Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025


Vaan lempo mun tuumani rohkeat estää, ma kateena katson, kun muhkeat muodot ja viertävät lanteet ja valkeat kummut nyt soljuvat kainohon peittoon; pian raikuu laulu jo lehdossa jälleen ja ohitse keinuvat vartalot hoikat ja huiskavat huivit ja pehmeät kutrit taas sinistä taivahan lakea vastaan lokin valkeat siivet välkkyy.

Ja kun Tommola on syönyt makkaraa ja kallistanut naukun parrunpäästä, jonka Muttinen on tuonut maalle mukaansa, niin sittenpä se homma täksi aamuksi jo riittääkin: Tommola lähtee yliskamariinsa ruokalevolle. Muttinen istuu parvekkeellaan ja katselee koivuja, jotka tuolla metsässä keinuvat, notkeina ja tuuheina, kesän onnekasta laulua suhisten.

Rinteen molemmitse sivuitse johtaa tiet, jotka yhtyvät lehdossa ja jatkuvat leveämpänä valtatienä etualan läpi vasemmalle. Siellä, kunnaan takana, on uhrilehto ja käräjämäki. Vasemmalla etualalla pieniä kiemurtelevia lehtopolkuja. On kevät. Puut keinuvat hiljaisessa tuulenvireessä, tuomet ja pihlajat ovat valkosissaan. Lehdossa vallitsee hiljaisuus.

Liike muuttuu hänen mielestään yhä kiivaammaksi ... siinä on pieni vene, joka kiikkuu sinne tänne, ylös alas, suuressa sumumeressä... Veneessä istuu poika, hän niin hyvin tietää kuka se on ... hän tuntee hänet, mutta ei voi muistaa nimeä... Ja nyt hän on myös kuulevinaan laulua ... se kuuluu järveltä ... sillä on aivan sama tasainen, levollinen tahti kuin veneen keinumisella ... hän tuntee tuon liikkeen koko ruumiissaan, hänen sydämmensä ja suonensa tykyttävät samaan tahtiin ja hänen korvissaan suhajaa kuin keinuvat ilma-aallot... Hän itsehän siinä veneessä istuu ja keinuu ylös ja alas ... ja sumu hänen ympärillään taajenee ja laulu heikkenee, ikäänkuin vaipuen kauas rantaan...

Esterin kuva sukelsi alituisesti esiin, milloin olan takaa, milloin vallan edestä, milloin hymyilevänä, milloin ilmeessään tuo huolestunut pikku totisuus, joka teki hänen lapsensuunsa niin ihastuttavaksi ja loi hienon varjon hänen kauniille otsalleen; hänen äänensä kaikui hivelevinä sointuina Bengtin korvissa, hänen liikkeensä sousivat ilmassa kuin tasaiset, keinuvat säveleet, koko hänen olentonsa lainehti Bengtin ympärillä, hänen hiustensa kultahohde, hänen silmäinsä loiste, huulten tumma purppura... Bengt tunsi kuin vajoovansa hänen katseittensa ja hymyilyjensä aurinkoiseen aaltoon...

Kutk' ovat miehet törmällä Tuoll' Pyhänkosken vierteellä? Ne näyttää varsin kummilta Kuun nousevaisen valossa. Niin seisovat he synkkinä, Kuin haahmut syksyn myrskyssä, Mi äkki heidät huomaisi, Kyll' syrjään heti astuisi. Yks seisoo köysi kädessä Ja silmät hänen päässänsä, Kuin virvat yöllä leimuvat, Jotk' yli hautain keinuvat.

Päivän Sana

gabrieli

Muut Etsivät