Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Sen näki vimmastuin Lykomedes, mies sotimieli, astui päin vihamiestä ja viskasi välkkyvän peitsen, maksaan syöks, sydänalle sen Hippasos-sankarin poian, joukkojen pään Apisaonin; hän heti herposi maahan. Tullut ol' Ilioniin hän Paionian mehumailta; urhoja uljain siell' oli jälkeen Asteropaion.
Sillä totisesti: jokainen, joka ei tahdo itseään kadottaa, ei hän myöskään löydä mitään itseänsä suurempaa, ja jokainen, jonka pään ja sydämen halki eivät elämän äärettömyydet ole koskaan taivaankaarina kuvastuneet, hän jää pieneksi, ahtaaksi ja pimeäksi ja hänen sielunsa on vielä monta kertaa jälleensynnyttävä.
Koko hänen olennossaan ilmaantui hätäilevä rohkeus, niinkuin hänellä olisi ollut nälkä; pään ja jalkain liikkeissä oli vielä tuota entistä teeskenneltyä nöyryyttä, mutta kuinka iloisesti levitteli hän käsiään, millä hääräilevällä innolla liikutteli lapaluitaan! "Pääsinpäs, muka, vihdoinkin perille!"
Lienen varmaanki näyttänyt sangen sairaalta ja väsyneeltä, sillä kun pappi ylipäästä, minusta, alkoi kysymyksiänsä, hän vaikeni kesken katsannolla, kuin olisi hän tahtonut kysyä, mikä minua vaivasi. Minä vastasin oikein ja pään nyykkäyksellä kääntyi hän Susannaan, joka seisoi siinä ristissä käsin, itkeentynein silmin ja kysymystä odottaessaan vaaleana jännityksestä.
Lähestyessään taloa Jaampa kulki hiljaisilla askeleilla. Hän tahtoi päästä sisään kenenkään huomaamatta. Mutta talon koira syöksi ulos ja hyökkäsi hänen päällensä. Salaman nopeudella ja hyvin tähdätyllä iskulla halkaisi Jaampa koiran pään, jotta se kaatui kuoliaana tantereelle.
Meni Pohjolan tupahan; jalan polki porstuahan, laski kääkähän kätensä, siitä tunkihe tupahan, ajoihe katoksen alle. Siellä miehet mettä juovat, simoa sirettelevät, miehet kaikki miekka vyöllä, urohot sota-aseissa pään varalle Väinämöisen, surmaksi suvantolaisen. Nuo kysyivät tullehelta, sanoivat sanalla tuolla: "Ku sanoma kurjan miehen, tuuma uinehen urohon?"
Tuop' on nuori Joukahainen sanan virkkoi, noin nimesi: "Tuohon jousta jouahutan, kaarta rauta rauahutan: pään varalle Väinämöisen, surmaksi suvantolaisen. Ammun vanhan Väinämöisen, lasken laulajan ikuisen läpi syämen, maksan kautta, halki hartiolihojen." Emo kielti ampumasta, emo kielti ja epäsi: "Elä ammu Väinämöistä, kaota kalevalaista! Väinö on sukua suurta: lankoni sisaren poika.
Liisa oli tuon lausunut leikillä, mutta niin viekoittelevalla hymyllä, että se oli heittänyt kuin hunnun Johanneksen pään ylitse. Eikä hän ollut muistanut enää Rabbingia, ei vaimoaan, ei sairasta lastaan eikä koko muuta maailmaa, vaan johdattanut Liisan tuohon helvetilliseen karkeloon, joka sai väsyneimmätkin halut heräämään ja veltoimmankin elostelijan veren kiivaammin kiertämään.
Ja Särkilahti ikkunansa luoksi hän astui yöllisissä mietteissään Niin kuuma veri suonissansa juoksi, niin outo tunne autioitsi pään. Mut ensi kevätpäivä voittoisasti se teki kaupunkihin tuloaan, niin tyynen-lempeästi, laulavasti. Se oli tänään herra yli maan. Kuin voiton jälkeen nuolet viinestänsä kaikk' aikoin tuhlaella yksin tein, niin ammuskeli kultasateitansa se ikkunoihin kunnon porvarein.
Hänellä on ystävällinen sininen silmäpari ja hyvänsuopeat, kukoistavat kasvot, joita vaaleankeltainen tukka reunustaa, jaettuna keskeltä otsaa ja käherrelty somiksi korkkiruuvimaisiksi kihariksi ympäri koko pään. Nämä kiharat olivat Rasmussenin rouvan lemmekkäiden käsien työtä.
Päivän Sana
Muut Etsivät