Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Muistelleeko hän pääskysen laulua, vai setä Niirasen lupaamaa kukkasta, vai nähneekö unissaan pulleaposkisia enkeleitä, jotka saarnastuolin katossa puhaltavat torvea... Tämä on vain hyvin yksinkertainen tarina. Kaukana salolla, savupirtissä sen kerran juttelin talonväelle, päreen valossa, talvisena iltana. Rukit minua säestivät, säesti sirkkakin.
Eivät näet ole juoneetkaan sen jälkeen kun löivät humalassa sitä Niirasen tytön isää ja saivat maksaa sovinnaisiksi sen katkotuista kylkiluista neljä lehmää. Ne näet katkoa ruhjoivat siltä neljä kylkiluuta, tämä Ihalainen ja Vatanen.» »Vai eivät ne sen jälestä ole juoneet. Johan siitä on kolmattakymmentä vuotta», kummeksi Miina. »Eivät.
"Maltahan nyt", myhähtää Niiranen, "onhan minulla jo morsian". Sen sanottuaan hän nousee akkunan luokse, jossa kauniimpana muita kukkasia kasvaa ruusu. Se on Niirasen kukka. Hän on hoitanut sitä jo monta ajast'aikaa, mutta pitänyt sitä matami Sjöblom'in kukkasten luona, "sillä sen olisi ikävä yksin". Ties mistä syystä hän on ruvennut sitä sanomaan morsiameksensa.
Oikeussalista pois päästyään menivät he Antti Parviaisen kartanolle, istahtivat rinnatusten hirsiläjälle, panivat tupakan, imeksivät piippujansa ja miettivät. Viimein ihmetteli Vatanen: »Seköhän tuo Niirasen viinan tähde jaksoi tämmöisen jutkun tehdä?» Antti aprikoi kauvan ja myönsi lopulta: »Eikö tuo liene se tehnyt.»
Niirasen, nahkurin, pikku Eerokin, nelivuotias kakara, joka ei vielä aidan korkeudelle ylettynyt, hänkin kiipesi tynnyrin päälle, härnäsi sieltä kepakolla viskaalin lapsia ja huusi: Hännätön vasikka, hännätön vasikka! He olivat kihloissa, Alfons ja Ines, ja rakastivat toisiaan niin äärettömästi.
Vähän ajan kuluttua selitti vielä Anna Liisa miestänsä puolustaakseen: »Eikä siitä olisi koko sen Niirasen lyömisestä tullut sen enempää puhetta, mutta se kun Niiranen itse näet rupesi turhia käräjöimään ja rettelöimään semmoisesta jonninjoutavasta asiasta, kuin nyt näistä kylkiluistaan, niin nämä miehet sanoivat, jotta annetaan sille lehmä joka kylkiluusta, joka siltä tapellessa on katkennut, niin ei turhista rettelöitse ja manuuttele.
Jussi kuuli pojan puheen, turisi pojan ja kysyi: »Ka siinähän se on Kotilaisen poika!... Minnekä se tamma jäi?» Pojat lakkasivat tappelemasta ja kokoontuivat hälisten piiriin Jussin ja Antin ympärille. »Minnekähän se tamma on joutunut?» kyseli nyt Jussi taas hädissään. Silloin Niirasen Väinö hoksasi asian ja vastasi: »Sekö, joka oli jätetty yksinään kadulle?» »Ka, se.» »Se meni», selitti Väinö.
Kun hän hilkutteli sitä, näki Antti, mitä pullossa oli. Mutta saatuansa Niirasen asiassa maksaa kovat sovinnaiset olivat he luvanneet keskenään, etteivät enää koskaan viljelisi väkeviä juomia. Eikä kumpikaan tahtonut nyt sitä lupausta ensimäisenä rikkoa.
"Niin, mutta koetas nostaa sitä!" "Niin niin, mutta katsos millaiset hampaat sillä on!" Lapsilauma oli piirittänyt ukko Niirasen joka haaralta. Hän istahti tuolille, otti Liisun syliinsä ja puheli: "Kyllä se teidän isä saa suuria ja koreita kaloja, mutta ei se sentään niin kauniita saa kuin setä. Setä saa väliin kultakalojakin, ja niitä ei tarvitse keittää eikä paistaa."
Taas kysyi Antti, kun Jussi näytti aikovan kätkeä pullon: »Onko se sitä Niirasen aikaista vielä?» Nyt alkoi Jussi selittää: »Sitähän minä tässä ajattelin, että olisiko häntä ottaa sieltä Joilta häitä varten sen ukko Hyvärisen maistiaisiksi. Tämä on vielä samaa, joka villitsi meidät ukko Niirasta pieksämään.» Yli kaksikymmentä vuotta oli se saanut olla koskematta.
Päivän Sana
Muut Etsivät