Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 4. lokakuuta 2025
Minä en voinut vaijeta, minun täytyi puhua, Nastjenka, minun täytyi puhua!" "Niin, niin! Puhukaatte, puhukaatte niin minun kanssani!" sanoi Nastjenka harvinaisella liikutuksella. "Teistä näyttää ehkä kummalliselta, että minä niin puhun teidän kanssanne, mutta ... puhukaatte! Minä tulen vastaamaan teille, kertomaan teille kaikki." "Te säälitte minua, Nastjenka, vain säälitte, ystäväni!
Minun täytyy vihdoin ilmaista, mitä sydämessäni piilee." Minä hyppäsin ylös. Hän tarttui käteeni ja katseli kummastuksella minua. "Mikä on teillä?" kysyi hän vihdoin. "Kuulkaas minua, Nastjenka", sanoin minä päättävästi. Mitä minä nyt tulen teille sanomaan on kaikki mieletöntä, kaikki tyhmää! Minä tiedän, ettei se koskaan tule tapahtumaan, mutta kuitenkaan en voi vaijeta.
"Ei, Nastjenka", vastasin minä, "se merkitsee, että te rakastatte häntä enemmän kuin kaikkia maailmassa ja paljon enemmän kuin itseänne." Hän vaikeni ja puristi voimallisesti käsivarttani. Minä en voinut mitään puhua liikutuksesta. Niin kului muutama aika. "Hän ei tosiaankaan tule tänään!" sanoi hän vihdoin. "On jo liian myöhäistä." "Huomenna hän tulee", vastasin minä jotenkin luottavaisesti.
"Nyt elän minä yksinäni, Nastjenka," sanoin minä, "mutta huomenna nyt olen minä, Nastjenka, tietysti köyhä, minulla on kaikkiaan tuhannen kaksisataa, mutta se ei tee mitään." "Tietysti, ei. Ja mummolla on eläke, niin ettei hän meitä rasita. Meidän täytyy kuitenkin ottaa mummo luoksemme." "Luonnollisesti täytyy meidän ottaa mummo luoksemme... Mutta Matrenakin..." "Niin ja meillä on Theklakin!"
"Kuulkaas, Nastjenka, tiedättekö mitä? Minä menen pois luotanne. Todellakin tuotan minä teitte vain vaivaa. Nyt on teillä omantunnon nuhteita siitä, että te nauroitte. Minä en tahdo, en varmaankaan, että te paitsi murhettanne... Minä tietysti olen syyllinen, Nastjenka, mutta suokaa anteeksi minulle." "Pysähtykää, kuulkaa minua loppuun, voitteko te odottaa?" "Mitä varten odottaa? Mitä?"
Ja sitten, kun jättelimme hyvästi, antoi hän kätensä minulle ja sanoi, katsoen kirkkaasti minuun: "Nyt olemme ainiaaksi yhdistetyt. Eikö niin?" "Oi, Nastjenka, Nastjenka! Jospa te tietäisitte, kuinka yksinäiseksi minä tunnen itseni!" Kun kello löi yhdeksän, en voinut enään huoneessa istua, pukeuduin ja menin, huolimatta pahasta ilmasta, ulos. Minä olin siellä ja istuin penkillämme.
Haaveellinen maailma vaalenee, unikuvat haihtuvat ja kuolevat ja makaavat ympärihajoitettuina niinkuin lakastuneet puun lehdet. Oi Nastjenka! Voi, vaikeata on yksin jäädä, eikä omistaa mitään surettavaa, ei niin mitään, koska kaikki, mitä minä kadotin oli arvotonta, ei minkään veroista, aivan mitätöntä, kaikki vain petosta ja unta."
Mutta te..." Ja Nastjenka joutui täydellisesti hämille. Hän löi silmänsä alas. "Mitä tulee minun tehdä, Nastjenka? Minä olen syyllinen, minä olen väärin menetellyt... Mutta ei, ei, minä en ole syyllinen, sen tunnen minä, koska sydämeni sanoo, että minulla on oikein, koska minä en mitenkään voi teitä loukata. Minä olin ystävänne, mutta minä en ole itseäni muuttanut, minä olen vieläkin ystävänne.
"Nastjenka," huusin minä nyyhkyen, "Nastjenka! Oi, Nastjenka!" "Riittää jo!" sanoi hän, tuskin hilliten itseään, "nyt on jo kaikki sanottu, eikö niin? Niin ja te olette onnellinen ja minä olen onnellinen, eikä enään sanaakaan siitä. Puhukaas jotakin muuta!" "Niin, Nastjenka. Kyllin siitä, nyt olen minä onnellinen. Nyt, Nastjenka, nyt puhukaamme jotakin muuta, oitis, minä olen valmis."
Näissä solissa, hyvä Nastjenka, vallitsee aivan toinen elämä, erinlainen siitä, mikä meidän ympärillämme liikkuu, sellainen kuin se voi olla tuntemattomassa valtakunnassa, vaan ei meidän luonamme, meidän niin kovin vakavalla ajallamme.
Päivän Sana
Muut Etsivät