Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 14. toukokuuta 2025
Kirkkoherra astui Jeannen luo, tarttui häntä kädestä ja rohkaisi häntä vuodattaen hänen toivottomaan sydämeensä kirkon runsasta lohdutusvoidetta. Hän puhui vainajasta, ylisti häntä hartain sanoin ja tarjoutui, papin teeskennelty suru ilmeessään, hänelle kun kuollut aina oli vain hyvä tulolähde, viettämään yönsä rukoilemalla ruumiin ääressä.
Ja nukkuissa katosivat hänen piirteistään elämän surujen jäisten tuulten uurtamat vaot, poskille palasi vieno puna, suu avautui puolihymyyn, hän nukkui kuin lapsi, syvän levon onni ilmeessään. Sillä välin istui Bengt yhä kannella, tupakoi ja luki sanomalehtiä.
"Bengt", sanoi hän puolitukahtuneella äänellä, "sinä salaat jotain. Sano, mitä se on..." "Mitä tahdot minua sanomaan?" huudahti Bengt, avuton epätoivo ilmeessään. "Mitä on tapahtunut Svenille ... mutta sano pian ... joll'et tahdo minun kuolevan ... ota pois julma hirmukuva, jonka näen edessäni ... kuuletko..." "Rauhotu, rauhotu, Ester! Niin, jotain on todella tapahtunut ... tai ehkä pikemmin..."
»Sanohan vain, Letta, vieläkö olet minulle vihainen... Etkö ollenkaan? Voitko katsoa minua suoraan silmiin? Et vähääkään, et rahtustakaan? En tiedä, mikä sinussa oikein on, mutta olet vielä kauniimpi nyt kuin lähtiessäni, ryhdissäsi on jotakin, pääsi ja yläruumiisi asennossa» Letta katsahti häneen välähdys uteliaisuutta ilmeessään »kun sinä noin kiirehdit pois etkä tahdo kuulla.»
Esterin kuva sukelsi alituisesti esiin, milloin olan takaa, milloin vallan edestä, milloin hymyilevänä, milloin ilmeessään tuo huolestunut pikku totisuus, joka teki hänen lapsensuunsa niin ihastuttavaksi ja loi hienon varjon hänen kauniille otsalleen; hänen äänensä kaikui hivelevinä sointuina Bengtin korvissa, hänen liikkeensä sousivat ilmassa kuin tasaiset, keinuvat säveleet, koko hänen olentonsa lainehti Bengtin ympärillä, hänen hiustensa kultahohde, hänen silmäinsä loiste, huulten tumma purppura... Bengt tunsi kuin vajoovansa hänen katseittensa ja hymyilyjensä aurinkoiseen aaltoon...
Almanakka riippui seinällä Tobiesenin kirjoituspöydän yläpuolella... Jokainen poisrevitty lehti merkitsi, että hänen taloudellinen häviönsä oli yhtä päivää, maksun erääntyminen askelta likempänä. Hän oli käynyt ikäänkuin ohuemmaksi ja laihemmaksi ja hänen ilmeessään oli nyt hänen yksin ollessaan jotakin sanomattoman hajamielistä ja painostunutta. Hänen silmänsä oli kuin sen, joka ei näe maata.
Päivän Sana
Muut Etsivät