Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. lokakuuta 2025
Ilmi valveilla, poskipäät palavina Helena teki sen kysymyksen, joka oli hänen sydämmellään lapsuudesta saakka jokapäivä ollut: Sano. mamma, miksi te papan kanssa ette koskaan mitään puhu?
"Mitä ihmeitä se aikoo nyt tehdä?" ajatteli Helena, kun Georg ennen papan ovelle koputtamista järjesteli pukuansa. He astuivat sisään erillään, pitämättä toistensa käsistä. Pappa katsahti heihin työpöytänsä äärestä rillain yli, sanoi hiljaa ja lempeästi: "jaha, vai niin!" Ja rupesi kohta panemaan rilloja kokoon nenältään liivintaskuun ja nousi seisaalleen.
Ja kun vielä pyysin sinua puhemieheksi, Hamari, hahaha! Ukko on vanha, ukko on vanha. MIILI. Mutta me tulemme sinua hoitamaan, sinä tulet asumaan luonamme ja me kolme emme koskaan jätä toisiamme. VILANDER. Minä olen aivan ymmällä. HAMARI. Miili, sinä siis tahdot ? MIILI. Papan, sinun ja meidän kaikkien tähden. HAMARI. Miili! Rakas Miilini! Lapseni, tämä on onnellisin päivä elämässäni!
Opin sen tämä yhtenä päivänä pieneltä pojalta tuolla kadulla: Kuulkaahan! ELISABETH. Mutta sinä herätät papan. MAIJU. Enkä herätä, kun laulan hiljaa. "Pappa tahtoi rikasta, ja mamma tahtoi rakasta, ja minä tahdoin komeanlaista.» Komean kynnet ne kauvaksi loistaa, vaan raha on kuluvaista." Maiju, Maiju! ELISABETH. Näetkös nyt! Mitä rekilauluja sinä täällä laulelet?
Saku kun ottaisi papan pyssyn ja sillä pamauttaisi, niin kuolisi koko härkä! Vesa oli voittanut. Nyreytyneenä virkkoi Otto: Oletkos sinä sillä pamauttanut? En, täytyi Vesan myöntää. Mutta oitis hoksasi hän korjata tappionsa: Ylpeänä hän kysäsi: Mutta onkos teistä kuka sylkäissyt papan pyssyn piipun reikään...? Oletko sinä Esa? En.
Eikä mamma päästänyt Helenaa käsistänsä ennenkuin sanat loppuivat. Mutta vaikka Helena tiesi mamman kertomuksista papan kasvojen vähimmätkin piirteet, tiesi tarkkaan hänen pituutensa, ryhtinsä, silmäin värin ja parran muodon, oli Helena sitä uteliaampi omin silmin näkemään mimmoinen pappa oli.
Sillä välin Uuno meni mamman luo ja kertoi mitä oli tapahtunut ja he yhdessä eivät tienneet kuinka kyllin riemuita pitkän suruyön perästä. Vihdoin pappa ja Gabriel tulivat pois papan huoneesta. He näyttivät onnellisilta. Gabrielin kasvot olivat punaiset, papalla oli punaiset täplät ohimoissa.
Olen minä ollut Tukholmassa, virkahti Irene vaatimattomasti. Niin, pikkutyttönä, papan ja mamman kanssa, keskeytti Signe. Mutta oikein ulkomailla, suuressa maailmassa, on hän nyt vasta. Ja häntä haluttaa niin hirveästi... Teitä haluttaa, oikaisi Johannes. No niin, mitä te haluatte siis niin hirveästi? Seikkailla luonnollisesti, nauroi Signe, kiertäen keimaillen siroa vartaloaan.
»Rakas Jumala, rakas, armollinen Jumala, ettei pappa enää joisi, ettei hän olisi paha mammalle, että mamma olisi onnellinen ja että kaikki olisimme sinun omiasi. Ja hyvä, rakas isä taivaassa, elä salli heidän koskaan kuolla, ei papan eikä mamman eikä Jussin.» Voimattomuus hänet taaskin valtasi. Maailma musteni silmissä, laulu kuului epäselvänä, kaukaisena huminana korviin.
HILLERI. Kyllä minä puhun. Olkaa huoleti. Ollaan vain iloisia. Ei suinkaan herra pormestari ole vielä mennyt maistraattiin? Ei ole, koska on hänen keppinsä tuossa oven pielessä. PORMESTARINNA. Kas siinähän on papan keppi! HILLERI. Niin. Siinähän herra pormestari melkein aina pitää sitä. Ja siitä minä näen, milloin hän on kotona, milloin ei. Se on niin varma merkki, että se ei petä monasti.
Päivän Sana
Muut Etsivät