United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sitä et saata uskoa, kuinka kompastelevainen Stjerna on; näepäs kuin hän on hiessä, vanha raukka, ja sentään, lisäsi hän, hypäten vaunuista, olen minä kävellyt jokaisen ylämäen ja me olemme ajaneet kello seitsemästä aamulla. Hiljaa nyt, älä polje niin kovaa, isä makaa päivällissijaansa. Kuinka on Göthildan laita. No niin; hän on tuolla sisällä.
Siivoska rakasti lastansa ja luuli, että se raukka oli niin heikko. Heikko Lyyli on ollutkin. Heikko! Niin, kun ei sen verran ruumiilliseen työhön pakoitettu, että olisi edes ruoka maistunut. Kun minä näen kuinka äitien täytyy hyöriä ja pyöriä, passata ja pestä pyykkiä, ja tyttäret istuvat vaan kädet ristissä ja lukevat romaaneja, niin ei siitä ajan pitkään hyvää tule, sen minä sanon.
»Lapsi raukka, lapsi raukka», hän sanoi ja silitti päätäni. Olisin tahtonut sanoa hänelle, millainen olin ja mitä olin tehnyt, mutta en saanut sitä suustani. Sydämeni oli pakahtua, päätäni pyörrytti. »Huomenna jo pääset kansakouluun; parin minutin matka sinne vaan on; huomenna jo, huomenna jo.
"Minä lausun sen teille", sanoi hän ja, kulkiessaan edestakaisin pitkässä huoneessa, laski hän tulvanaan sanoja, joita de Meneval raukka otsansa hiessä koetti saada paperille.
Hän olisi puhellut pitkäänkin tavallista ulkolukua, joka häiritsi kaikkien mieliä, vaan Yrjö keskeytti viitaten sormellaan pastoria ja ääneen kysyen: »Mikä tuo on?» Pastori naurahti. »Yrjö raukka!» sanoi Liisa. »Poika raukka jää aivan orvoksi, äidittömäksikin.»
Enkä tieä mie poloinen, Miten olla, kuin eleä; Miten olla mielevänä, Kuten kuuluna asua. Aina muiss' inehmisissä Saapi lemmen liikkumalla, Kunnian kävelemällä; Tässä saapi lempo lemmen, Piru kunnian pitävi, Lemmon löyhkykartanoilla, Pirun pitkillä pihoilla. Saisi en kurja kunniata, Raukka lempiä tapaisi, Vaikka vuoret vierettäisin, Kalliot kaha jakaisin. Kahenlainen toivotus.
Mutta hän, raukka, oli taas ollut niin auttamattomasti nykyaikaisen porvarillisen yhteiskunta-moraalin kahleissa, ettei hänellä ollut mitään mahdollisuutta omia yksilöllisiä edellytyksiään siinä suhteessa pitemmälle kehittää. Näin olivat kaikki naiset, joita hän oli tavannut, olleet Johanneksen mielestä aina enemmän tahi vähemmän epäsiveellisiä. Kaikki, siihen saakka kuin hän oli tavannut Liisan.
Lie rukkaset saanut hän, näin näytti hän miettivän. Tai tyhjä sen kukkaro on Kuka lieneekin onneton? Oi, tyttönen herttahin! Sun aatokses arvasin. Ja oikein sa arvasit, kun kurjaksi luulit mun. Raha, jonka löin pöydälle, mun viimeisein oli se. Mut silmäni kyynelet ne olleet ei viimeiset. Jäi jäljelle paljonkin, tuli uusia myöhemmin. Kaikk' onhan jo lopussa, yhä raukka rakastan ma.
Illalla näytti hän kuitenkin Miinasta kovin raukealta ja seuraavana aamuna käväsi tohtori apteekissa ja kertoi, että Liisa yöllä oli saanut pienen tytön liian aikaiseen, jonka vuoksi se olikin "perin viheliäinen raukka", kuten hän sitä nimitti. Kun Miina neiti taasen näki Liisan, näytti tämä väsyneeltä ja alakuloiselta.
Miina raukka uskoi kaikki syykseen ja aina uudistuvalla hartaudella koetti opetella liikkumaan »ihmisten tavoin». Vasta aivan lähelle päästyään Miina kuiskasi käheällä äänellään: »Siellä on Rautiaisen isäntä. Toi kotoanne voipytyn ja vasikanpaistin.