Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. marraskuuta 2025
Kuningas raivoten värjyy, veri miekasta hurmeilee, Ja kannel kädessä vaipuu Guillem Doré. On otsa kirkas vielä, ja hymyy huuli, Ja herjasi viimeinen lause, min kenkään kuuli. Mut laulu, min trubaduuri on laulanut kuollessaan, On veikaten lentänyt halki Provencen maan. Ja vaikk' on kuningas kuollut, viel' laulu raikuu, Väkivaltaa ja murhaa soiden kautt' aikain kaikuu.
Kuin hän saapui mäelle, kaatui hän kumoon ainakin kymmenen kertaa, loukkasi nenänsä, tahraantui multaan ja vereen ja riensi raivoten eteenpäin samalla kuin hän aivan hengästyneenä imi ilmaa avonaisella suullaan. Hän levitti silmänsä ihan kuin saadakseen nähdä jonkun ranskalaisen pensastossa, ja hän näkikin kolme kappaletta, jotka ympäröivät lippua. Luuletteko kenties, että Bartek peräytyi?
Vaaleana ja vimmattuna hän kavahti kiireesti ylös, hän tempasi maasta yhden puun lujin juurinensa, riensi rinnettä alaspäin, huohottaen ja raivoten, ja löi ryöstäjää vahvalla kuusella aivoihin. Alschirok kaatui hengettömäksi maahan, ja Miriam taintuen veljensä käsiin.
Maassa hirmu-hirnunnalla Kulkee myrsky raivoten, Paljon turmaa aikaan saapi, Sade maahan virtoaapi. Puro pieni lainehtiipi, Mäeltä rientää notkoon päin; Läpi tien ja maan se hiipii, Kääpän puoleen käännähtäin. Tuuli vinkuu, Lumi sinkuu, Oksat ohkaa, Veet ne vohkaa Täyttäin Kääpän tupo tulvilleen: Vesi nousee valkovaahtoineen.
Vaan ilma yltyi, pauhu paisui, Jo myrsky riehui raivoten, Ja paha henki ilman alta Sai Jobin suureen murheesen. Hän tuhkaan istui sairaana, Vaikk' oli Herran huomassa. Niin lopun ajalla myös tällä Nyt villitykset pauhaavat; Ne myrskyn lailla raivoavat Ja kaikki maahan tallaavat; Myös paisuvia pahoja Myrkyllään nostaa saatana.
Vaikkapa kaikki kostoa kiehuu, Maailma pauhaa, raivoten riehuu: Taistele vaan! Taistelu sankarin voittohon vie, Taistelun kautta on taivahan tie: Taistele vaan! Mon' ei ihmislapsi tässä Elämässä Nauttia saa suloista Kukkiensa Kylvämäinsä Kauneutta, tuoksua: Useasti äiti hellä, Kätkyellä Lapsillens kun laulann' on, Korjatahan Tuonelahan Kalm' on kolkko, armoton.
Huoneen toisella puolella levisi pieni puutarha pensaineen, hedelmäpuineen, ulottuen jyrkkään syvyyteen asti; siitä sen ainoasti eroitti kallion reunalle rakennettu muuri, niin matala, että silmä helposti saattoi mitata syvyyttä sen juurella ja katsella tuolla alhaalla taistelevia vesiä, jotka vaahdoten, pauhaten ja raivoten vyöryivät sulkunsa yli.
Ja kuinka kuuletkin mua loukattavan, sa ällös pelkää, sillä tunnen seikat, jo kerran ollut oon täss' ottelossa.» Hän sitten kulki sillan päähän, pääsi jo harjanteelle kuudennelle, siinä olikin paikka pitää otsa tyyni. Kuin koirat, jotka haukkuhampain huimin ja raivoten käy kerjäläisen kimppuun, äkisti pysähtyvän, tyytyväisen,
Nämä sanat kuullessaan valtasi tuon onnettoman tytön kauhu, hän risti kätensä ja valitteli: »Minua kurjaa», hän huudahti ja puhkesi itkuun. Samassa ilmaantui huoneeseen Stratoniken pelottava muoto, hän oli ehkä kuullut melun, jonka edellinen kohtaus oli synnyttänyt. »Mitä nyt? Mitä olet tehnyt minun orjalleni, hirviö?» hän sanoi raivoten Burbolle.
Emäntä päästi hiljaisen tuskanhuudon ja sanoi puoleksi nuhtelevalla, puoleksi nöyrällä äänellä: "Sinä iskit minuun!" "Niin, sen minä teen", huusi Lauri, joka nyt hillittömästi raivoten iski raskaan kirveen maahan vaipuneen emäntänsä päähän. "Sen minä teen! Nyt on vihdoin aika sinun kuollakin." Kirves kävi syvälle. Ei huutoa, vain vavahdus seurasi siitä. Emännän ruumis oli pitkänänsä hiekalla.
Päivän Sana
Muut Etsivät