Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. heinäkuuta 2025
Viimein tuli hän Saaran luo, joka seisoi ihan hänen läheisyydessään; ojensi hänelle viimeisen kerran kättä jäähyväiseksi, hänen silmistään loisti koko tuo vanha, viaton rakkaus heidän nuoruutensa ajoilta, hartaana ja suorana, mutta surumielisenä ja täynnä sydämellistä sääliä. Muut saattoivat häntä porstupaan; Saara otti kynttilän ja meni ylikerrasta noutamaan jotakin liinavaatetta.
Sen heinärikkailla niityillä nähtiin lato pian ladon vieressä, täynnä heiniä nyt, sillä niitto-aika oli jo toista kuukautta takaperin loppunut. Ihanalla paikalla seisoi Rytilän kartanon asuinhuone. Sen ylikerrasta oli näkyala varsin avara: kaunis ryytimaa tuuheine puineen meren rantaan asti ja siitä sitten meri saarinensa. Yhdeltä taholta ei silmä maata eroittanut.
Salovaaran rusthollin uhkean rakennuksen ylikerrasta, jossa talontyttärien kammari sijaitsi, oli avara, synkän-ihana näkö-ala. Saarikas Salojärvi mutkaili korkeitten äyräitten välissä, jotka paikoin kohosivat vuoriksi, paikoin petäjiköiksi ja muutamin kohdin hymyileviksi lehdiköiksi. Siellä ja täällä näkyi muutamia yksinäisiä torppia, mutta taloja ei ollut likimaillakaan.
"Minulla oli vaan lyhtyni valaistuksena, korkeasukuinen herra ylituomari; ja mitä poispäästämiseen tulee, niin olin yksin", lisäsi hanskuri, "ja olen vanha mies. Mutta yhtähyvin olisin jaksanut pitää hänet kiinni, jos ei samassa olisi kuulunut minun tyttäreni huuto ylikerrasta. Ja ennen kun sieltä kerkesin tulla takaisin, oli se mies päässyt karkuun puutarhan kautta".
Keveät naisaskeleet kuuluivat ylikerran portailta, ja samassa palvelustyttö Sere juosten tuli kyökkiin ja huusi: »Maija! Vieraat naiset tulevat ylikerrasta, ja everstinna, joka puutarhassa on ollut kävelemässä, on jo myöskin tulossa; vienkö kahvin sisälle?» »Vie vain; hyvä, että vihdoinkin tulevat.» Einepöydän ympärille talonhaltijat vierainensa nyt kokoontuivat.
Saitko sinä jotain? kysyi Matti suppilon kautta myllyn ylikerrasta. En muuta kuin yhden pojan, joka on tyhmän isänsä kaltainen, vastasi Maija, irroittaen pojan rotanpyydyksestä. Nyt tulen olemaan viisaampi, ajatteli Maija. Mitä ne välittävät pienistä loukuista? Nyt tulen virittämään kokonaisen vuoren niille.
Kun Antero illalla myöhään palasi pirttiin, heitti hän lakin päästään pöydälle menemään, riisti takin yltään ja viskasi sen vuoteelleen, ojensi kätensä orsia kohti ja huudahti: »Oi autuutta, oi onnea! Oi ihanuutta ihmisten, oi!» Mikä runo se on? Onko se oma tekemäsi? kuului Riston ääni vuoteen ylikerrasta, jossa hän vielä valvoi tyytyväisenä iltapiippuaan poltellen. Ei se mikään runo ole!
Päivän Sana
Muut Etsivät