Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Te haluatte tietää, miksi minä punastuin, kun huoneeni ovet avattiin, miksi en ymmärtänyt vastaanottaa vieraita ja täyttää vierasvaraisuuden vaatimuksia." "Niin, niin", vastasi Nastjenka, "sitä juuri halajankin. Te kerrotte sangen hyvin, mutta ettekö voi kertoa vähemmin kauniisti. Te kerrotte niinkuin te kirjasta lukisitte."
Minä olisin salaisuuteni kätkenyt. En tahtoisi nytkään tässä silmänräpäyksessä vaivata teitä itsekkäisyydelläni. En! Mutta minä en voinut kauvemmin kestää. Te puhutte itse siitä, te olette syyllinen, te olette kaikkeen syyllinen, vaan minä en ole syyllinen. Te ette voi karkoittaa minua luotanne pois." "En, en! Minä en karkoita teitä," sanoi Nastjenka, salaten suruaan niin paljon kuin mahdollista.
"Pitkittäkää vielä", vastasi Nastjenka "sillä minä olen hyvin halukas tietämään, kuinka tämä kaikki päättyi." "Te tahdotte tietää, Nastjenka, mitä sankarimme teki solassaan, tai paremmin sanottu, minä, koska koko historian sankari olen minä omassa vähäpätöisessä persoonassani. Te haluatte tietää, miksi minä tulin niin levottomaksi ystäväni odottamattomasta käynnistä.
Minä huomasin hänen jo kaukaa. Hän seisoi, niinkuin silloin, ensi kohtauksessamme, rannalla, kyynärpäät nojautuneina käsipuihin, eikä kuullut, että minä häntä lähestyin. "Nastjenka!" huusin minä hänelle, taistellen tuskalla liikutustani vastaan. Hän kääntyi rivakkaasti puoleeni. "Noh", sanoi hän, "nopeasti!" Katselin häntä hämmästyneenä. "Noh, missä on kirje?
"Rakkaus, häpeä ja ylpeys, kaikki puhuivat minussa yhdellä haavaa ja minä lankesin melkein voimattomana vuoteelle. Niin kovin pelkäsin minä kieltoa! Hän istui muutaman minuutin vaiti, sitten nousi hän ylös, tuli luokseni ja tarttui käteeni. "'Kuulkaas minua, rakas, hyvä Nastjenka', sanoi hän vihdoin kyynelten läpi.
Danton'ista, Cleopatrasta ei suoi amanti, Kolomnan talosta, omasta kodistaan ja vieressään olevasta suloisesta olennosta, joka hänelle kuuluu jonakuna talviehtoona, suu ja silmät suljettuina, niinkuin te nyt minulle kuulutte, pieni enkelini... Ei, Nastjenka, mitä pitää hänen, mitä pitää hänen ... tuon hekumallisen vetelyksen tässä elämässä?
Ei sanaakaan enään, ei ainoatakaan sanaa minulta eikä riviäkään. Kyllin! Minä en tunne häntä enään, enkä rakasta häntä enään! Minä olen hänet unoh ... tava!" Hän ei puhunut loppuun. "Rauhoittukaa, Nastjenka. Sijoittukaa tänne", sanoin minä, vieden hänet penkille. "Minä olen levollinen. Kyllin! Se on ohitse! Ne on kyyneleitä, ne kuivuvat." Sydämeni oli täysi. Minä koetin puhua, mutta turhaan.
Antakaa huomenna kirjeeni noille hyville ihmisille, joista minä juuri puhuin, he lähettävät sen kyllä hänelle. Ja jos tulee vastaus, niin tuokaat itse se minulle, ehtoolla, kymmenen aikaan." "Mutta kirje, kirje! Ennen kaikkia on kirje kirjoitettava! Siis saattaa se kaikki vasta huomenna tapahtua." "Kirje", vastasi Nastjenka jotenkin hämillään, "kirje... mutta..." Hän ei puhunut loppuun.
Ja nyt pyydän siis ett'ette keskeytä, Nastjenka, minua, vaan kuulette kärsivällisesti, ja vaijeten minua. Muutoin vaikenen minä!" "Ei, ei! Ei suinkaan! En sano enään sanaakaan." "Minä pitkitän, ystäväni Nastjenka. Päiväni kuluessa on hetki, jota minä erittäin rakastan.
Mutta siitä ei ole kysymystä ja minä sanon sen vain murheella, Nastjenka, mutta minä rakastaisin teitä niin, niin paljon, että sittenkin kuin te vielä rakastaisitte häntä, jota en minä tunne, te ette kuitenkaan tulisi huomaamaan, että minun rakkauteni missään suhteessa olisi teille vaivaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät