajoi, oli aikonut sinne viedä sairaan haavoitetun, mutta jotakin hänessä, jolle ei hän itse voinut selitystä antaa, esti häntä sitä tekemästä.
Päivän Sana
Muut Etsivät