Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Metsäkyyhky, joka oli rakentanut pesänsä sinne, lensi vuorille, sillä sen poikaset kuolivat. Kivillä istui sammakoita, ja rannan ruoho oli keltaista. Yöllä kokoontui paksu, valkea usva veden yli, niin että tähdet eivät voineet pilkoittaa sen läpi, ja päivällä hieno valkea sumu peitti veden, että auringonsäteet eivät voineet päilyä sen pinnalla.
Soutakaa, soittakaa ihmislapset vaan! Täällä huolet haihtuu, vaahdoks surut vaihtuu, nuoret riemut nuoren rinnan täällä pulppuaa. Laskekaa, laulakaa ihmislapset vaan! Tuuli, laine laulaa, taivas merta kaulaa kultakatto Ahdin linnan tuolta pilkoittaa. Leikkikää, leikkikää ihmislapset vaan! Sinne käypi tiemme, sinne teidät viemme Vellamoisen vierahiksi Ahdin linnahan.
Kuink' ompi luonto tyyni kaikkialla, Ja rauhallinen! Tuolla pilkoittaa Kuin peili lahden pinta; purppuralla Auringon sätehet sen rusoittaa. Jo haavan lehdellekin toivottu On suotu lepo, kauan kaivattu. Mut sydän ihmisraukan raivoaa, Sen myrskyt vasta kuolo asettaa! SVEN. Taas olet murheellinen.
»Melkein tuon viiritangon kohdalla, tuon pienen pilven alla, joka on kuin reki, siinä juuri keulan alla. Se on etäällä, hirveän kaukana. Pikkuisen pilkoittaa enää.» Mutta se näkyi vielä ja kaipaavan ajatus sai sen kiinni, mielikuvitus löysi sen helposti ja varmasti. »Nyt ei näy enää!» Ja silloin se oli mennyttä.
Tuntui aika olevan vielä niin kaukana, ja se peittyi väliin hämärään kaukaisuuteen, pakkaspäivien jälkeen ja korkeitten lumikinoksien taakse sinne saakka, kun pitkien pimeäin perästä taas aurinko alkaa pilkoittaa. Jori oli sanonut, ettei hän tiedä tuleeko joululle vai jääkö sinne vielä joulun yli.
Me ratsastimme jyrkkää, mutkistelevaa tietä, joka vei vuoren sisustaan. Vähän aikaa ratsastettuamme, alkoi vähitellen valo pilkoittaa, kuin päivän ensimmäinen sarastus, mutta mistä se tuli, sitä en saattanut nähdä. Tie kävi yhä valoisammaksi, niin että kohta taisin tarkoin nähdä kaikki ympärilläni.
Ei rohkene kurja nostaa otsaansa kohden taivasta yhtään ainoata kertaa, vaan päin kirkon torniin, metsien etäiselle reunalle on hänen silmänsä lakkaamatta teroitettu. Sillä ainapa toki salainen ääni hänen korvaansa toivosta kuiskaa; vaikka kaukaisena kipenänä, kuin tuhansien peninkulmien päästä, pilkoittaa hänelle tämä toivo.
Ja loistettaan luo kuuhut, Ja pilvitarhastaan Käy säihkyväiset tähdet, Levolle lapset maan; Mut' impi yhä hiihtää: Ah! Tylsä suloton On sammuvainen katse, Ja jalka voimaton. »Oi koti! Enkö nähdä Sinua enää voi?» Niin huokaa hän vaan toivo Se kerran vielä soi Voimia ponnistella Ja koti pilkoittaa: Viel' yritys ja impi Jo kodin nähdä saa!
Päivän Sana
Muut Etsivät