Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Ja me nauroimme molemmat ääneen. "Nyt hyvä! Mutta missä asutte te? Minä olen sen unohtanut." "Tuolla punasen sillan luona, Barannikovin talossa." "Se on suuri talo?" "Niinpä, suuri se on." "Oi, minä tiedän, kaunis talo. Mutta jättäkää se ja muuttakaa meille." "Huomenna, Nastjenka, jo huomenna! Minä olen vähän vuokraa velkaa, mutta se ei tee mitään. Minä saan pian palkkani."
"Nastjenka", vastasin minä vakavalla ja jyrkällä äänellä tuskin voiden pidättää nauruani, "hyvä Nastjenka, minä tiedän kertovani hyvin, mutta suokaa anteeksi, en ymmärrä toisia. Minä olen kuningas Salomon'in hengen kaltainen, joka oli tuhannen vuotta seitsemän sinetin alla eräässä astiassa ja josta vihdoin nuo seitsemän sinettiä otettiin pois.
"Kuulkaas kerrankin", keskeytti Nastjenka, joka kaiken aikaa kuunteli avosuin ja avosilmin "kuulkaappas, minä en tiedä lainkaan, miksi tämä kaikki tapahtui ja miksi te asetatte minulle sellaisia naurettavia kysymyksiä. Mutta mitä minä varmasti tiedän, on se, että te olette tätä kaikkea hakenut." "Epäilemättä", vastasin minä vakavimmalla katsannolla.
Mummo otti kiitollisuudella tarjoomuksen vastaan, mutta kyseli kuitenkin ehtimiseen oliko ne siveellisiä kirjoja taikka ei, koska, jos ne vain olivat epäsiveellisiä, sanoi hän: 'Sinä, Nastjenka, et missään tapauksessa saa lukea niitä, vaan opit vain pahaa niistä. "'Mitä minä niistä sitten oppisin, mummo? Mitä niissä on? kysyin taas.
Me olimme päättäneet olla mummolle sanaakaan sanomatta. Niin hän tahtoi. Ja nyt on koko historiani melkein lopussa. Kokonainen vuosi on kulunut. Hän on tullut takaisin, hän on jo kolme päivää sitten täällä ja, ja..." "Kuinka? Mitä nyt?" huudahdin minä, kärsimättömänä kuullakseni loppua. "Eikä hän ole tähän saakka näyttäytynyt!" vastasi Nastjenka tuskalloisesti. "Ei kuulu mitään häneltä."
Ei, paljon, paljon, päinvastoin sangen paljon! Ja nyt kuulkaas minun naurettavaa historiaani!" Minä asetuin hänen viereensä, otin vakavan ryhdin ja aloitin: "Pietarissa on, ellette vielä sitä tiedä, Nastjenka, hyvin harvinaisia solia.
"Ja sitten, mikä petos! Rakkaus heräsi hänen povessaan tyhjentymättömällä ilolla ja kaikilla tuskillaan... Katselkaas häntä ja tuomitkaa itse! Uskoisittekohan, hänet nähdessänne, hyvä Nastjenka, ettei hän todellakaan ole koskaan tuntenut häntä, jota hän kiihkoisessa mielikuvituksessaan niin paljon rakasti? Onko hän nähnyt hänet vain pettävissä unikuvissa?
Kenties ei hän ollut kotona kun kirje saapui ja ehk'ei hän vielä ole sitä lukenutkaan! Kaikki on mahdollista!" "Niin, niin!" sanoi Nastjenka, "sitä en ajatellut. Luonnollisesti, kaikki on mahdollista", pitkitti hän puheliaasti. Mutta hänen äänessään oli surullinen epäsointu, toinen takana piileksivä ajatus. "Kuulkaas nyt, mitä teidän on tehtävä", pitkitti hän.
Sill'aikaa kuulimme askeleita ja hämärässä näkyi eräs ohikulkija, joka astui meitä kohti. Me vapisimme molemmat, Nastjenka oli melkein huudahtaa. Minä päästin hänen kätensä irti ja tein liikkeen ikäänkuin aikoisin mennä. Mutta me petyimme, se ei ollut hän. "Mitä te pelkäsitte? Miksi laskitte käteni irti?" sanoi Nastjenka ja ojensi sen uudestaan minulle. Me tahdomme yhdessä kohdata häntä.
Ja tiedättekö ettei sellainen elämä ole suloista?" "Tiedän, Nastjenka, tiedän!" huudahdin minä voimatta enään pidättää tunteitani. "Minä huomaan nyt selvemmin kuin koskaan, että olen turhaan kuluttanut parhaimmat vuoteni! Nyt tiedän tämän ja tunnen vielä paremmin tämän tiedon katkeruutta. Jumala itse on lähettänyt teidät, hyvä enkelini, sanomaan ja todistamaan sitä minulle.
Päivän Sana
Muut Etsivät