Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Se oli suuri ja mustaksi maalattu ja näytti vanhalta ruumiskirstulta, joka seisoi pystyssä seinää vasten. Eräänä päivänä avasin kaapin oven: Menkää kaappiin, sanoin. Crangier seisoi hievahtamatta. Menkää kaappiin, toistin, mutta sitte äkkiä sanoin oi, kuinka jo Olinkaan oppinut teeskentelemään ja olemaan olevinani: Jos nimittäin tohditte.
Kuinka olinkaan arvellut "lapsenkäteni" voimat liian suuriksi, että ne iloisesti olivat torjuneet pois esteet, rientäessäni kevätmyrskyssä aron ylitse! Minkätähden vaipuivatkaan ne nyt väsyneinä alas haparoiden tukea ja turvaa! Kirjaston ovi oli vieläkin lukossa ja vaikka kyllä kolkutin ja pyysin päästä sisään, en saanut vastausta.
Ja tuo toinen, jota en ole koskaan voinut loppuun asti ajatella ilman että kaikki on minun sisässäni kouristunut. Kuinka minä olinkaan saattanut unohtaa nuo tekoni niin kokonaan, etten kymmenkuntaan vuoteen kertaakaan ollut niitä toden teolla ajatellut! Ne eivät olleet astuneet mieleeni edes silloin, kuin olin luullut arvostelevani sisäistä itseäni.
Olin syvästi kiitollinen tuolle uskolliselle ystävälle ja pidin kiinni hänen käsivarrestaan. Pelkään, että olisin tullut hulluksi tuskasta, jos minun olisi ollut pakko jäädä näihin huoneisiin. Oi, mikä arka, avuton raukka olinkaan! En ollut ollenkaan sovelias siihen toimeen, jonka olin ottanut täyttääkseni. Me menimme ulos.
Kun vastaantuleva veturi oli aivan päälle tulemaisillaan, niin huusin koneenlämmittäjälleni ja käskin hänen hypätä pois. Hän hyppäsi, ennenkuin vielä olinkaan ehtinyt saada sanoja suustani. Itsekin juuri aioin tehdä samoin, kun havaitsin toisen junan poikkeavan toiselle radalle, ja samana hetkenä viimeinen vaunu pyyhkäisi minun veturini kyljitse. Likempää en ole ikinäni katsonut surmaa silmiin.
Mutta ei kukaan, ei niin kukaan kutsunut minua. Minut unhotettiin kokonaan, minä olin tosiaankin vieras kaikille! Minä kuljeksin paljon ja kauvaksi, niin että minä, tapani mukaan, olin jo kokonaan unohtanut missä minä olinkaan, kun minä äkkiä näin portinvartijan edessäni.
Minä mietiskelin monesti, kuinka vanha minä nyt olinkaan, ja viha veljeäni kohtaan kiusasi minua taas, ja kun vaan ei voi lakata jotain mielipahassa ajattelemasta, on kuin olisi iskenyt jonkun suonta: niin pian kuin siihen koskee, taikka vaikkei muuta kuin sitä ajatteleekin, kohta rupee veri juoksemaan, paha, musta veri. "Minä pääsin kotipaikalleni.
Hän oli hyvä minulle. Tunsin sen. Ja hän sanoi minua kauniiksi. "Niin, silloin sen tiesin: olin kaunis ja olin siitä onnellinen. Tahdoin olla kaunis: hänen vuokseen. "Oi, kuinka onnellinen olinkaan. Hänen kohtaamisensa toi valoa pimeyteeni, siunausta elämääni. "Nyt tiesin, että minullekin voitiin olla hyviä, että minuakin voitiin rakastaa. "Huolellisesti hoidin ruumista, jota hän oli kiittänyt.
»Niin jaksoin, mutta ei se helppoa ollut! Tiedätkö, en äidillekään tahtonut siitä aluksi kertoa. Mutta hän arvasi kyllä asian. Olin ennen kertonut hänelle paljon sinusta. Nytkään ei minulla ollut muuta kuin hyvää Tähtiniemeltä kerrottavana. Kun en teille kuitenkaan enää poikennut, ymmärsi äiti, että oma, vapaa tahtoni oli siihen syynä. Eräänä iltana se oli vähän tällä puolen uuden vuoden olimme kahden kotona, äiti ja minä. Minulla oli silloin ollut niin ikävä sinua, että oikein oli vaikea pysyä lujana. Yht'äkkiä kysyin äidiltä: »Millainen olinkaan pikku poikana?» »Sinä olit tuntehikas ja arka lapsi», vastasi hän ja katsoi minuun vähän veitikkamaisesti. »Niin, raukkamainen, tiedänhän minä sen», jatkoin siihen puoleksi tuskastuneena. »Raukkamainen lapsi, raukkamainen mies!» »Eipä niinkään», sanoi silloin äiti. »Sinulla ei ollut ruumiin voimia paljo, mutta siveellistä voimaa sitä enemmän.» »Lieneekö sitä miehessä ensinkään», sanoin kuin itsekseni ja melkein huomaamattani jatkoin omiin ajatuksiini: »hän on niin nuori» »Nuoruus on hyväksi, kunhan se tulee koetelluksi», sanoi äiti, ja minä tiesin, että hän oli asian ymmärtänyt. Sen jälkeen oli minulla vähän helpompi olla, mutta vaikeammaksi kävi taas, kun tulin Helsinkiin. Luin ahkerasti, mutta ei se hauskaa ollut. Arvelin aina itsekseni, kauanko koetuksen pitäisi kestää. Silloin kuulin Kaarlolta, että olit käynyt heikoksi ja huonoksi. Se vaikutti. Pääsiäislupa oli tulossa, ja minä päätin lähteä.
Ja heidän tuli tehdä kaikki voitavansa, paitse ei käyttää väkivaltaa saavuttaaksensa tämän päämäärän». »Aivan niin», vastasi Edit. »Kuinka tuhma olinkaan unhottaessani, että kauppiaan ja hänen apulaistensa toimeentulo riippui siihen aikaan tavarain myynnistä. Nyt on luonnollisesti aivan toisin. Tavarat ovat kansan.
Päivän Sana
Muut Etsivät