Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. heinäkuuta 2025
Niin, tunnustan, ett'en esiintynyt, niinkuin tulisi, ja olenhan tehnyt kaiken voitavani sovittaakseni vikani olen kiertänyt kaikkien asianomaisten luona ja nöyrästi pyytänyt anteeksi tuomioni julistamisen jälkeen ennen sitä en voinut enkä liioin tahtonut..." Ester hymyili. Kuinka tuo pieni ylpeyden- ja hienotunteisuudenpiirre oli Svenille omainen!... "Ja mitä sanoivat 'asianomaiset'?"
Taas särähti Svenin sydämessä, kun hän näki isän väsyneen ryhdin ja muisti, kuinka suora ja notkea se oli vain pari kuukautta sitten. "Kyllä, poikani", sanoi Bengt ja ojensi Svenille kätensä, "sydämestäni annan sinulle anteeksi, niin totta kuin Jumala kerran antoi anteeksi minulle, suurimmalle syntisistä.
Ester pani sen vuoksi monta kertaa toimeen kuulustelun ja piti Svenille nuhdesaarnoja. "Miksi et pidä setä Prytzistä?" "Sven ei voi sanoa", vastasi Sven valtioviisaasti. "Senkö vuoksi, että hän nuuskaa?" Ester tiesi, miten vaikeaa Svenille oli kaikki, mikä ulkonaisesti oli vastenmielistä. Sven pudisti päätään, mutta ollakseen oikein vilpitön, lisäsi hän: "vain vähän sen vuoksi".
Illalla kirjotti hän pitkän kirjeen Svenille, rakkautta uhkuvan, hyväilevän kirjeen, niinkuin vain äidit osaavat kirjottaa, ja kun vastaus heti saapui, oli siinä sama luottavainen sävy kuin ennen: Sven tunnusti olleensa "laiska" ja menneensä takaukseen useamman toverin puolesta, sanoi olleensa "ajattelematon", mutta hän toivoi kaiken selviytyvän, niin että vanhemmat hänelle kyllä antaisivat anteeksi.
Ne olivat pelkän ilon ja onnen päiviä, koko elämä näytti hymyilevän Svenille, toverien ja opettajain rakkaus ja ihailu ympäröi häntä, kaikilla oli poikkeuksetta vain hyviä muistoja hänen kouluajastaan ja vanhempain säteilevät kasvot ja ilonkyyneleet valoivat kuin lämmintä auringonpaistetta hänen ajatustensa ja tunteittensa yli, joista kaikki huoli ja levottomuus olivat karkotetut.
Bengt ei ollut epäystävällinen Svenille, pikemmin päinvastoin, mutta hän oli vaitelias ja umpimielinen, ja niinkuin tavallisesti, kun hän kävi kovaa sieluntaistelua, heittäysi hän työhön ja etsi yksinäisyyttä. Usein matkusti hän varhain aamupäivällä Vångaan, jossa viipyi koko päivän, ja iltaisin läksi hän joskus pitkille kävelyretkille, omat ajatuksensa ainoana seuranaan.
Kaikki kävi Svenille ikäväksi isän silmälasien läpi katsottuna ja niiden, joskaan ei täysin käsitettyjen, niin kuitenkin vaistomaisesti tajuttujen vaatimusten painon alla, joita isä asetti tulevalle tehtaanjohtajalle kykyyn ja harrastukseen nähden.
"Bengt", sanoi hän puolitukahtuneella äänellä, "sinä salaat jotain. Sano, mitä se on..." "Mitä tahdot minua sanomaan?" huudahti Bengt, avuton epätoivo ilmeessään. "Mitä on tapahtunut Svenille ... mutta sano pian ... joll'et tahdo minun kuolevan ... ota pois julma hirmukuva, jonka näen edessäni ... kuuletko..." "Rauhotu, rauhotu, Ester! Niin, jotain on todella tapahtunut ... tai ehkä pikemmin..."
Kerran kun Ester tuli lastenkamariin, istui Sven, tapansa mukaan keskilattialla leveässä auringon juovassa ja lauleli: "Päivän kaikki säteet tulee Svenin luokse, ja pikku Sven istuu suuressa auringossa." Ester kirjotti muistiin tuon pikku runon ja pani sen talteen; hänestä oli niin kuvailevaa Svenille, sunnuntailapselle, onnenprinssille, että hänen ensimmäinen runonsa kertoi auringosta.
Hän kirjotti Svenille joka päivä; etäällä olevanakin oli hän kuitenkin häntä lähellä ja ikäänkuin sulki hänet palavaan, rukoilevaan äidinhellyyteensä.
Päivän Sana
Muut Etsivät