United States or Cyprus ? Vote for the TOP Country of the Week !
Olenhan Viipurissa jonkin verran lähempänä sotatapauksia, ja kukaties joudunkin siellä yht'äkkiä keskelle sodan telmettä ja saan tarttua miekkaan, ajattelin minä ja kuvittelin Viipuriin menoni omille unelmilleni mitä suotuisimmaksi. Matkustin siis syksyllä v. 1703 Viipuriin, jossa äitini toimitti minut kirjanpitäjän oppilaaksi mainitun Jaakkima Freesin kauppahuoneeseen.
Sinusta kasvaa vielä sydämen kipu monelle, jahka siitä ylenet, ajattelen minä ohimennen. Meistä tulee hyvät tutut. Käyn usein talossa, ja hänen koulumatkansa sattuvat samoille tunneille kuin minun menoni yliopistoon. Joko minä saavutan hänet tai hiljennän kulkuani, kun näen hänen kääntyvän kadunkulman takaa. Usein saan, silloin kun en satu häntä huomaamaan, lumipallon selkääni.
Tulin tähän taloon, löysin armahtavia ihmisiä, ja alussa minun kävi hyvin hyvästi, apurahani riittivät ruokaan ja asunnon vuokraan ja muut vähäiset menoni suoritin sillä rahalla, mikä lähti yksityisopetuksesta, puhtaaksikirjoituksesta, korehtuurinluvusta j.m.s.
NATHAN ja RISTIRITARI. NATHAN. Te tekö siellä? RISTIRITARI. Kauaks aikaa jäitte luo sulttaanin. NATHAN. En niinkään kauaksi. Menoni sinne kävi viipyen. Ah, Kurt, se mies on maineens' arvoinen, on tosiaan; vain varjokseen jää maine. Mut ennen muuta kohta kuulkaahan vain... RISTIRITARI. Mitä? NATHAN. Teitä puheilleen hän tahtoo ja käskee viipymättä tulemaan.
Hakemuskirjojeni johdosta vastausta odotellessani tein matkustuksen kirjansitojantointa harjoittaakseni N:ssä. Siellä sain sitä työtä ainoasti sen verran, että ruokani ansaitsin. Kävin vielä toisessakin paikkakunnassa olevassa pari viikkoa saman työn tekiänä. Sitte jo saapui kutsumus-kirje seminaarista. Vaan sinne menoni tuntui aivan toivottomalle, ollessani köyhyyden kovissa kahleissa.
Minun täytyi rajoittaa menoni entistäkin pienemmiksi, lopuilla rahoillani ostin pienen elinkoron ja menetin siis koko pääomani, jonka olin aikonut jättää perinnöksi veljeni lapsille, muita omaisia kuin minulla ei ollut.
Kuinka lankoni, nukuit yösi? Heinonen. Makasin kuin tukki. Emma. Todellako? Heinonen. Niin olen aina maannut sitten naimisiin menoni. Kuinkas sinun laitasi on? Henrikson. Tunnen oikein omantunnon tuskaa. Emma. Olet kai väsynyt? Henrikson. Eipä juuri muutenkaan. Voi kultastani, kuin hänen pitää niin paljon rasittaa itseään! Loviisa. Katsoppas Antti oikein onnellista avioliittoa! Heinonen.
"Mutta isä", sanoi Maria, joka tunnollisuudessa oli miltei lapsen kaltainen, "luulen kylläkin olevani säästäväinen ja seuraavani sinun ja äidin esimerkkiä, sovittamalla menoni tulojeni mukaisiksi mutta se ei minua tyydytä, siinä ei ole kaikki minua vaivaa kysymys: enkö voisi käyttää rahasummaani paremmin ja saada sillä enemmän kuin nyt?"