Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 17. heinäkuuta 2025
Aidan nurkassa seisoi vanha tammi, jonka rungon saattoi sanoa ihan väänteleivän toivottomuudesta, kun ei ollut vähääkään sopusointuisuutta sen äsken juuri puhjenneiden, kellertävien lehtien ja mustain, paksujen, polvikasten oksain välillä. Tammen takana oli hyvin rehevä pähkinäpensasto, niin tuuhea, ett'ei näkynyt runkoja eikä oksia.
Jonkun ajan kuluttua on kaikki jäätyneenä, lumet painavat kuusen oksia, ja sininen vesi on valkeana jäänä. Mutta havumetsät ovat silloin vielä viheriöinä, ikäänkuin toivon enteinä kuoleman keskellä, ja matkustaja katsoo, turkki yllä, tuolle suurelle valkoiselle jääkentälle päin ja kuuntelee, kuulisiko hän pian ensimmäisen leivosen liverrystä.
Jertta toi nyt sylyksensä kuusen oksia ja koivun varpuja, joista he kaikki kolme, Auno, Malla ja Jertta rupesivat kilpaa tekemään luutia.
Maankaupan aikana, kuten kuulit, Sirkelius lupasi polttopuuta ja kaikkea mitä vain tarvitsemme, heinämaitakin vaikka kuin paljon, mutta Sirkeliuksen yhtiö myikin nämä tilat toiselle yhtiölle ja se, kuten sanoin, myi huutokaupalla heinämaat ja kielsi puun oton. Me emme saa ottaa muuta kuin tuolta tukkilaisten murroista oksia.
Siellä he taittelivat vihdaksia, sillä juhannusaatto oli jo muutaman päivän päästä; siksi heidän oli kotiin meneminen, ja kaikilla piti oleman uudet vihdat saunassa juhannusaattona. Tytöt katkoivat oksia, eivätkä huomanneet, että Mikki heitä lähestyi ainoastaan vähän matkan päässä.
»Täällä on monta pensasta, tule vain katsomaan, kuinka punaisina ovat.» Pekko nosti pensaan oksia, jotka olivat täynnänsä punaisia viinimarjoja. Pian oli hän niitä syönyt tarpeeksensa ja aikoi lähteä kotiin; mutta Iiri sanoi haassa olevan korkean kallion, josta näkyi kartanon iso lahti ja paljon muutakin. Sinne nyt ensin täytyi kiivetä. Iiri meni edellä ja Pekko perässä. »Hei!
Mutta eivätkö ne joka tapauksessa olleet ihmiselämää, eikö pitäisi pitää hyvänään kaikkia uusia, pieniä oksia suuressakin metsässä? Eivätkö voimakkaimmat tammet usein olleet kasvaneet esteissä, orjantappurain ja kivien välistä? Kun Norine taaskin jäi kahdestaan Mathieun kanssa, pyysi hän Mathieun puhumaan rouvalle ja toimittamaan, että hän saa kahvia toiseen aamiaiseensa.
Niinkuin korkea kuus, vesakossa mi sorjana seisoo, Juuren juuttanut on Suomen maaemähän, Runkopa suora ja huolametoin päin taivoa täyttää, Latva se tuuhea on, leyhkeä-lehvähinen; Ei sitä vuoren tuul' voi taivuttaa tahi taittaa, Toukat, maan matoset juuria jäytele ei; Vaikkapa huuteellaan hopeoiki sen oksia talvi, Ei kado silloinkaan virttymätöin viheryys; Nuorna se vanhana viel' yhä nuoria taimia suojaa, Jotk' ovat ympäri sen taajana kasvanehet; Päivän paistoa lientävi vain, ei estele niiltä, Ilmoa salpaa ei, myrskyjä murtavi vain, Ihmenolapset myös, sen lehväin all' asuvaiset, Kuusen tuon huminaa tarkkana kuuntelevat: Niin veli, ystävä Sie, joka seisot johtajanamme, Nuor' oot, murtumatoin, vaikka jo harmeni pääs; Vaivoja vanhuuden, väsymyst' et vielä Sä tunne, Vuossata-neljännys vaikka jo vierinyt on Siitä kun tuimistui Sinuhun tuo taivahan Ukko, Kun «pedagoogiks» Sun sai viha Juppiterin.
Yhtä laiminlyödyltä näytti puutarhakin: kuivuneita oksia suurissa kasoissa, jotka olivat saaneet olla koskematta syksystä kevääseen saakka, ja itse maaperä vehmaan rikkaruohon peitossa. Syvän surun synnyttämiin luonneomituisuuksiin kuuluu myöskin se, että sureva tahtoo painaa kärsimystensä ja murheensa autioittavan leiman ympäristöönsäkin.
Hän kokosi suuria ja pieniä oksia pitkän ajan suuriin läjiin, jotka hän sitte aikoi kantaa kotiin. Saapuipa hän siinä erään pitkän ja hoikan kuusen luo, mutta siiloin vaipui kirves alas. Hän rupesi katselemaan ympärilleen, ja surumielisyys levisi hänen kasvoillensa kun hän istuutui kivelle, jonka ympärillä oli runsaasti puolanvarsia.
Päivän Sana
Muut Etsivät