Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
"Kuulkaas, Nastjenka, minusta näyttää, etten koskaan tule lakkaamaan kutsumasta teitä Nastjenkaksi, näissä paikoissa asuu omituisia ihmisiä, uneksijoita, haaveilijoita. Uneksija ei ole mikään ihminen, vaan jonkunmoinen väliolento.
Hän pysähtyi, vaikeni muutaman minuutin, antoi päänsä vaipua ja peittäessään kasvonsa käsillään, itki hän niin, että sydäntäni vihloi. Sellaista pitkitystä en ollut lainkaan odottanut. "Nastjenka!" aloin arkatuntoisesti, "Nastjenka, älkää, Jumalan tähden, noin itkekö! Kuinka voitte te tietää...? Ehk'ei hän vielä ole täällä?" "Hän on täällä!" vakuutti Nastjenka. "Hän on täällä, minä tiedän sen.
Mutta, minäkö muisteleisin loukkaustani, Nastjenka? Minäkö nostaisin synkän pilven sinun häiritsemättömän onnesi kirkkaalle taivaalle ja saattaisin katkerilla syytöksillä sydämellesi murhetta sekä valmistaisin salaisilla omantunnon nuhteilla tuskaa sinulle ihastuksen hetkenä?
Tiedättekö, Nastjenka, kuinka pitkälle minä olen tullut? Tietäkääs, että minun täytyy viettää tunnelmieni vuosipäivää, sen vuosipäivää, mikä minulle oli niin kallista, mikä ei koskaan todellisuudessa ollut olemassa, koska tätä vuosipäivää vietetään vain tyhmien ruumiittomien mielikuvitelmien muistolle. Mutta, unikuvistakin voidaan päästä irti!
Sama elämä on sekoitus jostakin puhtaasti haaveksivasta, hehkuvan aatteellisesta ja senohessa, voi, Nastjenka, hyvin arkipäiväisestä ja tavallisesta, ellen tahdo sanoa, sanomattoman vastenmielisestä." "Pyh! Jumalani, millainen esipuhe! Miksi pitää minun kuulla sellaista?"
Mutta kuulkaas nyt: kun te tuolla istuitte ja itkitte, ajattelin minä itsekseni voi! sallikaa minun sanoa, mitä minä ajattelin, että luonnollisesti, se ei voi niin olla, Nastjenka! minä ajattelin, että te ette ehkä jostakin kaukaisesta syystä rakasta minua enään. Sitten ajattelin minä jo eilen ja toissapäivänä, Nastjenka että minä saisin tuntea, että teidän ehdottomasti täytyy rakastaa minua.
"Kätenne!" sanoi Nastjenka. "Tässä se on!" vastasin minä, ojentaen käteni hänelle. "Siis, aloitamme minun historiaani." "Puolet historiastani tunnette jo, se on, te tiedätte, että minulla on vanha isoäiti." "Ellei toinen puoli ole sitä pitempi..." keskeytin minä hymyillen. "Vaijetkaa ja kuulkaa! Ennen kaikkia on ehtona, että te ette enään keskeytä minua, muutoin minä vaikenen.
Nyt, hyvä Nastjenka, kun olemme niin pitkän eron jälkeen löytäneet jälleen toinen toisemme, sillä minä tunnen teidät jo kauvan aikaa sitten ja se on juuri merkki, että minä vain teitä etsin ja että meidän oli määrä nyt tulla yhteen, nyt avautuvat päässäni tuhannen läppää ja minun täytyy päästää sanavirran tulvimaan tai minä tukehdun.
"Te ette karkoita minua pois. Ei! Mutta minun täytyy itse paeta. Minä tulen menemäänkin, mutta sitä ennen täytyy minun sanoa kaikki, koska, tässä puhuessamme, en saattanut istua rauhallisesti, koska, teidän itkiessänne, tunsin sydämessäni olevan niin paljon rakkautta teihin, Nastjenka, niin paljon rakkautta. Ja katkera on tunne, etten minä tällä rakkaudellani voi teitä auttaa.
"Oi, tiedättehän itse, Nastjenka, että kavahdamme, tulemme levottomiksi ja punastumme, niinkuin koululainen, joka naapurin puutarhasta vast'ikään varastamansa omenan kätki taskuunsa, kun pitkä, terve nuorukainen, ilveilijä, kutsumaton ystävänne avaa ovenne ja huutaa ikäänkuin ei olisi mitään tapahtunut: 'Minä, ystäväni, tulen tällä haavalla Pavlovskista! Jumalani, vanha kreivi on kuollut, sanomaton onni on tulossa ja tuolla tulee ihmisiä Pavlovskista kaupunkiin."
Päivän Sana
Muut Etsivät