Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025


Mutta minulla on semmoinen luonto, että innostun kaikkeen mitä ikinäni teen, ja niinpä kävi tässäkin. Tiskasin, pesin, kesät kaiket puuhasin puutarhassa, minuun kasvoi tietämättäni aivan kuin uusi luonne, uusia asioita aloin rakastaa, intohimoisesti rakastaa. Puutarhamme oli syvän joen rannalla korkean pensasaidan ympäröimänä joka suunnalta.

Ikäänkuin emme kaikessa tapauksessa voisi istua pianon takana, jos tahdomme, väittää Hero. Mutta miten paljoa väljemmältä ja iloisemmalta huone näyttääkään, kun ovi avataan ja ikkunakomerosta saa katsella laaksoon, jossa maiseman taustana on kylän kirkko! Vaan minä en ikinäni voisi tottua siihen, että piano kyyköttäisi tuossa nurkassa, selittää Hero pontevasti.

Siinä häpeällisessä tarkoituksessa sen tein, että rouva rupeaisi minua luusimaan ja palkkaa ylentämään. Onko rouva niin hyvä ja antaa sen anteeksi minulle?" Rouva tuli vahan hämilleen. "Mitä se nyt on? Enhän ikinäni ole moista kuullut. Anteeksi pyytäminen on meidän kaupungissa jotain outoa ja uutta. Kyllä minun puolestani saa anteeksi olla.

»Tämän miehen kanssako huomenna lähtisit matkallehuudahti rouva. »Ei suinkaan se voi olla aikomuksesi, Duncan, jos et liene unhoittanut, että huomenna on surullinen muistopäivä, surulliseen juhlatilaisuuteen pyhitetty?» »En ollut sitä unhoittanut», vastasi herra Duncan; »kuinka sitä ikinäni voisin unhoittaa?

Sitten ei Johannes enää voinut malttaa, vaan valloitti Henrikin itselleen ja kuljetti joka sopessa, pellot, riihet, myllyt, navetat, läätit, eloaitat, tallit, halkoliiterit, verstastuvat ja vihdoin vei vinnille. Tämäpä on mahtava vinti, sanoi Henrik, en ole semmoista vielä ikinäni nähnyt. Ja seisoo ihan tyhjänä! Eihän teitäkään sieltä saa lähtemään hyvällä eikä pahalla.

Semmoista muutosta minä en olisi yhdestäkään ihmisestä uskonut enkä ole semmoista ikinäni nähnyt. Se on melkein enemmän kuin ihminen kestää. Mutta sano minulle nyt, mikä tämä kirje tässä on, joka tuli käsiini lapsesi vaatteista, kun panin Pojun makaamaan hänen jaloillensa?"

Hän tulee aivan luokseni, suutelee minua hellästi, hymyilee onnellisena, niinkuin aikoisi kohta sanoa, että olemme voittaneet puolenmiljoonan palkintoarvan... »Rakas, rakas Masha, sanoo hän, olen lukenut muutamia kirjoja, joiden kansia en ikinäni ennen ole avannut.

Semmoista herraa ja semmoista hevosta en saa enää ikinäni! Mutta jos hän sanoo sinulle: Istvan, anna minulle vaimosi! jatkoi vanhus, terävästi katsoen häneen. Penna käsitti tämän hienoksi leikkipuheeksi, vilkutti viekkaasti silmiään ja sanoi: Ei minun herrani pahimpia ollut. Mutta jos hän sattuisi sanomaan siihen suuntaan, tietääkö appi, mitä siihen vastaisin? Sinä vastaisit: tietäkää huutia!

Kun vastaantuleva veturi oli aivan päälle tulemaisillaan, niin huusin koneenlämmittäjälleni ja käskin hänen hypätä pois. Hän hyppäsi, ennenkuin vielä olinkaan ehtinyt saada sanoja suustani. Itsekin juuri aioin tehdä samoin, kun havaitsin toisen junan poikkeavan toiselle radalle, ja samana hetkenä viimeinen vaunu pyyhkäisi minun veturini kyljitse. Likempää en ole ikinäni katsonut surmaa silmiin.

Istuuduin lukemaan kirjeitä, kun tirehtööri tuli sisään. Juoksupoika, hän seisoi yhä siinä... Minä olin kääntynyt. Tuo *tuo* oli hra Crangier, *tuo* oli Elias. Juoksupoika oli Elias. Olin sanomaisillani jotakin mutta pysähdyin: raukka, kuinka pelästyneeltä hän näyttikään. Ei, niin pelästyneitä silmiä ja käsiä en ole nähnyt ikinäni... Hänkö on hra Crangier? sanoin minä vain.

Päivän Sana

alankolaisherroja

Muut Etsivät