Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. marraskuuta 2025
Kenties hän oli väsynyt runon sepittämisestä, tahi kenties oli runonsepittämisen koneenmukaisuuden sijaan hänen mielessään herännyt senlaatuinen tunteellisuus tahi haaveksivaisuus, joka on niiden luonteille tavallista, jotka huviksensa runoja sepittävät.
Aino silloin riistää ristit rinnoiltansa, helmet kaulasta karistaa ja jättää ne maalle maan hyviksi, lehtohon lehdon hyviksi sekä menee itkien kotihin. »Kuinka kaunis tämä runon kohta!
Yleensä hyvänä suomen kielen käyttäjänä ja omatessaan todellisen runosuonen ei Juteinilla tunnu olleen vähintäkään vaikeutta runon rakentelussa kielen puolesta.
Neiti Smarin oli huomannut Esterin olevan aina silloin kuin toinen ihminen, posket hohtaen ja silmissä hehku. »Santtu! Tiedätkö sinä, kuka siellä lausuu Laurin runon?» kysyi Esteri tultuaan saliin, jossa neiti Smarin oli pitänyt Santulle seuraa, sillä aikaa kun Esteri oli pukeutumassa Kansallisseuran iltamaan.
Kuka ei ole kuullut lauluja: Ei ole ajat enää niinkuin oli ennen Minun kultani kaukana kukkuu Nuori mies tuli vierailta mailta Voi minä, voi minä, vaivainen poika Minä seisoin korkialla vuorella Sinua sydämestäni minä aina Kuka ei myös tunne, että ne kaikki lauletaan eri tavallansa ja eri nuoteilla, ei yksikään vanhan runon tapaan?
Kohtaloni ään', Mi herätit mun, kuolleen, eloon uuteen Ja runon ikinuoreen tehtävään. Sa annin soit, kun näännyin toivottuuteen: Sun uljaan sielus rikkaan tulvan tään! Kuin uhmall', luottain henkes jumaluuteen, Sa teit mun joustavaks, löit tarmoon suuteen, Sait herjain koskemattomaks tän pään. Mit' olet mulle? Uusi ylpeytein, Mi nostatti mun rohkeuteen ja voimaan, Kun irvieloon taas vie askelein!
Semmoisia ovat erittäinkin runot Talonpojille, Viinasta, Tyttärille, Mustalaisista, Ketunpoikain elättämisestä, Väinämöisen veljenpojasta y.m. Näytteeksi miten runot semmoisilla kulkumatkoilla muuttuvat, panemme tähän yhden tämmöisen runon "Piipunperästä" sekä sillä tavalla, kuin se on Rautalammilta kirjoitettu, että toisellakin tavalla Venäjän Karjalasta.
Juuri siksi illaksi olin kääntänyt erään runon Judith'ista, ja olin parhaillani lukemassa säkeitäni naiselle, joka minua näistä kaikin tavoin kiitteli ja, nojaten päätänsä minun olkaani vasten, luki niitä minun jälestäni.
Jotain tahdon tietää, enkä liikaa, salaisuutta tahdo en hohtokivi-kaunehen, sanain merkitystä en laulussa, jot' ihailen, tarkoitusta elon en nykyisen, en entisen. Jotain tahdon tietää, enkä liikaa, en, miks hyisen ruudun kukka niin on tähden lainen, en, miks Herran kaaren piirtää pilvi satavainen, en, miks runon poljento kuin kedon vilja keinuu, en, miks loppusoinnun umput laulun puussa uinuu.
Kerran kun Ester tuli lastenkamariin, istui Sven, tapansa mukaan keskilattialla leveässä auringon juovassa ja lauleli: "Päivän kaikki säteet tulee Svenin luokse, ja pikku Sven istuu suuressa auringossa." Ester kirjotti muistiin tuon pikku runon ja pani sen talteen; hänestä oli niin kuvailevaa Svenille, sunnuntailapselle, onnenprinssille, että hänen ensimmäinen runonsa kertoi auringosta.
Päivän Sana
Muut Etsivät