Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Ei vilkkunut ikkunan valo. Oli kolkko se humina hongikon ja synkkänä huokasi salo. Ei viihtynyt erakko tuvassaan, hän metsiä hiihti ja harhaili vaan, ja kylmä, kylm' oli mökin lies ja kylm' oli mökin mies. Mut kerran kun palas hän töllilleen, kas, vilkkuvi ikkunan valo! Oli hongikko huolittu hopeiseen ja kullassa kulisi salo.
Korven raivas' asuinmaaksi Siitä viljan väänteli, Siinä taimia teriksi Kansallensa kasvatti. Sota sorti naapureita, Suomen eestä taisteltiin. Mikko kylänmiesten kera Riensi vastaan vainoojii. Sodan maasta suistettua Jääneet palas' kotihin. Ryysyisenä, arpisena, Saapui mailleen Mikkokin. Ruoho täytti viljapellot, Tuuli tunki seinihin. Tuoni tempas' toivon taimet, Kuolo kaatoi kumppanin.
LARTIUS. Hän turvakirjall' Oli luonani; maanmiehiään hän kiros, Kun meille kaupungin niin raukkamaisest' Olivat myyneet; Antiumiin hän palas. CORIOLANUS. Puhuiko minusta hän? LARTIUS. Puhui. CORIOLANUS. Mitä?
Voit, maidot jätti päästäkseen Kotihin vaivaiseen. Niin, runsaat ruuat heitti hän Ja herkut, hyvän elämän. Ja palas nälkään, puutteeseen, Köyhyyteen jällehen. Uskollisuutens' tähden vaan Hän laihaks saattoi ruumistaan, Ja ennen kärsi nälkää hän Kuin jätti ystävän.
Palas verkkaan kirkkomaalta vanhus, palas vakavana sydämessä, mut ei murtuneena mieleltänsä.
Kun tuomio armoituksetta palas takaisin, repäs Lamik Rikkut sen kahtia, huudahtaen: "Isä kuningas on tuomittu! Tällä välin väippyi André elämän ja kuoleman välillä. Hänen elonsa rakennus hänen ympärillään oli rojahtanut kokohon ja haudannut hänet. Hänen teeskennelty ideaalinsa katosi tyhjyyteen. Todellisuus asettautti hänen eteensä; se pakoitti hänet itseänsä silmihin katsomaan.
Nevalainen kuokki, kaatoi niinkuin ennen kaskeansa; kauan rauhallisna raatoi, vaan kun vaikene ei kansa, käypi miesi miettiväksi; valjahisin varsan suori, papin pakinoille läksi; jäi vaan kotiin poika nuori. Palas pappilasta.
Ja lapset hyppi riemuissaan, Ja Musti möris iloissaan; Mut silmäst' äiti kyynelen Nyt pyyhkäs lausuen: »Pois, Musti, jälleen talohon Sen luo, ken ostanut sun on. Ei auta; hoviin jälleen vaan Taas Musti saatetaan.» Mut Musti palas, takaisin Hän kolme kertaa vietihin, Sai leipää, selkääns' vuorottain; Mut siell' ei pysy vain.
Ma hälle: »Jotain jumalaista loistaa ihmeellisillä kasvoillanne, joka kuvanne kuolevaiset himmentävi. Siks vitkaan vasta mulle muisto palas; mut nyt mua auttaa, mitä virkoit, siksi helpompi mieleen palauttaa on kuvas. Mut lausu: Te, tääll' iki-autuahat, kai kaihoatte paikkaa korkeampaa, enemmän nähdä, enemp' ystäviä?»
He kuolleet pakanoina ei kuin luulet, vaan kristittyinä, uskoin Vapahtajaan vast'edes kärsivään tai kärsineesen. Näät helvetistä, joss' ei käänny kukaan hyvähän tahtoon, luustoonsa tuo palas, ja palkka toivon palavan se oli; tuon toivon palavan, mi voimin kaikin rukoili luojaa, että ruumistuis hän ja muuttua vois vielä tahto miehen.
Päivän Sana
Muut Etsivät