Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
"Mutta, tietäkääs, ehkä rupean minä antamaan tuntia. Minä opetan itseäni samalla kun opetan muita." "Sepä mainiota! Ja minä saan lahjapalkan palveluksesta, Nastjenka." "Siis huomenna tulette vuokraajakseni." "Niin, ja me menemme oopperaan, koska nyt annetaan 'Sevillan parturia'." Näin puhellessamme kuljimme molemmat niinkuin sumussa, ett'emme tietäneet mitä meissä tapahtui.
Mutta kummastuksekseni vaikeni hän. Hetken kuluttua puristi hän lempeästi kättäni ja kainolla myötätuntoisuudelta kysäsi hän: "Oletteko todellakin noin mieltänyt koko elämänne?" "Koko elämäni, Nastjenka, koko elämäni", vastasin minä, ja näyttää siltä, että tulen sen samoin lopettamaankin!" "Ei, se ei saa tapahtua", sanoi hän levottomasti. "Minä vietän kaiken elämäni isoäitini luona.
Te saisitte vain joka minuutti tuntea, että teidän vieressänne sykkii kiitollinen, niin kiitollinen, lämmin sydän, joka teille... Oi, Nastjenka, Nastjenka! Mitä olettekaan te tehnyt minusta!"
Sitävartenko, että Jumala on lähettänyt minut?" vastasin minä, katsellen ihastuksella hänen iloisia kasvojaan. "Niin, juuri sitävarten." "Voi Nastjenka! Kiitämmekö ehkä muita ihmisiä sentähden, että he elävät samaan aikaan meidän kanssamme? Minä kiitän teitä sentähden, että olette minua kohdannut, sentähden, että minä kaiken elämäni ajan tulen muistamaan teitä!" "Piisaa jo!
"Oi, jos hän olisi te!" tuli mieleeni. "Minä muistan sanojasi, Nastjenka!" "Jumala tietää, mitä minä nyt tekisin puolestanne! Minä tiedän, että mielenne on raskas ja murheellinen. Minä olen teitä loukannut, mutta tiedättehän, että rakastaessa ei kauvan muisteta loukkausta. Ja rakastattehan te minua!"
Nyt näette, jos te voitte niin puhua minun kanssani, kuin te ennen puhuitte, jos te vihdoin voitte kuulla, mitä minä tulen teille puhumaan..." "Mitä? Mitä on siitä tuleva?" keskeytti Nastjenka minua. "Minä tiesin hyvin, että te rakastatte minua, mutta minusta näytti, että te vain vähän rakastatte minua. Voi! Jumalani!"
Meidän sankarimmekin sillä teidän täytyy, Nastjenka, antaa minun puhua kolmannessa persoonassa, syystä että ensimäisessä persoonassa puhuminen loukkaa häveliäisyyttä, siis, sankarimmekin, joka niinikään ei ole toimetta, tekee niinkuin muutkin. Mutta harvinainen tyytyväisyyden tunne ilmenee hänen kalpeilla, jotenkin väsyneillä kasvoilla.
Edeltäpäin rukoilen teitä anteeksi antamaan minulle." "Kuinka? Mikä on teidän?" kysyi hän, lakaten itkemästä ja katsellen läpitunkevasti minua samalla kuin omituinen uteliaisuus loisti hänen kummastelevissa silmissään. "Se on mahdotointa. Mutta minä rakastan teitä, Nastjenka! Siinä se on. Nyt on kaikki sanottu.
Minä tulin hänen luokseen avonaisella sydämellä, ja odotin tuskin jälleen näkemistä. Minä en tuntenut edeltäpäin, mitä minä nyt tunnen, minä en tuntenut ettei kaikki vie toivottuun loppuun. Hän loisti ilosta, hän odotti vastausta. Vastaus oli hän itse. Hänen piti tulla, hänen huudolleen rientää esiin. Nastjenka tuli koko tunnin varemmin kuin minä. Alussa nauroi hän kaikelle, kullekin sanalleni.
Mursin sinetin. Se oli häneltä. Nastjenka kirjoitti: "Oi, antakaa anteeksi, antakaa anteeksi! Polvillani rukoilen minä teitä anteeksi antamaan minulle. Minä olen pettänyt teidät ja itseni. Se oli uni, unikuva... Minä murehdin teistä tänään: antakaa anteeksi, antakaa anteeksi!
Päivän Sana
Muut Etsivät